moikkelis. olis mustikoista tarkoitus tehdä sosetta puolivuotiaalle. mitä laittaisin mustikan kaveriksi ettei olisi niin kirpeää. teko-ohjeita myös kaivataan. pitääkö laittaa siivilän läpi et kuoret ja kivet tulee pois vai riittääkö pelkkä keittäminen..
mustikkaa soseeksi
Hippuli
6885
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse teen mustikoista kiisselin 7 kuukauden ikäiselle tytölleni. Suurustan perunajauhoilla ja laitan vähän sokeria joukkoon kirpeyttä poistamaan. Usein neuvotaan käyttämään fruktoosia, mutta herkemmille vatsoille se saattaa aiheuttaa mahanpuruja, enkä myöskään pidä sen mausta. Toinen tapa saada makeutta olisi soseuttaa banaania annoksen joukkoon (toimii myös puolukoiden kanssa). Mustikoiden kuorissa on paljon kuituja ja vitamiineja, mutta kokeilemalla tietää kelpaako ne omalle vauvalle. Itse olen jättänyt joukkoon ja tottumisen jälkeen kuoretkin kelpasivat:)
en ole lisäämässä sokeria. minusta nuo mustikat oli aika kirpeitä. siis kysyin vain että mikä hedelmä sopisi sekoitettuna jos tekisin sosetta?
en tee kiisseliä eikä syödä vielä puuroja.
ei suinkaan hapan!!Jos keräät kypsänä.Ne eivät ole ihan vielä kypsiä joka paikassa.Ei kannata totuttaa vauvoja sokeriin,mielummin happamiinkin makuihin,karpalo,puolukka,tyrni.Joten ei mustikkakiisseli kaipaa sokeria.Meidän lapset syövät kaurapuuroa mustikan kanssa ihan sellaisenaan.
jokapaikkaan. Ei marjat mitään sokeria kaipaa, ne on parhaimpia sellaisenan. Meillä ei ole koskaan laitettu marjoihin sokeria,ja hyvin ovat kelvanneet.
Itse en myöskään keittäisi mustikoita, vaan soseutan ne esim sauvasekoittimella ja hyvin maistuu kuoret sekä siemenet.
Kiviä ei meidän mustikoissa ole näkynyt;)
Tein mansikoista sosetta ja valutin suppilon avulla jääpalapusseihin ja saman aion tehdä mustikoille kunhan kypsyvät.
Niitä helppo laittaa vaikka jäisenä puuroon, niin jäähtyy hyvin.
http://www.pirkka.fi/napero/opas-lapsiperheen-arkeen/ruokaa-perheen-pienimmalle/hedelmasoseita-vauvalle.aspx
Koitappa tehdä vaikka tuon tuoremarjakiisseli ohjeen mukaan.