markan

Osasin laittaa jo markan aikana perunankuorista ranskalaisia ja tiedän miten kolmesta nakista saa paljon (viipaloimalla tiheään). Jogurttitötsän jämistä sai herajuomaa sekoittamalla appeliinimehua joukkoon ja ravistamalla topakasti, oiva herkku pienelle lapselle terveysjuomaksi.
Yrtit, salaatit, mansikat ja tomaatit kasvatin kesällä parvekkeella. Ranskanleivän jämistä tein munamaidon kera "köyhät ritarit". Pakastin kesällä myös paljon porkkanaa, lanttua ja hernettä, söimme talvella paljon keittoja ja laatikkoruokia. Leivoin kaurahiutaleista pipareita ja laitoin usein puuroa rutkasti yli ja tein jämästä sämpylöitä. Lammas oli halpaa silloin. Saatoin ostaa ison määrän joskus lihaa sekä ovikauppiaalta säkillisen perunaa kylmäkellariin.
Tänään meitä on kaksi "urbaania" vanhenevaa aikuista, emme tee juurikaan ruokaa. Kauppaan menee noin 40-60 euroa viikossa, riippuu vähän viikosta. Kaipaan joskus niitä aikoja jolloin tosissaan mietti miten ruokkia yksin lapsensa ja itsensä, se oli taiteilua se :)
PS. Nykynuoriso ei osaa kokata, tai viitsi. Vaatteet ja meikit ovat lapsen ruokaakin tärkeämmällä sijalla, en tarkoita nyt kaikkia tietenkään.
1245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No oletpas nyt hieno ihminen, kun ihan markan aikana osasit ruokaa laittaa :D. Ja vielä 40-60 € viikossa? No huii- arvaas muuten mitä? Meilläkin menee tuollainen summa vaikka terveellisesti syömmekin emmekä ole vanhuksia ;). Ja josset ole ulkomaailman asioista tietoinen, niin kyllä vielä tänäkin päivänä saa senttejä laskea ja miettiä mihin rahat riittävät, mitä tänään syödään jne.!

Ps.Ehkä tosiaan "nuoriso", eli sellaiset 15-vuotiaat eivät osaa kokata, koska he ovat vielä lapsia ja tuossa iässä vaatteet ym. tulevat ensin. Nuoret aikuiset osaavat kyllä laittaa muutakin kuin einesruokia, usko tai älä...Mutta heistähän sinä et puhunutkaan, vai mitä?

Pps. Nuo "jämäjuttusi" eivät ole mitenkään uusia tai järin hienoja, ihmettelen jos joku ei tiedä noita...Minullakin on kylmäkellari täynnä juureksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aikana kirjoitti:

Osasin laittaa jo markan aikana perunankuorista ranskalaisia ja tiedän miten kolmesta nakista saa paljon (viipaloimalla tiheään). Jogurttitötsän jämistä sai herajuomaa sekoittamalla appeliinimehua joukkoon ja ravistamalla topakasti, oiva herkku pienelle lapselle terveysjuomaksi.
Yrtit, salaatit, mansikat ja tomaatit kasvatin kesällä parvekkeella. Ranskanleivän jämistä tein munamaidon kera "köyhät ritarit". Pakastin kesällä myös paljon porkkanaa, lanttua ja hernettä, söimme talvella paljon keittoja ja laatikkoruokia. Leivoin kaurahiutaleista pipareita ja laitoin usein puuroa rutkasti yli ja tein jämästä sämpylöitä. Lammas oli halpaa silloin. Saatoin ostaa ison määrän joskus lihaa sekä ovikauppiaalta säkillisen perunaa kylmäkellariin.
Tänään meitä on kaksi "urbaania" vanhenevaa aikuista, emme tee juurikaan ruokaa. Kauppaan menee noin 40-60 euroa viikossa, riippuu vähän viikosta. Kaipaan joskus niitä aikoja jolloin tosissaan mietti miten ruokkia yksin lapsensa ja itsensä, se oli taiteilua se :)
PS. Nykynuoriso ei osaa kokata, tai viitsi. Vaatteet ja meikit ovat lapsen ruokaakin tärkeämmällä sijalla, en tarkoita nyt kaikkia tietenkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu