Euroviisuedustaja 2006 löytynyt?

Suomalainen kansanmusiikkiyhtye LOITUMA on saanut niinsanotun Underground yllätyshitin internetissä.Kappaletta Ievan Polkka on ladattu netistä jo satojatuhanisa kertoja. Se soi kännyköiden
Soittoäänenä esimerkiksi Venäjällä ja yhtye saa fanipostia muunmuassa Unkarista, Kroatiasta ja muista Itä-Euroopan maista.Merkillisintä tässä on että kappale tehtiin jo vuonna 1995 eikä yhtye ole toiminut enää aktiivisesti moneen vuoteen.Rallatuksesta on tehty nettiin harrastelijoiden toimesta satoja videoita, joista tiettävästi ensimmäinen on ollut
Loituma Girl -video jossa Anime hamoinen tyttö heiluttaa purjonvartta ja rallatelee kyseistä kappaletta.Sibelius-akatemian opiskelijoiden kokoama yhtye on ollut hämmästynyt yhtyeen uuudelleen heränneestä suosiosta ja yhtye on nyttemmin saanut useita keikka pyyntöjä ympäri Eurooppaa, joita varten on nyt yhtyeelle hankittu oma manageri. Tässäpä meille Euroviisuedustaja Helsinkiin ensikeväänä 2006!... Ja kun Euroopan nuoriso äänestää kuten Lordia niin voitto on selvä!
7953
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Puhut nyt vuodesta 2007. Lordi edusti Suomea 2006..

Äänestä

vanha kappale, mutta kuunnelkaas siitä tehtyjä mix versioita, toimii discossakin, tulee jotenkin Tatu venäjältä mieleen eli nehän hitsivie kopioivat sen meiltä sen laulutyylin. Nyt suomenpoijjaat noottia venäjälle....

Äänestä
  • Ex[eption dance mix on aivan loistava

    Äänestä

mielenkiintoista, mutta totta!!

Äänestä

Hauska poljento ja melodiahan tossa kieltämättä on. Euroviisuehdokkuudesta puhuminen on vähän liioiteltua, sillä täytyisi olla taas uusi hitti, vanhojahan ei siellä voi esittää.

Olen enemmän taipuvainen Värttinän tai Ismo Alangon puoleen, sillä molemmilla on takana yli 20 vuoden ura ja kyky luoda jatkuvasti uutta, omaperäistä, suomalaista ja inspiroivaa´musiikkia joka uppoaa ihmisiin kielestä riippumatta.

Jos jompi kumpi tai tämä paljon puhuttu yhteisprojekti viisuihin osallistuu, olen pelkkänä korvana. Todistetaan Euroopalle että Suomessa on yhä omaakin kulttuuria. Ei Loitumakaan ole pois suljettu, mutta tarvisi hieman enemmän rokkia, tunnelmaa ja tunnetta mielestäni. Sellaista kuin vaikka Ismon Rakkaus on ruma sana-biisissä tai Värttinän Äijö-biisissä.

http://www.youtube.com/watch?v=_keS5CgpBT0

Suomi!!

Äänestä
  • On mielettömän hienoa jos Ismo Alanko tosiaan Viisuihin aikoo. Ja Ismo Alanko ja Värttinä olisi tosiaan vielä kovempi juttu. Euroviisut kaipaakin muutosta taiteellisempaan suuntaan.

    Painotan kuitenkin että kummallakin artistilla/bändillä on yli 20 vuoden tuottelias ura takanaan, joten turha nimetä mitään yhtä biisiä, tyyliin tälläinen viisun pitäisi olla.

    Uskon että jos Ismo ja Värttinä juttuun yhdessä tai erikseen lähtee, niin biisi tehdään tosissaan ja siitä tulee ihan todella hyvää musiikkia, joka ei todellakaan ole välttämättä mikään listahittivoittajaihme, mutta joka on varmasti taidetta suurella sydämellä.

    Loistavaa! Pidetään peukkuja, ja muistetaan äänestää sydämellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


wee wee wee loituma.info kirjoitti:

Suomalainen kansanmusiikkiyhtye LOITUMA on saanut niinsanotun Underground yllätyshitin internetissä.Kappaletta Ievan Polkka on ladattu netistä jo satojatuhanisa kertoja. Se soi kännyköiden
Soittoäänenä esimerkiksi Venäjällä ja yhtye saa fanipostia muunmuassa Unkarista, Kroatiasta ja muista Itä-Euroopan maista.Merkillisintä tässä on että kappale tehtiin jo vuonna 1995 eikä yhtye ole toiminut enää aktiivisesti moneen vuoteen.Rallatuksesta on tehty nettiin harrastelijoiden toimesta satoja videoita, joista tiettävästi ensimmäinen on ollut
Loituma Girl -video jossa Anime hamoinen tyttö heiluttaa purjonvartta ja rallatelee kyseistä kappaletta.Sibelius-akatemian opiskelijoiden kokoama yhtye on ollut hämmästynyt yhtyeen uuudelleen heränneestä suosiosta ja yhtye on nyttemmin saanut useita keikka pyyntöjä ympäri Eurooppaa, joita varten on nyt yhtyeelle hankittu oma manageri. Tässäpä meille Euroviisuedustaja Helsinkiin ensikeväänä 2006!... Ja kun Euroopan nuoriso äänestää kuten Lordia niin voitto on selvä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu