Voisiko joku lääkäri/lääkäriks opiskeleva kertoo mitä kaikkee kannattaa lukee lukiossa jos haluu lääkikseen
Lääkikseen
tuleva lääkäri
3795
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suomea, ruotsia, englantia, matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, luonnontieteitä (etenkin biologiaa), psykologiaa.
pitkä kemia, fysiikka ja biologian ihmisen osalta. Matikkahan kyllä kasvattaa loogista ajattelukykyä mutta kyllä fysiikkakin sitä tekee, mutta pitkästä matikastan YO:sta voi saada hyvät lähtöpisteet. Varsinainen pääsykoe ainakin vielä koostuu integroitusta biologia,fysiikasta ja kemiasta.
Fysiikka, kemia, biologia. Etenkin ihmisen biologia ja solutason biologia. Vastoin yleistä luuloa matematiikka ei ole pääsykoevaatimuksena. Toki sujuvasta kaavojen pyörittämisestä on apua fysiikan ja kemian laskutehtävissä, mutta riittävä taito ei vaadi suurempaa matemaattista osaamista. Ylioppilastodistuksesta saatavat alkupisteet vaihtelavat tiedekunnittain. yliopistojen nettisivuilta saa tietoa kunkin lisäpisteistä. Opiskelupaikkakunnat ovat Helsinki, Turku, Tampere Oulu ja Kuopio.