Olen tänään ja eilen miettinyt että mikä ohjaa ihmisen käyttäytymistä ja ajattelua, ja tullut päätelmään, että meemit on aika hyvä teoria. Kun katsoo ihmisten juttuja, minusta tulee aika selkeästi esille sellainen säännönmukaisuus, että VAHVIN MEEMI HALLITSEE.
Se ei tarkoita, että esim, tietoisin, tai päällimmäisin meeni hallitsisi. Usein se päällimmäinen meemi voi olla oire/reaktio/naamio hallitsevalle meemille. Ihminen ei välttämättä ole tietoinen edes hallitsevasta meemistä.
Minua on kiehtonut nähdä tuhoavuuden meemin toimintaa.. kun se minusta selittää aika pitkälti ihmisen toimintaa. Esim. itsetuhoisuus on monilla ihmisillä hallitseva motiivi. Tuhoavuus yleensä; voisi sanoa että Thanatos hallitsee.
Tulin siis tulokseen, että ihminen ei itse tiedosta olevansa tuhomeemin vallassa. Tietoinen persoona voi hyvinkin kuvitella olevansa suurin piirtein maailman suurin hyväntekijä; viaton olento, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään.
Ehkä koko tietoisen persoonan tarkoitus on toimia vain pelkkänä peilikuvana alitajunnan hallitsevalle meemille? Se voisi selittää perusihmisen sieluttomuuden ja keskinkertaisuuden.
Minusta tuntuu että monikin suosittu meemi, näennäisesti hyväätarkoittava, on pelkkä naamioitumis-yritys. Minusta on aika selvä, että esim uskonnot ja ideologiat ovat tällaisia naamioitumisyrityksiä.
Minusta se selittää myös sen, miksi ihmisen on niin hirveän vaikea tulla tietoiseksi itsestään. Omat todelliset motiivit ovat hämärän peitossa, ja tietoinen meemi on rakentunut siihen päälle.
Hyvä keino dekonstruoida itsensä, olisi kääntää tietoisen meemin arvot päälaelleen/päinvastaisiksi, niin päästäisiin siihen mitä ihminen todellisuudessa, pohjimmiltaan on. Päästäisiin näkemään mitä pintatietoisuuden hömpötys naamioi. Ja jos joku näkisi pintatietoisuuden harhojen läpi, hän yllättyisi kuinka vieras ihminen on itselleen.
Kuinka kaukaa haettu, ja epätodennäköinen ihminen on.
Ihmiset eivät halua nähdä. He mieluummin pitäytyvät sellaisessa mikä vahvistaa jo olemassaolevaa identiteettiä, ja sen kyseenalaistaminen on viimeinen asia mitä kukaan haluaa.
Minusta voi sanoa että inhimillinen ego muodostuu näin. Se syntyy tarpeesta puolustautua. Se syntyy puolustamaan naamioivaa meemiä.
Ego antaa ihmiselle tunteen siitä että hän on oikeassa. Että hän on tervejärkinen, ja hyvän ja oikean puolella, ja että kuka tahansa joka pyrkii vastustamaan naamioivan ja hallitsevan meemin kaksoispeliä, on hullu, ja järjetön, ja tuhoava.
Sehän on loogista. Kaikki ihmiset toimivat näin. Se on psykologian laki.
Mutta jos miettii syvemmältä, niin huomaa että vaikkapa tuhoavuus, tai itsetuhoisuus ei pitemmän päälle ole kovin järkevä puolustettava. Sen päälle ei ehkä kannatakaan perustaa elämää.
Järkevämpää, ja sekä itsen että muiden kannalta kivompaa olisi perustaa elämä Eroksen, ja rakentavuuden päälle. Minusta tämä kuitenkin on harvinaista. Ja lähinnä sen takia, koska halllitsevaa meemiä on mahdoton vastustaa; koska hallitseva meemi on aina kollektiivinen.
Se sanoo armottoman totuudenmukaisesti: kaikki muutkin ihmiset ajattelevat tällä tavalla.
Ihminen joka siitä huolimatta päättää vaihtaa meemiä, jää hirmuisen yksin. Hän joutuu vastustamaan tuhoavaa meemiä paitsi itsessään, myös maailman kaikissa muissa ihmisissä. Hän on rajattoman alivoimainen.
Luulen että yleensä tällainen ihminen ennen pitkää jää alakynteen ja tuhoutuu. Ihminen itse, ja hänen ympäristönsä tuskin edes ymmärtävät mitä tapahtui. Luulen että olemme lähinnä ajatelleet että se yksi "tuli hulluksi", että hänellä mielenterveys petti.
Ja se yksi joka uskalsi kyseenalaistaa hallitsevan meemin, ei ehkä kykenekään kantamaan seurauksia; ei kykene vastustamaan, eikä tulemaan tietoiseksi meemin kollektiivisesta luonteesta. Ehkä hän ei edes tajua missä prosessissa hän on mukana. Hän ei tajua mitä voimia hän on valinnallaan herättänyt.
Joku, - ehkä yksi kymmenestä miljoonasta ihmisestä on kyllin valpas tajutakseen riskit, ja kollektiivisten meemien kyseenalaistamisen vaarat. Tällainen henkilö joutuisi kehittämään kaksoispersoonallisuuden. Hän joutuisi kaikissa elämäntilanteissa ja ihmissuhteissa harkitsemaan mitä voi sanoa, ja mitä tulee jättää sanomatta. Hän oppisi näyttelemään, ja vaikenemaan, ja jos hän joskus jotain sanoisi, hän oppisi tekemään sen kyllin anonyymisti. Hänen olisi pakko oppia olemaan persoonaton.
Jokatapauksessa, tuo kehityskulku vaatisi aikaa. Sen pitäisi tapahtua sellaisessa yhteiskunnassa mikä ei kovin herkästi rankaisisi toisinajattelemisesta; ja/tai jossa rangaistukset olisivat lieviä.
Jos nämä ehdot eivät toteudu, ja ehkä näin on käynyt - niin silloin potentiaalisesti kasvukykyiset ihmiset vain katoavat. He eivät ole tajunneet pitää suutaan kiinni. Varsinkin luulen että näin on käynyt totalitaristisissa yhteiskunnissa, samoin fundamentalistisissa yhteisöissä. Ja demokraattisissa, suvaitsevissakin valtioissa on ollut systeemin sisällä kätkettynä epäinhimillisiä ansoja, - rasistisia, rotuhygieenisiä, sadistisia meemejä, jotka on naamioitu "lääketieteellisiksi" ja "psykiatrisiksi", siis hyväksyttäviksi ja kunnaillisiksi menettytavoiksi tietyissä tilanteissa; ja väitänpä että nämä tietyt tilanteet ovat usein tarkoittaneet että silloin kun joku yksilö on kyseenalaistanut hallitsevan meemin.
Yhteiskuntiahan voi hallita pahuus, vaikka ei ehkä uskoisi. Enemmistö voi olla väärässä, ja hallitseva meemi voi olla väärässä, vaikka miten tuntuisi kaukaa haetulta. Jos ottaa vaikka esim. inkvisition aikana hallitseva meemi paljasti kasvonsa. Bolshevismin aikana hallitseva meemi paljasti todelliset kasvonsa. Aina välillä käy niin, että meemi paljastaa itsensä. Seuraukset ovat niin ilmiselvät; ruumisröykkiöt niin valtavat, että ei voi olla näkemättä mitä tapahtuu. Ei ehkä heti. Mutta kun ihmiset ovat laajassa mitassa, esim. parin sukupolven ajan kävelleet polvia myöten viattomien veressä, niin vähitellen tulee kyllästyminen, vaikka alussa meemi olisi tuntuntu miten oikeutetulta tahansa, ja giljotiinien heilautuksissa olisi tuntunut olevan mielekkyyttä.
Minusta kaikki idealismi on tällaista. Mieli selittää itselleen kaikenlaista; selittää syyllisyyden pois. "Hyväähän tässä ollaan tekemässä", "jumala on puolellamme", "tulevat sukupolvet tulevat vielä kiittämään meitä", ja vastustamattomin arghumentti: "kaikki muutkin tekevät näin, tämä on maan tapa".
Ainoa keino vapautua hallitsevan meemin kollektiivisista lonkeroista olisi tukeutuminen jonkinlaiseen absoluuttiin moraaliiin.
Esim. jos absoluuttinen moraali sanoisi, että elävän olennon tappaminen tai vahingoittaminen on sinänsä väärin, missä oloissa tahansa. Kollektiivinen meemi sanoo tähän tietysti, ettei absoluuttisia arvoja ole; että se on moraalisesti oikein mitä muut tekevät.
Että ihminen joka sopeutuu ryhmään on hyvä ja terve, ja sopeutumattomuus on pahasta.
Laumaihmisellä - toisten varassa elävälle ihmisille ei välttämättä edes ole olemassa sellaisia asioita(arvoja) kuten hyvä-paha, tuhoavuus-luovuus, elämä-kuolema. Näiden arvojen tilalla on ryhmään kuuluminen, ja ei-kuuluminen.
Minusta ryhmäsidonnaisuus on yksi hallitseva meemi. Tottakai se vaikuttaa alitajuisesti. On helppo ajatella, että ryhmäsidonnaisuuden hallitsema ihminen tietoisella tasolla voi kuvitella olevansa individualisti. Hän ehkä pyrkii erottautumaan porukasta. Hän ajattelee että hänen mielipteensä ovat hyvin yskilöllisiä, hänellä on voimakas tunne omasta tahdosta.
Esimerkin valossa tämä ehkä selkiytyy... Jos ottaa vaikka punkkarit. He muka-kapinoivat massaa vastaan, ja he ovat olevinaan "erilaisia", ja kuvittelevat olevansa rohkeita, tietoisen valinnan tehneitä. Mutta jos tuota ryhmää tarkastelee kauempaa, huomaa että he ovat erilaisia samalla tavalla. Että se mikä yhden yksilön mittakaavassa vaikuttaa erilaisuudelta, jopa poikkeavuudelta, onkin ... samuutta. Esim. tuhannen punkkarin massassa jo näkyy, että se "erilaisuus" onkin todellisuudessa univormu. Että kapinallisuus on pelkkä naamio. Että punkkarius-meemi pyrkii pelkästään karsimaan yksilölliset piirteet pois ihmisestä, ja tekemään hänestä entistä enemmän massaa.
On oltava samalla tavalla erilainen.
Minusta on niin, että meemit hallitsevat ihmiskuntaa niin totaalisesti; että jos joku vaopautuu, on se äärimmäisen harvinaista. Vaaditaan poikkeuksellinen vapaa aika, ja poikkeuksellisen vahva ihminen.
Sanoisin että 1 ihminen sadasta miljoonasta voi ehkä vapautua/tuhannessa vuodessa.
Kaikki muut kuolevat ennenaikaisesti. Se on hinta siitä että Thanatos hallitsee.
Ja ehkä joku Moolokin-kultti itsetiedottomasti aikoinaan heijasti hämärää tietoisuutta meemeistä? Tarkoitan että foinikialaisten, tai mitä lie olivat - aikana ihmiskunta oli tiedostavampi kuin nykyään; vaikka olemme toki teknisesti - nippelitekniikan tasolla edistyneempiä?
Mutta mitkäköhän ovat ihmisen mahdollisuudet selvitä kuiville? Sinun, ja minun? Ja tarkoittaako se sitä, ettei erotu porukasta, että on samanlainen kuin kaikki muutkin, että on "selviytynyt elämästä"?
Se ei tarkoita, että esim, tietoisin, tai päällimmäisin meeni hallitsisi. Usein se päällimmäinen meemi voi olla oire/reaktio/naamio hallitsevalle meemille. Ihminen ei välttämättä ole tietoinen edes hallitsevasta meemistä.
Minua on kiehtonut nähdä tuhoavuuden meemin toimintaa.. kun se minusta selittää aika pitkälti ihmisen toimintaa. Esim. itsetuhoisuus on monilla ihmisillä hallitseva motiivi. Tuhoavuus yleensä; voisi sanoa että Thanatos hallitsee.
Tulin siis tulokseen, että ihminen ei itse tiedosta olevansa tuhomeemin vallassa. Tietoinen persoona voi hyvinkin kuvitella olevansa suurin piirtein maailman suurin hyväntekijä; viaton olento, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään.
Ehkä koko tietoisen persoonan tarkoitus on toimia vain pelkkänä peilikuvana alitajunnan hallitsevalle meemille? Se voisi selittää perusihmisen sieluttomuuden ja keskinkertaisuuden.
Minusta tuntuu että monikin suosittu meemi, näennäisesti hyväätarkoittava, on pelkkä naamioitumis-yritys. Minusta on aika selvä, että esim uskonnot ja ideologiat ovat tällaisia naamioitumisyrityksiä.
Minusta se selittää myös sen, miksi ihmisen on niin hirveän vaikea tulla tietoiseksi itsestään. Omat todelliset motiivit ovat hämärän peitossa, ja tietoinen meemi on rakentunut siihen päälle.
Hyvä keino dekonstruoida itsensä, olisi kääntää tietoisen meemin arvot päälaelleen/päinvastaisiksi, niin päästäisiin siihen mitä ihminen todellisuudessa, pohjimmiltaan on. Päästäisiin näkemään mitä pintatietoisuuden hömpötys naamioi. Ja jos joku näkisi pintatietoisuuden harhojen läpi, hän yllättyisi kuinka vieras ihminen on itselleen.
Kuinka kaukaa haettu, ja epätodennäköinen ihminen on.
Ihmiset eivät halua nähdä. He mieluummin pitäytyvät sellaisessa mikä vahvistaa jo olemassaolevaa identiteettiä, ja sen kyseenalaistaminen on viimeinen asia mitä kukaan haluaa.
Minusta voi sanoa että inhimillinen ego muodostuu näin. Se syntyy tarpeesta puolustautua. Se syntyy puolustamaan naamioivaa meemiä.
Ego antaa ihmiselle tunteen siitä että hän on oikeassa. Että hän on tervejärkinen, ja hyvän ja oikean puolella, ja että kuka tahansa joka pyrkii vastustamaan naamioivan ja hallitsevan meemin kaksoispeliä, on hullu, ja järjetön, ja tuhoava.
Sehän on loogista. Kaikki ihmiset toimivat näin. Se on psykologian laki.
Mutta jos miettii syvemmältä, niin huomaa että vaikkapa tuhoavuus, tai itsetuhoisuus ei pitemmän päälle ole kovin järkevä puolustettava. Sen päälle ei ehkä kannatakaan perustaa elämää.
Järkevämpää, ja sekä itsen että muiden kannalta kivompaa olisi perustaa elämä Eroksen, ja rakentavuuden päälle. Minusta tämä kuitenkin on harvinaista. Ja lähinnä sen takia, koska halllitsevaa meemiä on mahdoton vastustaa; koska hallitseva meemi on aina kollektiivinen.
Se sanoo armottoman totuudenmukaisesti: kaikki muutkin ihmiset ajattelevat tällä tavalla.
Ihminen joka siitä huolimatta päättää vaihtaa meemiä, jää hirmuisen yksin. Hän joutuu vastustamaan tuhoavaa meemiä paitsi itsessään, myös maailman kaikissa muissa ihmisissä. Hän on rajattoman alivoimainen.
Luulen että yleensä tällainen ihminen ennen pitkää jää alakynteen ja tuhoutuu. Ihminen itse, ja hänen ympäristönsä tuskin edes ymmärtävät mitä tapahtui. Luulen että olemme lähinnä ajatelleet että se yksi "tuli hulluksi", että hänellä mielenterveys petti.
Ja se yksi joka uskalsi kyseenalaistaa hallitsevan meemin, ei ehkä kykenekään kantamaan seurauksia; ei kykene vastustamaan, eikä tulemaan tietoiseksi meemin kollektiivisesta luonteesta. Ehkä hän ei edes tajua missä prosessissa hän on mukana. Hän ei tajua mitä voimia hän on valinnallaan herättänyt.
Joku, - ehkä yksi kymmenestä miljoonasta ihmisestä on kyllin valpas tajutakseen riskit, ja kollektiivisten meemien kyseenalaistamisen vaarat. Tällainen henkilö joutuisi kehittämään kaksoispersoonallisuuden. Hän joutuisi kaikissa elämäntilanteissa ja ihmissuhteissa harkitsemaan mitä voi sanoa, ja mitä tulee jättää sanomatta. Hän oppisi näyttelemään, ja vaikenemaan, ja jos hän joskus jotain sanoisi, hän oppisi tekemään sen kyllin anonyymisti. Hänen olisi pakko oppia olemaan persoonaton.
Jokatapauksessa, tuo kehityskulku vaatisi aikaa. Sen pitäisi tapahtua sellaisessa yhteiskunnassa mikä ei kovin herkästi rankaisisi toisinajattelemisesta; ja/tai jossa rangaistukset olisivat lieviä.
Jos nämä ehdot eivät toteudu, ja ehkä näin on käynyt - niin silloin potentiaalisesti kasvukykyiset ihmiset vain katoavat. He eivät ole tajunneet pitää suutaan kiinni. Varsinkin luulen että näin on käynyt totalitaristisissa yhteiskunnissa, samoin fundamentalistisissa yhteisöissä. Ja demokraattisissa, suvaitsevissakin valtioissa on ollut systeemin sisällä kätkettynä epäinhimillisiä ansoja, - rasistisia, rotuhygieenisiä, sadistisia meemejä, jotka on naamioitu "lääketieteellisiksi" ja "psykiatrisiksi", siis hyväksyttäviksi ja kunnaillisiksi menettytavoiksi tietyissä tilanteissa; ja väitänpä että nämä tietyt tilanteet ovat usein tarkoittaneet että silloin kun joku yksilö on kyseenalaistanut hallitsevan meemin.
Yhteiskuntiahan voi hallita pahuus, vaikka ei ehkä uskoisi. Enemmistö voi olla väärässä, ja hallitseva meemi voi olla väärässä, vaikka miten tuntuisi kaukaa haetulta. Jos ottaa vaikka esim. inkvisition aikana hallitseva meemi paljasti kasvonsa. Bolshevismin aikana hallitseva meemi paljasti todelliset kasvonsa. Aina välillä käy niin, että meemi paljastaa itsensä. Seuraukset ovat niin ilmiselvät; ruumisröykkiöt niin valtavat, että ei voi olla näkemättä mitä tapahtuu. Ei ehkä heti. Mutta kun ihmiset ovat laajassa mitassa, esim. parin sukupolven ajan kävelleet polvia myöten viattomien veressä, niin vähitellen tulee kyllästyminen, vaikka alussa meemi olisi tuntuntu miten oikeutetulta tahansa, ja giljotiinien heilautuksissa olisi tuntunut olevan mielekkyyttä.
Minusta kaikki idealismi on tällaista. Mieli selittää itselleen kaikenlaista; selittää syyllisyyden pois. "Hyväähän tässä ollaan tekemässä", "jumala on puolellamme", "tulevat sukupolvet tulevat vielä kiittämään meitä", ja vastustamattomin arghumentti: "kaikki muutkin tekevät näin, tämä on maan tapa".
Ainoa keino vapautua hallitsevan meemin kollektiivisista lonkeroista olisi tukeutuminen jonkinlaiseen absoluuttiin moraaliiin.
Esim. jos absoluuttinen moraali sanoisi, että elävän olennon tappaminen tai vahingoittaminen on sinänsä väärin, missä oloissa tahansa. Kollektiivinen meemi sanoo tähän tietysti, ettei absoluuttisia arvoja ole; että se on moraalisesti oikein mitä muut tekevät.
Että ihminen joka sopeutuu ryhmään on hyvä ja terve, ja sopeutumattomuus on pahasta.
Laumaihmisellä - toisten varassa elävälle ihmisille ei välttämättä edes ole olemassa sellaisia asioita(arvoja) kuten hyvä-paha, tuhoavuus-luovuus, elämä-kuolema. Näiden arvojen tilalla on ryhmään kuuluminen, ja ei-kuuluminen.
Minusta ryhmäsidonnaisuus on yksi hallitseva meemi. Tottakai se vaikuttaa alitajuisesti. On helppo ajatella, että ryhmäsidonnaisuuden hallitsema ihminen tietoisella tasolla voi kuvitella olevansa individualisti. Hän ehkä pyrkii erottautumaan porukasta. Hän ajattelee että hänen mielipteensä ovat hyvin yskilöllisiä, hänellä on voimakas tunne omasta tahdosta.
Esimerkin valossa tämä ehkä selkiytyy... Jos ottaa vaikka punkkarit. He muka-kapinoivat massaa vastaan, ja he ovat olevinaan "erilaisia", ja kuvittelevat olevansa rohkeita, tietoisen valinnan tehneitä. Mutta jos tuota ryhmää tarkastelee kauempaa, huomaa että he ovat erilaisia samalla tavalla. Että se mikä yhden yksilön mittakaavassa vaikuttaa erilaisuudelta, jopa poikkeavuudelta, onkin ... samuutta. Esim. tuhannen punkkarin massassa jo näkyy, että se "erilaisuus" onkin todellisuudessa univormu. Että kapinallisuus on pelkkä naamio. Että punkkarius-meemi pyrkii pelkästään karsimaan yksilölliset piirteet pois ihmisestä, ja tekemään hänestä entistä enemmän massaa.
On oltava samalla tavalla erilainen.
Minusta on niin, että meemit hallitsevat ihmiskuntaa niin totaalisesti; että jos joku vaopautuu, on se äärimmäisen harvinaista. Vaaditaan poikkeuksellinen vapaa aika, ja poikkeuksellisen vahva ihminen.
Sanoisin että 1 ihminen sadasta miljoonasta voi ehkä vapautua/tuhannessa vuodessa.
Kaikki muut kuolevat ennenaikaisesti. Se on hinta siitä että Thanatos hallitsee.
Ja ehkä joku Moolokin-kultti itsetiedottomasti aikoinaan heijasti hämärää tietoisuutta meemeistä? Tarkoitan että foinikialaisten, tai mitä lie olivat - aikana ihmiskunta oli tiedostavampi kuin nykyään; vaikka olemme toki teknisesti - nippelitekniikan tasolla edistyneempiä?
Mutta mitkäköhän ovat ihmisen mahdollisuudet selvitä kuiville? Sinun, ja minun? Ja tarkoittaako se sitä, ettei erotu porukasta, että on samanlainen kuin kaikki muutkin, että on "selviytynyt elämästä"?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Luin kirjoituksesi, mutta joudun palaamaan siihen vielä useita kertoja, jotta sisältö aukeaisi. Jotakin samaa olen hahmottavinani kuin mitä C.G. Jung on kirjoittanut persoonallisuuden kehittymisestä. Saatan olla väärässäkin. Kiehtovaa kaikki tyynni. Kiitos aiheen avauksesta!
>> Jotakin samaa olen hahmottavinani kuin mitä C.G. Jung on kirjoittanut persoonallisuuden kehittymisestä.
Niin joo. Kävin äsken syömässä, ja kotiin palattuani avasin yhden Jungin kirjan (Essays On Contemporary Events), ja huomasin että se mitä äsken puhuin "meemeistä", vastaa jungilaista käsitettä "varjo", keksin sen tavallaan uudestaan:
"The shadow, wrote Jung, is "the thing a person has no wish to be".
Oleellista ei minusta ole Jung, en halua tukeutua mihinkään auktoriteettiin - vaan minusta on hassua, että sitä voi intuitionsa varassa kirjoittaa jotain tuollaista.
Ihmisen tilanteessa traagista on se, että valitettavasti ihminen ON juuri sitä mitä hän ei haluaisi olla.
Sitten mietin mistä tuo varjo/meemi on alunperin saanut alkunsa.. Minusta se tulee historiasta. Alkuperä on historiallinen.
Kiinnostavaa tuolta kannalta pohtia niitä vaiheita kun ihmiskunta yrittää kieltää historian, esim. Ranskan vallankumouksen ajalla alettiin vuodesta nolla; ja he menivät hautausmaille, ja särkivät hautapaadet, ja kaivoivat vainajat ylös haudoista ja heittivät jokeen, kun he halusivat että menneitä sukupolvia ei olisi edes ollut olemassa.
Vallankumoukselliset halusivat niin kovasti olla viattomia...
Monadi, juu.. uskon että ihminen on monadi. Miten sen sitten käsitän? Minussa ihmisessä ei ole rajaa. Tavallaan 1700-luku, tai "Pariisin veripäivät" ovat tässä nyt, ja me elämme niitä. Tiettyihin asioihin olemme kollektiivisesti syyllisiä. On kollektiivinen muisti.
En tarkoita siinä mielessä, kun nykyisin pyritään olemaan kovasti "sosiaalisia", ulospäinsuuntautuneita persoonia. Minusta ihminen on joka tapauksessa yhteydessä kaikkeen, vaikka ei sen kummemmin pinnistelisi ollakseen "sosiaalinen".
Enemmän elämässä on kyse tietoisuudesta, kuin sosiaalisuudesta. "Tiedostaminen" tosin on hankala sana, kun siitä tulee mieleen ainakin minulla "tiedostava" taistolaisessa, tai bolsevistisessä mielessä. ("tietoinen" luokkataistelusta ja yhteiskunnallisesta riistosta)
Todellinen tiedostavuus on tietoisuutta meemeistä/varjosta omassa itsessä, ja sitäkautta muissa. Minun mielestäni tietoiseksi tuleminen tässä merkityksessä vaatii sellaisen asian kuin "armo", koska miten ihminen saa rohkeuden tiedostaa olevansa paha, muuta kuin pystymällä luottamaan että on vastaavasti armo, joka tulee vastaan, ja tukee.
Meme
From Wikipedia:
http://en.wikipedia.org/wiki/Meme
Kylläpä tunnutkin osuvan aian ytimeen pohdinnoissasi. Olen itsekin huomannut toisinaan ajattelevani ja pukevani sanoiksikin samankaltaisia ajatuksia kuin filosofisessa/maailmankatsomuksellisessa kirjallisuudessa on joku tunnustettu auktoriteetti aiemmin toisin sanoin sanonut. Kollektiivisen (piilo)tajunnan olemassaoloa on vaikea kieltää, kun itse on tietoisuudessaan saanut siihen kosketuksen (vrt. mm. intuition varassa kirjoittaminen ja ajatteleminen). En koe, että koskaan olisin ajatuksissani "luonut" oikeastaan mitään, ennemminkin "ammentanut" sieltä kollektiivisesta lähteestä, johon vain enemmän tai vähemmän tiedostaen olen saanut yhteyden...
Varjopuolen tiedostamisesta on mielestäni varsin oivallisesti kirjoittanut myös edesmennyt terveydenhuollon etiikan asiantuntija, tohtori Martti Lindqvist. Lienet lukenut hänenkin kirjoituksiaan.
ps. On edelleen toistettava, että po. aihe on kiinnostavuudessan ylivertainen. Kunpa yltäisin ajattelussani sellaiselle tasolle, että saisimme keskustelusta edes jokseenkin tasavertaisen :)
En ole lukenut Martti Lindqvistiä, mutta lyhyen googlailun perusteella tuntuu olevan omaperäinen ajattelija.
>> Kunpa yltäisin ajattelussani sellaiselle tasolle, että saisimme keskustelusta edes jokseenkin tasavertaisen :)
Toivottavasti. Ne ihmiset joiden kanssa sitä pystyy keskustelemaan älyllisiä ja syvällisiä, ja saamaan jotain takaisinkinpäin, on laskettavissa yhden käden sormilla.
Ajattelustani, tai intuitteluistani sanoisin, etten koe mitenkään "ajattelevani"; en koe pyrkiväni mihinkään; minusta ajattelu on pelkkä elementti jossa ollaan. Se on kirkas elementti, ehkä se on se missä muinaiset kreikkalaiset, Platon ja Sokrates olivat. Eleysiumin valossa.
Minusta se, että ihmiset eivät kykene, tai pysty ajattelemaan, johtuu periaatteessa seksuaalisista estoista, sikäli Freud oli jyvällä... Äly, intelligenssi on seksuaalista alkuperää. "Eros on kosmogonos", sanoi Jung. Eros synnyttää Älyn. Mutta älykkyyttä on montaa lajia; ja älykkyyteni ei ole matemaattis-loogista, se on intuitiivis-emotionaalista. Se on nautinto.
Tunne on kanssa mielenkiintoinen keskustelunaihe.
Minusta tiedostettu/integroitu Varjo synnyttää sellaisen kuin puhtaan tunteen. Syntyy Ilo. Minusta tämä ilo on ei-jakautunut; se on kaksineuvoinen, eli androgyyninen. Se ei ole riippuvainen vastakkaisesta sukupuolesta, tai muista ihmisistä. Minusta se on kuin Robinson Crusoen, tai lapsen viatonta iloa, tai se on alkemistien Viisasten Kivi, tai kuten Blake sanoi, "Ilo, kolme tuntia vanha".
Minusta Puhdas Tunne on viileä, sillä tavalla kuin joku Gibran kuvasi rakkauttaan May Ziadahiin. Se ei polta. Gibran käytti ilmaisua "sininen liekki".
Minusta ihmisen tulee olla kärsivällinen itsensä kanssa. Ei kannata esim. hävetä tyhmyyttään, eikä alkaa sitä peittääkseen esittää tietäväistä. Kun se ihmisen ongelmahan on juuri liika tietäminen.
Pitäisi pystyä olemaan välillä aivot tyhjinä.
Mitä tapahtuu tyhjissä aivoissa, tietääkö kukaan? Onko kukaan koskaan koittanut?
Joo, joskus on tullut mietittyä kanssa tuota meemi-teorian soveltamista melkolailla samansuuntaisesti, kiinnostavasti ilmaistu.
Minulle tulee mieleen paljon buddhismin, varsinkin zenin opit tuosta aivot tyhjinä olemisesta. Siinä mielen tyhjentäminen vie parhaimmillaan ihmisen tilaan, jossa hän poistaa tietoisen mielensä vuorovaikutuksen maailman tulkinnasta ja siten heijastaa maailmaa paremmin sen todellisen olemuksen mukaisesti(ehkä voisi ajatella myös vapaana meemien vaikutuksesta).
Sitten on tietysti myös ulkoisten aistiärsykkeiden vaimentaminen, eli sensorinen deprivaatio. Ilmeisesti aivojen vastaanottamien aistiärsykkeiden poistaminen saa ne muodostamaan kaikenlaisia (lukemani mukaan) lieviä hallusinaatioita.
Olen ollut tietoinen meemeistä niin kauan kuin muistan. En tosin ole tiennyt tätä nimeä kulttuurin vaikutukselle. Olen aina kuvitellut, että kaikki muutkin ihmiset ymmärtävät sen miten voimakkaasti kultturi vaikuttaa ihan kaikkeen ihmisen toimintaan ja ajatteluun. Sen sijaan monet ihmiset tuntuvat unohtavan ihmisen "eläimellisen puolen" tai näkevät sen negatiivisessa valossa (arvo-meemi) ja pitävät esim. hyväksynnän ja ryhmäänkuulumisen tarvetta osoituksena ajattelun puutteesta. Minä näen sen merkkinä siitä että ihminen on ihminen. Toisaalta ihmisellä näyttäisi olevan myös joukosta erottumisen tarve joka aktivoituu erityisesti itsenäistymisvaiheessa. Punkkariksi ryhtyminen on sangen näppärä keino toteuttaa näitä molempia tarpeita kuten tuossa jo mainitsitkin. Toisinajattelijaksi julistautuminen on myöskin keino erottua joukosta ja liittyä ehkä johonkin pienempään alaryhmään. Toisinajattelijuudessa on sellainen hupaisa piirre ettei koskaan voi okeasti tietää ajatteleeko sittenkään eritavalla kuin muut ihmiset. Onko laumaihminen sittenkin tietoinen käyttäytymisensä syistä?
>> Toisinajattelijaksi julistautuminen on myöskin keino erottua joukosta ja liittyä ehkä johonkin pienempään alaryhmään.
Minusta toisinajattelijaksi ei julistauduta tai ryhdytä. Ennemminkin se on kohtalo. Se vain tapahtuu.
>> Toisinajattelijuudessa on sellainen hupaisa piirre ettei koskaan voi okeasti tietää ajatteleeko sittenkään eritavalla kuin muut ihmiset. Onko laumaihminen sittenkin tietoinen käyttäytymisensä syistä?
Laumaihminen tietysti haluaisi kieltää edes teoreettisena mahdollisuutena sen, että joku voi ajatella eri tavalla kuin muut.
Minusta toisinajattelija TIETÄÄ olevansa erilainen; mutta se ei perustu mielipiteisiin tai ajatuksiin. Hän ei tiedä sitä verbaalilla tavalla, vaan esim. kadulla kulkiessa, tai jossain ryhmässa, tms. sosiaalisessa tilanteessa hän tulee tietoiseksi miten muut jännittävät kehoaan, ja moottoripuhuvat yms. Tämä vertautuu havaintoon oman kehon rauhallisuudesta; sen kyllä huomaa selvästi.
Sanoisin että yksi laumaihmisen perustavimpia ominaisuuksia on kyvyttömyys rentoutua (missään tilanteessa, on se sitten yksin tai ryhmässä) ja täydellinen tiedostamattomuus.
Laumaihminen ei siis havaitse poikkeusyksilöä. Hän ei voi havaita, koska hänellä on jatkuvasti niin kova vauhti päällä.
Anteeksi kun puutun keskusteluunne, mutta haluaisin tuoda julki oman ajatukseni, joka ei ole kirjoista luettua oppia.
Mielestäni juuri laumaihmiset huomaavatkin poikkeusyksilön. Laumaihmiset yrittävät kaiken mahdollisin tavoin muuttaa poikkeusyksilöä kaltaisekseen ja jos eivät voi, he yrittävät kaikin keinoin tuhota poikkeusyksilön, keinoina eristäminen, pääasiallisesti.
>> Anteeksi kun puutun keskusteluunne, mutta haluaisin tuoda julki oman ajatukseni, joka ei ole kirjoista luettua oppia.
Täällä saa kommentoida.
>> Mielestäni juuri laumaihmiset huomaavatkin poikkeusyksilön.
haa! Tämä on mielenkiintoinen pohdinnan aihe. Mitä laumaihmiset huomaavat? He reagoivat pelkoon, ym. voimakkaisiin tunteisiin. He huomaavat epävarmuuden. Poikkeusyksilö voi kuitenkin joissain tapauksissa opetella sulautumaan massaan, ja olemaan ulkoisesti kuten muut. Tällöin laumaihminen ei välttämättä huomaa kenen kanssa on tekemisissä. Varsinkin jos toistelee samoja lauseita ja ajatuksia kuin laumaihmiset; opettelee saman jargonin. Silloin he luulevat että olet yksi heistä.
Minusta vain amatöörimäinen poikkeusyksilö pyrkii tuomaan itseään esiin, alleviivaamaan erilaisuuttaan, julistamaan, tai kapinoimaan joko avoimesti tai salaa.
Tosi-poikkeusyksilöllä ei enää ole tarvetta kapinoida, tai muodostaa tunnereaktiota, koska hän ymmärtää että sitä ollaan niin eri tasoilla, etteivät tasot kohtaa missään pisteessä.
>> Laumaihmiset yrittävät kaiken mahdollisin tavoin muuttaa poikkeusyksilöä kaltaisekseen ja jos eivät voi, he yrittävät kaikin keinoin tuhota poikkeusyksilön, keinoina eristäminen, pääasiallisesti.
Niin yrittävät. Mutta onko pakko paljastaa itseään? Onko pakko mennä seisomaan tulilinjalle?
summa: monet ovat salaa poikkeusyksilöitä. Asia ei ole niin yksioikoinen. Ehkä on niin, että mitä jyrkempi on poikkeavuus, sen enemmän ulkoiset kulissit ovat kunnossa. Aloitteleva poikkeusyksilö tumpuroi, ja joutuu inkvisition hampaisiin.
Laumaihmiset ovat melko alkeellisia psykologialtaan. Ei vaadita kovin paljon että heitä oppii "käsittelemään".
En ajattele, että poikkeusyksilö opettelee sulautumaan, enkä ajattele myöskään, että poikkeusyksilöksi opetellaan. Ajattelen, että sellaiseksi tullaan jo kehityksen varhaisessa vaiheessa. Ajattelen myös, ettei se ole yksilön oma valinta tai halu, mikä tekee hänestä ei laumaihmisen.
Niin mutta miten poikkeusyksilö voi tietää olevansa poikkeusyksilö? Voihan olla niinkin että kaikki laumaihmiset ovat laumaihmisiä teeskenteleviä poikkeusyksilöitä.
Miksi kysyit sitä minulta?
Laumaihmisen tunnistaminen on helppoa. Se on vähän sama kuin vampyyrin tunnistaminen: ei sielua, ei tunteita, ei peilikuvaa, ei varjoa.
Laumaihmisen tunnistaa siitä, että laumaihminen ei kykene rentoutumaan, olen sen tässä jo kertaalleen sanonut, ja alkaa tuntua että tässä ketjussa vastailevat vain laumaihmiset jotka eivät edes näe sanaa "rentoutuminen", eivätkä ymmärrä sen merkitystä. Ajatteletteko että se on syntiä, laiskuutta, vai onko se sellainen kauhistuksenhirvitys, että silmissänne on sokea piste siinä kohtaa?
Mitä enemmän mielessä on sokeita kohtia, sen enemmän ihminen on laumaa. Yksilö on tietoinen, ja tietoisuus on jotain sellaista mitä laumaihminen ei kykene ymmärtämään. Toukka EI PYSTY NÄKEMÄÄN PERHOSTA, vaan kuvittelee perhosen olevan vain hieman erinäköinen toukka. Lentäminen ei juolahda toukalle mieleen.
>> Voihan olla niinkin että kaikki laumaihmiset ovat laumaihmisiä teeskenteleviä poikkeusyksilöitä.
Jos ihminen itse sattuu olemaan laumaihminen, hän TIETENKIN yrittää korottaa laumaihmisen arvoa, ja tehdä poikkeusihmiset naurettaviksi. Minusta laumaihminen on tyypillisimmillään tunnehysteerikko, joka ei kykene todellisuuden realistiseen tarkasteluun. Hän kuvittelee että todellisuus on se, minkä hän HALUAA olevan todellisuutta.
Poikkeusihminen taas ei ole tunnehysteerikko; hän kykenee tarkastelemaan asioita vailla kiihkoa ja valtapyydettä. Ja hän tietää kuka hän on; juuri siitä syystä että hän on rentoutunut ja rauhallinen, hän NÄKEE.
Sanoin että laumaihmisellä ei ole tunteita. Sitten sanoin että laumaihminen on tunnehysteerikko. Pitäisi kait täsmentää.
Siis, hysteerikko teeskentelee/imitoi tunteita, saadakseen huomiota. Koska hänen tunteensa eivät ole aitoja, vaan teeskenneltyjä, siksi ne vaihtelevat äärimmäisyydestä toiseen, ja ovat teatraalisia. Hänelle itselleen on selvää, että hän on tunteikas ja sielukas immeinen.
>> En ajattele, että poikkeusyksilö opettelee sulautumaan, enkä ajattele myöskään, että poikkeusyksilöksi opetellaan. Ajattelen, että sellaiseksi tullaan jo kehityksen varhaisessa vaiheessa. Ajattelen myös, ettei se ole yksilön oma valinta tai halu, mikä tekee hänestä ei laumaihmisen.
Jahas. Osaat ilmaista omia ajatuksiasi, mutta et pysty kuuntelemaan toista. Kannattaa satsata enemmän luetun ymmärämispuoleen. Opetella kuuntelemaan.
"Miksi kysyit sitä minulta? "
Epähuomiossa laitoin kysymyksen tähän kohtaan.
Kuvasi ihmisistä on karu. Ei tunteettomia huomionhakuisia ihmisiä ole laumoittain. Suurin osa ihmisistä ei kärsi narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Näitäkin toki on, mutta ei kannata yleistää.
höh. "ei kannata yleistää" on samanlainen ilkeämielinen klisee kuin "onkos lääkkeet jäänyt ottamatta" tai "siperia opettaa" tai "ostasi hiessä sinun pitää leipäsi ansaitseman" jonka ihmiset heittävät mitään ajattelematta kun joku "kuvittelee itsestään jotain/liikoja".
kuvani ihmisyydestä on ehkä VIELÄ karumpi kuin edes pystyt ymmärtämään.
Olen lukenut tarkkaan kaikki kirjoittamasi ajatukset ja minä ei ole se joka tuossa välillä on eilen illalla keskustellut.
Ajattelen sinun olevan oikeassa niistä laumaihmisten tunneilmauksista kirjoittaessasi. Laumaihmisten suurin tarve on jakaa tunteita keskenään. Laumaihminen on aina jonkin tunnemyrskyn vallassa, ja se sekottaa hänen kykyään ajatella. Laumaihmisen älykkyys ja tietoisuus on senvuoksi alhaisempaa kuin poikkeusyksilöllä.
Kerroit aikaisemmin, että laumaihmiset pelkäävät. Siinä olet mielestäni myös oikeassa. Ajattelen, että laumaihmisellä on suuri tarve loukata toisen tunteita ja siksi myöskin hän pelkää kaikkein eniten sitä, että ne hänen omat tunteensa loukataan.
Siis ole vahvasti sitä mieltä, että tunteet ja pelko säätelee kaikkia laumaihmisen toimintoja.
Pystyn ihan hyvin ymmärtämään sellaisiakin ajatuskuvioita joista olen itse erimieltä ja joista en pidä. Se etten pidä jostain näkemyksestä tarkoitaa sitä että toki tunteet ovat sekoittamassa ajatteluani mikä myös samalla tarkoittaa että minulla on aitoja tunteita jotka eivät ole teeskentelyä. Minä olen myös sitä mieltä että tunteiden ja ajatusten erottamista ei kannata edes yrittää tehdä. Laumaihmisen kannattaa ihan rehellisesti olla sitä mitä on ja samalla kunnioittaa poikkeusyksilöitä, joilla ei ilmeisesti ole laumaeläimen tarvetta kuulua johonkin ryhmään. Poikkeusyksilöt voisivat auttaa laumaihmisiä tässä suvaitsevuusprojektissa osoittamalla myös hiukan kunnioitusta laumaihmisiä kohtaan ja keskustelemalla ja kuuntelemalla ja tutustumalla siihen mitä laumaihmiset oikeasti ovat. Ehkä löytyisi sellaisia ulottuvuuksia joita ei ulkoisen käyttäytymisen perusteella heti havaitse.
>> Minä olen myös sitä mieltä että tunteiden ja ajatusten erottamista ei kannata edes yrittää tehdä.
Ennemminkin tarkoitin tunteiden kokemista täydesti, neutraalisti, objektiivisesti -- verrattuna tunnehysteriaan, jossa tunteita vain kuvitellaan koettavan.
>> Laumaihmisen kannattaa ihan rehellisesti olla sitä mitä on ja samalla kunnioittaa poikkeusyksilöitä, joilla ei ilmeisesti ole laumaeläimen tarvetta kuulua johonkin ryhmään.
Juuri näin! Ihmisen on realistisesti ja nöyrästi uskallettava olla sitä mitä on.
>> Poikkeusyksilöt voisivat auttaa laumaihmisiä tässä suvaitsevuusprojektissa osoittamalla myös hiukan kunnioitusta laumaihmisiä kohtaan ja keskustelemalla ja kuuntelemalla ja tutustumalla siihen mitä laumaihmiset oikeasti ovat.
Yritän kovasti, mutta laumaihmiset yleensä pötkivät jossain vaiheessa pakoon. Vertaisin tätä kuviota siihen antiikin taruun jossa Apollo juoksee Dafnen perässä, ja Dafne lopulta muuttuu pelosta laakeripensaaksi. Mitä Apollo mahtaa?
>> Ehkä löytyisi sellaisia ulottuvuuksia joita ei ulkoisen käyttäytymisen perusteella heti havaitse.
Mitä on Dafnen pelon takana, mikä ulottuvaisuus? Helvettikö? Laavajärvi? Pudotus syvyyteen - millainen? Voiko siitä selvitä? Haluaisin kyllä tietää. Siis tietää, mitkä ovat ihmisen selviytymismahdollisuudet.
Onko se minun syyni, jos en näihin usko? Tietoni kun perustuu melko laajaan empiiriseen kokemukseen, ja sitä ei jaksa enää olla idealistinen, ja hehkuttaa jotain teoreettista pelastusvarmuutta.
>> Ajattelen sinun olevan oikeassa niistä laumaihmisten tunneilmauksista kirjoittaessasi. Laumaihmisten suurin tarve on jakaa tunteita keskenään. Laumaihminen on aina jonkin tunnemyrskyn vallassa, ja se sekottaa hänen kykyään ajatella. Laumaihmisen älykkyys ja tietoisuus on senvuoksi alhaisempaa kuin poikkeusyksilöllä.
>> Kerroit aikaisemmin, että laumaihmiset pelkäävät. Siinä olet mielestäni myös oikeassa. Ajattelen, että laumaihmisellä on suuri tarve loukata toisen tunteita ja siksi myöskin hän pelkää kaikkein eniten sitä, että ne hänen omat tunteensa loukataan.
>> Siis ole(n) vahvasti sitä mieltä, että tunteet ja pelko säätelee kaikkia laumaihmisen toimintoja.
Tismalleen näin!
Poikkeusihminenkin kyllä tuntee, ja intensiivisemminkin, mutta tunne palaa puhtaammalla liekillä.
Aivan. Ja ajattelutyöstä syntyvät tunnereaktiot voi käsitellä myöhemmin, eikä aina vain juuri sillä hetkellä. Ja omista tunnereaktioistaan ei vaadi toisilta jatkuvasti heti palautetta.
Samoin myös ne toisen tunnemyrskyt eivät myöskään aiheuta aina heti intensiivisiä tunnereaktioita itsessä. Niitäkin voi siirtää myöhempään vaiheeseen, ja jopa hyödyntää omassa luomisprosessissaan.
Laumaihmisen ja poikkeusihmisen erilainen ajankäyttäminen tunteiden ilmaisemisessa on selvästi erilainen.
>> Aivan. Ja ajattelutyöstä syntyvät tunnereaktiot voi käsitellä myöhemmin, eikä aina vain juuri sillä hetkellä. Ja omista tunnereaktioistaan ei vaadi toisilta jatkuvasti heti palautetta.
>> Samoin myös ne toisen tunnemyrskyt eivät myöskään aiheuta aina heti intensiivisiä tunnereaktioita itsessä. Niitäkin voi siirtää myöhempään vaiheeseen, ja jopa hyödyntää omassa luomisprosessissaan.
>> Laumaihmisen ja poikkeusihmisen erilainen ajankäyttäminen tunteiden ilmaisemisessa on selvästi erilainen.
Jään tässä miettimään, että miten keskustelun käy jos ollaan liian yksimielisiä.... Tämä menikin luovuuden mietinnöksi...
Hyvä rakentaa persoona pysyvien tunteiden varaan. Tai pysyvän tunteen, minusta tunne on pohjimmiltaan yksi. Yksi ihmisen energia.