Lordi aiheutti "hetkellisen kohun" olemalla niin kovasti poikkeava stereotyyppiviisuista.
Mutta eikö Lordin esitys tavallaan ollut juuri sitä aidointa ja perinteisintä Euroviisua: Keskinkertaista, tarttuvaa, ei mitään uutta tarjoavaa, Ulkomusiikillista showta, pinnallista ja lopulta niin sisällötöntä "monsteri-rokkia", joka onnistuu parhaimmillaan vain shokeeraamaan vanhimpia katsojia, tai tyydyttämään iltapäivälehdistöä kuvauksellisuudella ja myöhäispuberteettisella kapinallisuudellaan.
Älkää käsittäkö tätä väärin. En kritisoi Rovaniemen poikia. Nostan hattua vuosikymmenen pr-tempulle, innokkaalle musiikin ja shown tekemiselle ja sille kovalle vuosien työlle jota kaikki tämä vaatii.
Euroviisut ovat kuitenkin Euroviisut. Sen ei ole tarkoitus tarjota edes sitä kulttuuriantia, jota se kenties kymmenien kielten ja musiikkityylien kautta 60- ja 70-luvuilla välitti. Euroviisuista on tullut oma musiikkityylinsä. Se muuttuu ja kehittyy, mutta hitaammin ja ennalta sanellummin kuin populaarikulttuurin ilmiöt keskimäärin.
Innokkain katsojakunta on aina kai ollut, ainakin Suomessa keski-ikäisistä, nostalgiaa kaipaavista, perheellisistä naisista koostuva kotiraati, jolle tuomarina toimiminen, jännitys ja taivastelu on aina näytellyt suurempaa roolia kuin musiikillinen anti ja joilla on vertailukohtiakin vain takavuosien iskelmätaivaalta. Tavallaan missikisojen ja juorulehtien eeppinen, kenties tarunhohtoisempi jatke.
Nyt Lordin voiton myötä on kenties osa nuorisostakin kiinnostunut siitä kuka viisuihin laitetaan seuraavaksi "maatamme edustamaan". Monilta suosituilta ja luoviltakin artisteilta onkin kyselty olisiko heistä täysin mahdoton ajatus esiintyä tuollaisessa Idols ja missikisahenkisessä farssissa, nyt kun kilpailut järjestetään kaiken lisäksi Suomessa. Mm. Ismo Alanko on heitellyt juttua siitä että tahtoisi tehdä kappaleen viisuihin. Taiteilijan vankka faniryhmä on kenties hämmentynyt. Olisiko odotettavissa koko farssia kyseenalaistavaa poikkitaiteellista propagandaa, vai pop-muottiin väännettyä suomalaista runoutta. Kumpaakin kun on mieheltä tasaisesti kuultu.
Kun ruvetaan puhumaan oikeista muusikoista ja Euroviisuista samalla viikolla kannattaa ottaa järki käteen. Vaikka olisi kieltämättä miellyttävää tarjota Suomeen saapuville ja ympäri Eurooppaa meitä arvosteleville sohvaperunoille, jotain oikeasti säväyttävää, niin emme voi kuvitella herättävämme nukkuvaa jättiläistä ja voittamaan musiikin voimalla taiteelle sijaa tässä silikonien ja playbackien sirkuskulttuurissa. Taide saa sijaa kun sen luojat suhtautuvat sen tekemiseen vakaumuksellisesti, pysytellen poissa kaikkien miellyttämisen hyllyvältä suolta joka kerran vuodessa hilloista täyttyessään kääntääkin kaikkien päät, unohtuakseen taas pian mäkäräisten ja kaamoksen alle.
Mitä olisivat sellaiset Euroviisut, joihin mukaan lähtisivät olisivat muuta kuin suurta näkyvyyttä tavoittelevia amatöörejä, joiden laulut olisi huolella laadittu miellyttämään keskiverto EU-kansalaisen korvaa, tai sitten suorastaan luovasti tehty rikkomaan viisujen sovinnaisia sääntöjä erottuakseen massasta, mutta tehden senkin jollain ennalta arvattavalla ja usein mauttomalla tavalla.
Jos yhtäkkiä meillä olisi kisat joissa U2 edustaisi Irlantia, Kent Ruotsia, Mew Tanskaa, Coldplay Englantia, Sigur Rós Islantia jne. Olisimme vieneet Euroviisujen uskolliselta yleisöltä tärkeän henkireiän ja aivojen puhdistusrituaalin arjen harmauden keskellä, yrittäen pakottaa heidät kuuntelemaan ajatuksia ja syviä tunteita herättävää musiikkia, ajatellen että tiedämme yksilöinä paremmin mille enemmistö haluaa aistinsa vuosittain altistaa.
Varokaamme ottamasta tälläisiä ennakkoluulottomia askeleita keveillä kengillämme tiellä jonka loppua ei näy. Seuraavaksi huomaisimme poistavamme ostoskeskuksista tyhjäpäisen ostovimmaa stimuloivan renkutuksen, Elokuvistamme viimeiset mittatilaushitit, jotka soivat radiossa tehostaen mainoskatkoilla pyörivää traileria saaden meidät kävelemään tyytyväisin teattereihin jotka omistaa kohta kaikki jokin kasvoton korporaatio, levittäen tasapäistymisen puuduttavaa ilosanomaa, samoilla näyttelijöillä ja samojen kohtausten ja stereotypioiden vyöryttämisellä alati suurenevalta valkoiselta kankaalta yhä pidempien samanlaisten elokuvien mainossikermän johtamana, joka varmistaa että tulemme taas pian uudestaan etsimään turvaa, siitä mistä tahansa, mistä voimme etukäteen tietää tai tehdä edes kohtalaisen hyvän arvauksen siitä mitä saamme, tarjoten levottomille sieluillemme edes jonkinlaisen kiinnekohdan muuttuvien konfliktien ja ihmissuhdetragedioiden myrskyssä.
Lopulta tämä trendi voi tosin sairastuttaa ihmiset vakavaan riippuvuuteen, ja mm. pakottaa tv-yhtiöt jatkamaan saippusarjoja vielä vuosikymmeniä sen jälkeen kun kaikki ideat on käytetty, ihan vaan rahantekemisen ja kenties kansallisen apatian ylläpitämiseksi.
Tuppisuinen massa, joka ei osaa kritisoida muulla kuin tv-ohjelmien opettamalla sosiaalisesti hyväksytyllä ja valikoidulla tavalla, valitsee idolinsa valmiista huolella valittujen ehdokkaiden joukosta, äänestää kännykällään naapurin eskon ja riitan jatkamaan surrealistista selviytymisseikkailua, kaukaisella saarella jonne julkisuuden palvonta on heidät ahneuksissaan kameroiden ahdisteltavaksi häätänyt, Pukeutuu aivan kuten haluaa, mutta varoo toimimasta muodin vastaisesti, tai sitten rajoja rikkoen jollain muodikkaalla tavalla, on kiinnostuneempi lehtien luomista julkimoista joita ei ole kenties edes fyysisesti nähnyt, kuin sukulaisista ja ystävistä jotka oikeasti häntä tarvitsevat, voi helposti viettää 6 tuntia katsellen presidentin kättelevän iltapukuja linnan eteisessä, 200 Kahvituntia vuodessa moralisoiden entisten missien ja urheilijoiden halveksittavia edesottamuksia, käyttää vuosia elämästään tuijottaen fiktiivisiä ihmisiä ruudun läpi, tietääksen mitä puhua näistä hahmoista niiden oikeiden ihmisten kanssa, joiden kanssa ei oikeasti tahdo vuorovaikutukseen.
Sekavia ajatuksiani lukiessasi saatoit aistia kätkettyä vihaa ja tyytymättömyyttä omaan elämääni, jos myös sarkasmia ja kyllästymistä minua ympäröivään kulttuuriin. Itse sivuston aiheesta, Euroviisuista olen edelleen ihan oikeastikin sitä mieltä ettei sinne musiikkia tarvita. Jatkakoot niin kuin ovat tehneet tähän asti tai lopettakoot koko hulabaloon.
Mutta eikö Lordin esitys tavallaan ollut juuri sitä aidointa ja perinteisintä Euroviisua: Keskinkertaista, tarttuvaa, ei mitään uutta tarjoavaa, Ulkomusiikillista showta, pinnallista ja lopulta niin sisällötöntä "monsteri-rokkia", joka onnistuu parhaimmillaan vain shokeeraamaan vanhimpia katsojia, tai tyydyttämään iltapäivälehdistöä kuvauksellisuudella ja myöhäispuberteettisella kapinallisuudellaan.
Älkää käsittäkö tätä väärin. En kritisoi Rovaniemen poikia. Nostan hattua vuosikymmenen pr-tempulle, innokkaalle musiikin ja shown tekemiselle ja sille kovalle vuosien työlle jota kaikki tämä vaatii.
Euroviisut ovat kuitenkin Euroviisut. Sen ei ole tarkoitus tarjota edes sitä kulttuuriantia, jota se kenties kymmenien kielten ja musiikkityylien kautta 60- ja 70-luvuilla välitti. Euroviisuista on tullut oma musiikkityylinsä. Se muuttuu ja kehittyy, mutta hitaammin ja ennalta sanellummin kuin populaarikulttuurin ilmiöt keskimäärin.
Innokkain katsojakunta on aina kai ollut, ainakin Suomessa keski-ikäisistä, nostalgiaa kaipaavista, perheellisistä naisista koostuva kotiraati, jolle tuomarina toimiminen, jännitys ja taivastelu on aina näytellyt suurempaa roolia kuin musiikillinen anti ja joilla on vertailukohtiakin vain takavuosien iskelmätaivaalta. Tavallaan missikisojen ja juorulehtien eeppinen, kenties tarunhohtoisempi jatke.
Nyt Lordin voiton myötä on kenties osa nuorisostakin kiinnostunut siitä kuka viisuihin laitetaan seuraavaksi "maatamme edustamaan". Monilta suosituilta ja luoviltakin artisteilta onkin kyselty olisiko heistä täysin mahdoton ajatus esiintyä tuollaisessa Idols ja missikisahenkisessä farssissa, nyt kun kilpailut järjestetään kaiken lisäksi Suomessa. Mm. Ismo Alanko on heitellyt juttua siitä että tahtoisi tehdä kappaleen viisuihin. Taiteilijan vankka faniryhmä on kenties hämmentynyt. Olisiko odotettavissa koko farssia kyseenalaistavaa poikkitaiteellista propagandaa, vai pop-muottiin väännettyä suomalaista runoutta. Kumpaakin kun on mieheltä tasaisesti kuultu.
Kun ruvetaan puhumaan oikeista muusikoista ja Euroviisuista samalla viikolla kannattaa ottaa järki käteen. Vaikka olisi kieltämättä miellyttävää tarjota Suomeen saapuville ja ympäri Eurooppaa meitä arvosteleville sohvaperunoille, jotain oikeasti säväyttävää, niin emme voi kuvitella herättävämme nukkuvaa jättiläistä ja voittamaan musiikin voimalla taiteelle sijaa tässä silikonien ja playbackien sirkuskulttuurissa. Taide saa sijaa kun sen luojat suhtautuvat sen tekemiseen vakaumuksellisesti, pysytellen poissa kaikkien miellyttämisen hyllyvältä suolta joka kerran vuodessa hilloista täyttyessään kääntääkin kaikkien päät, unohtuakseen taas pian mäkäräisten ja kaamoksen alle.
Mitä olisivat sellaiset Euroviisut, joihin mukaan lähtisivät olisivat muuta kuin suurta näkyvyyttä tavoittelevia amatöörejä, joiden laulut olisi huolella laadittu miellyttämään keskiverto EU-kansalaisen korvaa, tai sitten suorastaan luovasti tehty rikkomaan viisujen sovinnaisia sääntöjä erottuakseen massasta, mutta tehden senkin jollain ennalta arvattavalla ja usein mauttomalla tavalla.
Jos yhtäkkiä meillä olisi kisat joissa U2 edustaisi Irlantia, Kent Ruotsia, Mew Tanskaa, Coldplay Englantia, Sigur Rós Islantia jne. Olisimme vieneet Euroviisujen uskolliselta yleisöltä tärkeän henkireiän ja aivojen puhdistusrituaalin arjen harmauden keskellä, yrittäen pakottaa heidät kuuntelemaan ajatuksia ja syviä tunteita herättävää musiikkia, ajatellen että tiedämme yksilöinä paremmin mille enemmistö haluaa aistinsa vuosittain altistaa.
Varokaamme ottamasta tälläisiä ennakkoluulottomia askeleita keveillä kengillämme tiellä jonka loppua ei näy. Seuraavaksi huomaisimme poistavamme ostoskeskuksista tyhjäpäisen ostovimmaa stimuloivan renkutuksen, Elokuvistamme viimeiset mittatilaushitit, jotka soivat radiossa tehostaen mainoskatkoilla pyörivää traileria saaden meidät kävelemään tyytyväisin teattereihin jotka omistaa kohta kaikki jokin kasvoton korporaatio, levittäen tasapäistymisen puuduttavaa ilosanomaa, samoilla näyttelijöillä ja samojen kohtausten ja stereotypioiden vyöryttämisellä alati suurenevalta valkoiselta kankaalta yhä pidempien samanlaisten elokuvien mainossikermän johtamana, joka varmistaa että tulemme taas pian uudestaan etsimään turvaa, siitä mistä tahansa, mistä voimme etukäteen tietää tai tehdä edes kohtalaisen hyvän arvauksen siitä mitä saamme, tarjoten levottomille sieluillemme edes jonkinlaisen kiinnekohdan muuttuvien konfliktien ja ihmissuhdetragedioiden myrskyssä.
Lopulta tämä trendi voi tosin sairastuttaa ihmiset vakavaan riippuvuuteen, ja mm. pakottaa tv-yhtiöt jatkamaan saippusarjoja vielä vuosikymmeniä sen jälkeen kun kaikki ideat on käytetty, ihan vaan rahantekemisen ja kenties kansallisen apatian ylläpitämiseksi.
Tuppisuinen massa, joka ei osaa kritisoida muulla kuin tv-ohjelmien opettamalla sosiaalisesti hyväksytyllä ja valikoidulla tavalla, valitsee idolinsa valmiista huolella valittujen ehdokkaiden joukosta, äänestää kännykällään naapurin eskon ja riitan jatkamaan surrealistista selviytymisseikkailua, kaukaisella saarella jonne julkisuuden palvonta on heidät ahneuksissaan kameroiden ahdisteltavaksi häätänyt, Pukeutuu aivan kuten haluaa, mutta varoo toimimasta muodin vastaisesti, tai sitten rajoja rikkoen jollain muodikkaalla tavalla, on kiinnostuneempi lehtien luomista julkimoista joita ei ole kenties edes fyysisesti nähnyt, kuin sukulaisista ja ystävistä jotka oikeasti häntä tarvitsevat, voi helposti viettää 6 tuntia katsellen presidentin kättelevän iltapukuja linnan eteisessä, 200 Kahvituntia vuodessa moralisoiden entisten missien ja urheilijoiden halveksittavia edesottamuksia, käyttää vuosia elämästään tuijottaen fiktiivisiä ihmisiä ruudun läpi, tietääksen mitä puhua näistä hahmoista niiden oikeiden ihmisten kanssa, joiden kanssa ei oikeasti tahdo vuorovaikutukseen.
Sekavia ajatuksiani lukiessasi saatoit aistia kätkettyä vihaa ja tyytymättömyyttä omaan elämääni, jos myös sarkasmia ja kyllästymistä minua ympäröivään kulttuuriin. Itse sivuston aiheesta, Euroviisuista olen edelleen ihan oikeastikin sitä mieltä ettei sinne musiikkia tarvita. Jatkakoot niin kuin ovat tehneet tähän asti tai lopettakoot koko hulabaloon.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvin sanottua ja kirjoitettua painokasta paatosta. Oletko kenties joku toimittaja?
Et kuitenkaan ole välttämättä oikeassa siinä etteikö euroviisuihin osallistuminen voisi oikeasti olla kunnianhimoista musiikkia tekevälle bändille henkilökohtaiseksi hyödyksi. Mikä sen vaikutus olisi yleisöön, yhteisöön ja musiikkiteollisuuteen euroopassa ja maailmassa jos kilpailuista tulisi oikeasti populaarimusiikin eu-tason sävellys/sanoituskilpailu? Sitä ei ole vielä nähty, joten sen arvioiminen on vaikeaa - lordi on nähdäkseni ensimmäinen joka antaa aihetta astua siihen suuntaan - lordi on toki viihdettä, mutta lordi on myös oikea yhtye ja lordin voitto signaali siitä että tuuli on ehkä kääntymässä.