raclette

onko kellään kivoja ideoita mitä kaikkea voisi tehdä raclettella? ja minkälaista salaattia voisi tarjota lisukkeena? mikä olisi hyvä juusto käytettäväksi, jos en halua käyttää oikeaa raclette juustoa..? se on aika hintavaa...
kiitos etukäteen!
52939
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meillä racleten ylätasolla paistetaan yleensä broilerin rintafileitä. Racletella niistä tulee todella mureita ja mehukkaita, eivät kuivu, niin kuin pannulla helposti. Toisinaan tasolla tulee paistettua myös pekonia. Veikkaanpa, että esim. lohimedaljongit sopisivat oikein hyvin.

Pikkupannuilla saa kukin paistaa mitä tahtoo. Kirsikkatomaatteja, herkkusienisiivuja, paprikaa, pikkumaisseja.. Patonkiin saa mukavan paahdetun pinnan ja sen päälle voi samalla sulattaa juustoa tai paistaa juustot ihan erikseen.

Erityistä raclettejuustoa en ole ostanut koskaan. Periaatteena on se, että paistettavassa juustossa pitää olla jonkin verran rasvaa; kevytversioista tulee kumia. Meillä on testattu loistavin tuloksin ainakin goudaa, kermajuustoja (esim. Oltermanni), Edamia..

Rohkeasti vain kokeilemaan! :o)

Äänestä
  • pikkupannuja olemme käyttäneet ja paistaneet erilaisia kasviksia (paprikaa, tomaattia, kesäkurpitsaa...), broileri- ja possusuikaleita (jotka olen välillä kypsentänyt jo etukäteen, jolloin ne on racletessa vain lämmitetty, vie vähemmän aikaa).

    Ritari on juustona oivallista!

    Lisukkeena ihan vihreää salaattia. Tuosta juustolihamössöstä tulee jo niin raskasta, ettei kovin tuhtia salaattia kaipaa.

    Äänestä

Me käytetään usein raclette-pannua lämpimien leipien tekemiseen. Eli jotain herkullista tuoreleipää, ja paistetaan, mitä kukin leivälleen haluaa, sipulia, paprikaa, herkkusieniä, maissia, kinkkua, pekonia ihan mitä tahansa. (lisukkeiksi nakkeja ja lihapullia joskus) ja sitten vain paistetut kasvikset leivälle ja sulanut juusto päälle ja nam, että on hyvä leipä!

Joskus ollaan tehty myös perusraclettea eli keitettyjä perunoita ja ilmakuivattua kinkkua ja raclette-juusto niiden päälle.

Aina lisukkeeksi sopii jokin vihreä raikas salaatti, ettei tule liian raskasta.

Juustoina racleten lisäksi itse käytän usein goudaa. Jossain suosituksissa oli mainittuna myös cheddar..

Äänestä

Mustaleima emmentaalista tulee tosi hyvää.

Äänestä

Moi
me ollaan kypsenetty lihat (siis possu ja broileri joiden tulee olla kypsiä) valmiiksi etukäteen, sitten lämmitetään ne siinä ylätasolla. Ei tuu niin paljon käryä ku tekee noin. Nauta tulee nii nopeesti ettei se pahemmin käryä. Lisäksi kannattaa grillata pekonia, sillä saa "siivottua" ylätasoa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mariah kirjoitti:

onko kellään kivoja ideoita mitä kaikkea voisi tehdä raclettella? ja minkälaista salaattia voisi tarjota lisukkeena? mikä olisi hyvä juusto käytettäväksi, jos en halua käyttää oikeaa raclette juustoa..? se on aika hintavaa...
kiitos etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu