Peter Selin

Täytyy nostaa hattua eurosportin pyöräilyn selostajalle Peter Selinille. Muutamia vuosia sitten katsoin lähetyksiä ja siitä asti olen jäänyt "koukkuun" pyöräilyn katsomiseen. Selin kertoo kisan seurannan ohessa laajalti kaikkea, historiasta ja paikkakunnan erikoisuuksista yms. Jos joku tietää Peter Selinin sähköpostiosoitteen niin raapustelisin viestin sinnekin. Eilinen etappi oli itse pääosanesittäjiltä hieno, mutta niin Peterkin hoiti hommansa. Esimerkillistä. Kyllä Hoopi, Bubi ja muut Kati The pine:t voisivat ottaa oppia. Kiitoksia Peter hienoista pyöräilyn hetkistä jo usamman vuoden ajalta.
579364
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Täysin samaa mieltä!
Parhaita suomalaisia urheiluselostajia Urheilukanavan Tuomas Virkkusen ohella.

Äänestä

Kyllä oon itse kanssa jäänyt täysin koukkuun Tourin katsomiseen, ja aivan loistava kommentaattori on vaikuttanut myös asiaan.
Olen 18v ja olen jo yli 6 vuotta katsonut joka kesä Tourin, ja kyllä Peter Selin on olennainen osa jokakesäistä huipputapahtumaa.
Toivottavasti jatkaa vielä Pitkään, ei koskaan ole tylsää hetkeä pitkissäkään lähetyksissä :)

Äänestä
  • siis isä ja poika, opettavat meille hiton huonoa suomenkieltä.Huomaa varsinkin Peter Selinin olevan ruotsinkielinen.Hyvin usein sanat töksähtävät sijamuotojen osalta.

    Isä Selin on opettanut meidät kuuntelijat ja monet muutkin urheilutoimittajat käyttämään jokaisessa lauseessa sanaa KYLLÄ.Se lienee tullut pakollisesksi sanaksi jo koulujen kielioppikirjojen esimerkkilauseisiin.Jopa sanaparihirviötäkin EI KYLLÄ käytetään estottomasti Selineillä, suomalaisessa mediassa sekä yleisessä puheessa että kirjoituksessa nykyään.

    Toissapäiväisellä etapilla, jolloin Floyd Landis romahti La Toussuiren nousussa, Selinit missasivat Landisin romahtamisen alkuhetken.Missaaminen johtui ilmeisesti Kristianin laskentapuuhista vai liekö Kristian ollut silloin kipeä.Ainakin Kristianin ääni oli koko selostuksen ajan poissaolevan aneeminen.Vai liekö missaaminen johtunut siitä, että Landis oli valunut jo pitkän aikaa joukon hännille.

    Tänä vuonna ei olla kuultu aikaisempien vuosien tapaan niin voimakkaasti kantaaottavia veikkauksia vuoristo-osuuksien iskijöistä.Johtuneeko siitä, että niin moni huippuajaja on pois tämänvuotisesta Tourista.

    Kielellisistä puutteistaan huolimatta Peter Selinin selostus on minullekin ollut mieluista seurattavaa.Innostus työhön ja pyöräilyyn sekä intohimoinen suhtautuminen monien satojen, jopa tuhansien erilaisten yksityiskohtien esiinkaivamiseen, antaa anteeksi kielikömmähdykset.Ja lopun kruunaa aina HEI!HEI!

    Äänestä

Selin on tosi mukava ja ennenkaikkea tietää näköjään kaiken tourin ajamisesta.
Juttua tulee mieheltä tunnista toiseen ja sitä jaksaa kuunnella mielenkiinnolla ja katsoa jo useampana kesänä.

Äänestä
  • Pyöräilylähetykset Eurosport 1.

    Katselen aina kun on mahdollista pyöräilykilpailuja Eurosport kanavasta.
    Olen itse pyöräilyt koko ikäni ja isäni oli kilpapyöräilijä Suomessa ennen sotia.

    28.04.2016 katsoin Turkin pyöräilykilpailua Eurosport kanavalla.
    Minua häiritsi selostajan Peter Selinin käsittely kilpailusta kokonaisuudessa.

    1. Olisin mielummin halunnut kuulla fakta tietoa pyöräilykilpailusta ja sen eri tapahtumista reitin varrella.
    2. Yli puolet lähetysajasta Peter Selin käytti selostaessaan pyörärenkaan vaihdosta.
    3. Mielestäni tällainen arkiopetus sopii paremmin johonkin eriliseen opetusohjelmaan, kun kiinnostavaan kansainväliseen pyöräilykilpailuun.
    4. Kunnioitan Peter Selinin yleistietämys kilpailumaan historiasta.
    5. Mielestäni maan historia kuuluu tällaisen kansainväliseen pyöräilykilpailuun.

    1Äänestä

  • Alkaa kyllästyttää tuo tuhat kertaa sanottu"kestävyysurheilun kuninkaat".

    Äänestä

on se kyky jolla hän tulkkaa suoraa haastattelua, puhutaan sitten italiaa, ranskaa ,espanjaa taikka englantia! ei voi kuin ihmetellä....

Äänestä
  • saksa unohtui tuosta listasta!

    Äänestä

  • käsittääkseni miehen äidinkieli on ruotsi ja tuntuu tuo suomikin sujuvan niin on siinä sitten listaa kyllikseen.......

    Äänestä

  • Haastattelut tulee nauhoitettuina (parin minuutin viiveellä) ja englanniksi tulkattuna - Selin sitten kääntää englannista nuo suomeksi.

    Äänestä

siinä vasta mies paikallaan!

Äänestä

..on Pyöräilyn Ystävä!

Äänestä

Kiitos taas tämänpäiväisestä selostuksesta. Kyllä se ammatitaito vaan näkyy.

Äänestä

Eurosportin pyöräilylähetykset ovat kieltämättä hyvää viihdettä, mutta ei todellakaan vanhemman Selinin asiantuntevuuden vuoksi :D Absolutisteille sopisi juomapeliksi etsiä Peterin selostuksesta kieliopillisesti oikeita lauseita.

Äänestä
  • Sama täällä, koukussa pyöräilyn seuraamiseen. Kiitos Peterille kivoista matkoista ympäri Eurooppaa.!!!

    Äänestä

Hyvin tiedetään mistä löytyy skimano-osat ja lumperit ja kisoihin palataksen, myös kisareitin varrelta löytyvät aidot suolimakkarat tulee hyvin selostetuiksi.
Melkein kaikissa lajeissa on studioselostajana entinen alan kilpailija. Peter ei ole kilpaillut koskaan, kuten poikansa.

Äänestä
  • "Peter ei ole kilpaillut koskaan"

    Täh? Ei ole ollut ammattilainen, enkä tiedä kuinka henkeen ja vereen on kilpaillut. Mutta kyllä hän silti kilpailuihin on osallistunut.

    Äänestä

  • KateellinenEtelästä kirjoitti:

    "Peter ei ole kilpaillut koskaan"

    Täh? Ei ole ollut ammattilainen, enkä tiedä kuinka henkeen ja vereen on kilpaillut. Mutta kyllä hän silti kilpailuihin on osallistunut.

    Saisinko jotain tulos- tai muuta vahvistusta asiaan?
    ..kuntopyöräily ei ole kilpapyöräilyä

    Äänestä


  • No niinpäs näkyy nimi olevan listoissa. Minulla on isot pinot vanhoja vuosikirjoja ja tuloksia, mutta ne kaikki ovat jo niin vanhoja, ettei nimeä löytynyt. Pojan nimi oli, mutta isää ei näkynyt. Christerhän on Suomen ja pohjoismaiden mestari.

    Äänestä

Hyvä Peter, pyydän tasapuolisuutta selostuksiin, on muitakin pyöräilijöitä kuin Alberto C!!

Äänestä
  • Melkein täydellisen ranskan kielen ääntäjälle Peetter Seliinille myös täältä pyyntö. Jospa tänä vuonna joku näistä muuttuisi: Peetter Saagani, Albertto Konttadoori, Maikka, Kintaana, Marttiin, Aaru, unohtamatta Niiibalia.

    Äänestä

Itselleni ei oikeastaa selostajista ole niin väliä, kun olen juurikin itse entinen ammattipyöräilijä, joten kisojen seuraaminen ei tuota ongelmia ilman selostustakaan. Usein otan äänen pois päätelaitteesta kisoja seuratessani, jotteivat selostajien virheelliset tiedot pilaa tunnelmaa.
Itse selostin useita kilpailuja euroopassa suorana lähetyksenä ympäri maailman tossa vuosia sitten jätettyäni kilparadat. Olin selostajana samanlainen, kuin kilpapyöräilijänäkin, eli liian hyvä. Näin se vaan on.

Äänestä

Todellakin hyvä. Monet katsoo ohjelmaa myös matkailun silmin. Harmittaa vieläkin eilinen kahden karkulaisen hölmöily, rupesivat katselemaan taakseen kun olisi pitänyt ajaa kuin peto perseessä. Oli niin pienestä kiinni 🥵

Äänestä

Kysymys Peter Selinille: ajaako britti Chris vielä Vueltan tai/ ja Tourin?

Äänestä

Itsekin kuokkuuntunut varsinkin Ciroon
Mut kun tekniikka kiinnostaa niin olis kiva tietää pyöristä => paino, vaihteet, renkaiden ilmanpaine, onko sadekelirenkaat yms

Tietenkin myös kuskien ” ihannemitat”
Paljonko kaloreita palaa päiväreissun aikana yms

T
Petri

Äänestä

Kyllä, koukkuun jääty. Kiitos samalla maailmaa avartavasta matkailuohjelmasta kilpailujen ohella

Äänestä

Miksi Selin ei selosta meneillään olevaa La Vueltaa, tietääkö kukaan,? Joku Matti Heikkinen selostaa Eurosportilla.

Äänestä

Ihmettelen myös, miksi Selin ei selosta Vueltaa 2023? Selin on ollut ja on vieläkin asiantunteva, huikea, hienoa fiilistä ylläpitävä selostaja.

Äänestä
  • Seliniä on tosiaan ikävä. Nykyinen selostaja on ok, mutta väritön, mauton ja laimea. Olisko Selinille tullut joku este, sairaus esimerkiksi?

    Äänestä

Matti Heikkinen,joka nyt selostaa,on hiihdon MM-voittaja v 2011.
Mutta Peter Seliniä on ikävä!

Äänestä
  • Ei ole hiihtäjä- Heikkinen tämä selostaja, hiihtäjä puhuu aivan eri murteella.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ei ole hiihtäjä- Heikkinen tämä selostaja, hiihtäjä puhuu aivan eri murteella.

    Samaa mieltä ei ole hiihtäjä, hakekaa urheilu selostaja Matti Heikkinen niin saatte ihan eri henkilön näkyviin.

    Äänestä

Selin selostamaan kaikki pyöräily kisat ei muita.

Äänestä

Matti Heikkinen paransi selostustaan Vueltan loppua kohti huomattavasti.

Äänestä

Peter Selinin mongertava selostus Pariisin olympialaisissa on todella ahdistavaa kuunneltavaa. Ei pysty kuuntelemaan. Harmillista. Mikähän puhetta ja ääntä vaivaa...

Äänestä
  • Erinomaisen persoonallista. Joskus verrattu puhumista kuin istuisi koko ajan vessanpöntöllä. Itse sanoisin että kuin olisi energiageeliä ja perunata suussa. Ei mitään pois, minä tykkään.

    Äänestä

  • Saman huomasin. Puhe on jotenkin hidasta ja ääni hyvin käheää. Vaikea kuunnella. Kyllä selostajalla pitäisi mielestäni olla kirkas ja selkeä ääni. Nyt ääni tulee kuin haudasta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Saman huomasin. Puhe on jotenkin hidasta ja ääni hyvin käheää. Vaikea kuunnella. Kyllä selostajalla pitäisi mielestäni olla kirkas ja selkeä ääni. Nyt ääni tulee kuin haudasta.

    Kun ääni on mennyt, niin selostajan on vain siirryttävä eläkkeelle.

    1Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kun ääni on mennyt, niin selostajan on vain siirryttävä eläkkeelle.

    Aina hänell on ollut. Ääni tuollainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Aina hänell on ollut. Ääni tuollainen.

    Katsoin videon 2011 vuodelta niin siinä hänen äänensä ei ollut tuollainen.

    Äänestä

Eikös herralla itselläänkin pyörä kulje mallikkaasti?

Äänestä

Pyöräilykilpailujen ehdottomasti yksi ja ainoa oikea selostaja on Peter Selin. Hän on todella asiantunteva ja ylläpitää mielenkiinnon joskus pitkäveteiseenkin etappiin selostamalla alueiden historiaa, kulttuuria , arkkitehtuuria ym.
Hän on poikansa kanssa ehdoton selostajapari!

Äänestä
  • Naulan kantaan!

    Äänestä

Kamala känisijä joka pilaa Tour de Francen

3Äänestä
  • Peter Selin on ehdottomasti paras pyöräkilpailujen selostaja poikansa Christian Selinin kanssa!!! Asiantuntemus on huippua ja huumori kivasti mukana. Toivottavasti selostaa jatkossakin. Giro ja Ranskan ympäriajo ei ole mitään jos Peter Selin ei selosta.

    Äänestä

No niin! Tässä tulee duunarin kalakukko – suorasukainen, rehellinen ja täyttävä, just sellanen mitä vedetään taukotuvassa haalarit päällä, kahvi mustana ja suupielet rasvassa. Ei mitään piperrystä, vaan asiaa.

DUUNARIN KALAKUKKO

Motto: ”Tässä on ruokaa, ei koristeita.”

Ainekset:

– 1,5 kg ruisjauhoi
– 2 tl suoloo
– 5 dl vettä (hanasta, ei pullosta – oot töissä etkä joogaretriitissä)
– 1 kg muikkui (tai mitä nyt marketis halvalla sai, kunhan on kalaa)
– 500 g rasvasta possun kylkee (jos ei oo, niin pekoni käy – duunari keksii kyllä keinot)
– voita voiteluun (oikeeta, ei mitään kevyttuubia)

Lisäherkut jos löytyy jääkaapista:

– pari valkosipulin kynttä murskattuna
– mustapippurii rouhittuna
– loraus sinappii kylkipalojen väliin (ei pakollinen, mut tekee eetvarttia)

Tee näin:

1. Tee taikina: Sekoita jauhot, suola ja vesi. Vaivaa sen verran että pysyy kasassa eikä leviä pellille ku duunarin selkä viikonlopun jälkeen. Anna levätä hetki (taikina siis, ei sinä).
2. Kauli pohja: Tee siitä levy, jonka keskelle kaikki kama mahtuu. Ei tartte olla pyöree eikä kaunis – kunhan toimii.
3. Lado täytteet: Kalat alle, kylki päälle, sit toinen kerros kalaa. Jos käytät valkosipulii tai sinappii, nyt ne mukaan. Mustapippuriakin voi ripsauttaa jos on fiilis.
4. Taita ja sulje: Käännä reunat kiinni. Käytä nyrkkiä jos sormet ei riitä. Purista kunnolla, ettei täyte vedä omia teitään.
5. Voitele: Reilusti voita päälle. Mikään ei oo niin säälittävä ku kuiva kukko.
6. Uuniin:
– 250 °C / 15 min (pintaväri ja ärhäkkä startti)
– 125 °C / 4–5 tuntii (mene siinä välissä vaikka lumitöihin, tää ei vaadi kyttäämistä)

Tarjoilu:
Ei mitään hörhöjä lisukkeita. Leikkaa iso pala, iske lautaselle, ja syö suoraan haarukalla. Kylkeen voi ottaa etikkakurkkua, sinappii tai vaan lisää kalakukkoo. Juomaks: kylmä maito, kofeiinikahvi tai kesäkelillä saunakalja.

Loppusanat:
Duunarin kalakukko ei pyydä anteeks, ei kuiskaile ranskaksi, eikä tule pienessä paketissa. Se tulee kunnolla, pysyy mahassa pitkään ja sanoo: ”Töihin jaksaa taas.”

Noni – nyt syödään eikä siirrellä haarukkaa!

Äänestä

Peter Selin on aivan mahtava. Nytkin runoilee taas vitosella Ranskan ympäriajon etapilla. Näyttää olevan pyörissä vain E-Tappia ja muita sähköisiä vaihtajia.

Äänestä

HIKISEN URHEILUSELOSTAJAN MUIKKUKUKKO

Motto: ”Täällä haisee hiki, rasva ja voitonhimo – ja kyllä, nyt palaa muikkuverkko liekkiin!”

TARVIKKEET, hyvät kuulijat, seuraavat:

– 1,4 kiloa ruisjauhoa! Vahvaa, jykevää, suomalaista ruisjauhoa – niinku A-junioreiden pakki!
– 5 desiä vettä, haaleaa, ei kylmää – muista nesteytys!
– 2 teelusikallista suolaa – kyllä, kovan paikan paikkaajille!
– 800 grammaa muikkua – pieniä, nopeita, liukkaita, kuin kärkkärin läpi luisteleva laitahyökkääjä!
– 400 grammaa possun kylkeä – rasvainen, rutiseva, ja tuo peliin sitä kaivattua painetta keskialueelle!
– Voita pintaan – ei nyt ruveta säästelemään, on tämä sentään pääsarjan ottelu eikä mikään treenileiri!

PELISUUNNITELMA – tai siis VALMISTUSOHJE:

1. Ensimmäinen erä – taikinan rakentaminen!
– Laita jauhot, suola ja vesi samaan kulhoon, niin tiukkaan pakettiin kuin ylivoimapelaaminen jatkoilla!
– Vaivaa kuin hallin penkkejä ennen pudotuspelejä – kunnolla, hikoillen, antaumuksella!

2. Toinen erä – täytteen pystytys!
– Ota muikut, levitä ne kuin ketjut aloituksessa: järjestyksessä, tiiviisti!
– Kylkipalat siihen päälle, suola väliin – nyt rakennetaan keskushyökkääjän voimalla!
– Jos haluat pelituntumaa lisää, niin heitä sekaan vähän mustapippuria tai valkosipulia – kiekko ei pysähdy eikä tämäkään kukko!

3. Kolmas erä – kokoaminen!
– Kauli taikina, leveäksi kuin ulkokaukalo Lapissa.
– Lado täytteet keskelle. Taita taikina päälle.
– Nipistele reunat niin tiukasti kuin maalivahti pitää nollapelin loppuminuuteilla!

4. Jatkoaika – paistaminen!
– Uuni kuumaksi: 250 °C, 15 minuuttia – nyt mennään, nyt palaa kaukalo!
– Sitten alas 125 °C ja pitkä, hikinen haudutus 4–5 tuntia.
– Kärsivällisyyttä – tämä on kestävyyslaji, ei 100 metrin sprintti!

JÄLKIPELI – tarjoilu:
– Ota esiin kuuma kukko, leikkaa se kuin ratkaiseva maali kolmannessa jatkoerässä – tarkasti mutta päättäväisesti!
– Kylkeen vaan tilliä, kurkkua, ja ehkä pala juustoa jos sponsorit sallii.

JA KUULKAA NYT, hyvä yleisö:
Tämä ei ole mikään kevyt aamiainen tai kahvihuoneen pulla. Tämä on muikkukukko, joka taistelee, hengittää ja ratkaisee pelin!

Kiitos – ja seuraavaksi sääennuste sekä mahdollinen ruuansulatuslepo. 🏒🔥🥵

Äänestä
  • Elintarvikelaki 297/2021

    1 §
    Lain tarkoitus

    Tämän lain tarkoituksena on:

    1) suojella kuluttajan terveyttä ja taloudellisia etuja varmistamalla elintarvikkeiden ja elintarvikekontaktimateriaalien turvallisuus, elintarvikkeiden hyvä terveydellinen ja muu elintarvikesäännösten mukainen laatu ja elintarvikkeista ja elintarvikekontaktimateriaaleista annettavien tietojen riittävyys ja oikeellisuus;

    2) edistää lain soveltamisalan osalta elintarvikealan ja kontaktimateriaalialan toimijoiden toimintaedellytyksiä.

    Elintarvikesäännösten velvoitteita toimeenpantaessa ja niiden noudattamista valvottaessa on otettava huomioon elintarvike- ja kontaktimateriaalitoiminnan luonne ja laajuus sekä toimintaan liittyvät muut elintarviketurvallisuuteen ja kuluttajansuojaan vaikuttavat seikat, jollei laissa toisin säädetä.

    2 §
    Soveltamisala

    Tätä lakia sovelletaan elintarvikkeisiin, elintarviketuotantoon käytettäviin eläimiin, elintarvikekontaktimateriaaleihin, elintarvike- ja kontaktimateriaalitoimintaan, elintarvikealan ja kontaktimateriaalialan toimijoihin sekä elintarvikevalvontaan kaikissa elintarvikkeiden ja elintarvikekontaktimateriaalien tuotanto-, jalostus- ja jakeluvaiheissa.

    Tätä lakia ei sovelleta: ...

    https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2021/297

    Äänestä

Myös Jussi Veikkanen täydentää hienosti pyöräilynautinnon.

Äänestä

Peter Selinin ääni on mennyt. Niin käheä ja matala, että ei ole enää työkykyinen. Eläkkeelle vaan, vaikka muuten hyvä selostaja. Pojalla ääni ihan priima.

Äänestä
  • Katselin eilen koska tourin antikliimaksi tutti Giron Finestren etappia ja tykkäsin kaksikosta Christer Kananen.
    Vaihtelun vuoksi myös kun YLE olympialaisissa lähetti pyöräilyä Viljasta ja Lotta Henttalaa kuunteli mielellään.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Katselin eilen koska tourin antikliimaksi tutti Giron Finestren etappia ja tykkäsin kaksikosta Christer Kananen.
    Vaihtelun vuoksi myös kun YLE olympialaisissa lähetti pyöräilyä Viljasta ja Lotta Henttalaa kuunteli mielellään.

    Höpötihöö. Petteri Selin poikineen on vaan yksinkertaisesti parasta mitä on tarjolla. Nykyaikanakin.

    1Äänestä

Matti Heikkinen ei sensijaan osaa selostaa pyöräilya yhtään. Turhanpäivästä tilastoluettelointia ja matkailunähtävyyksiä eikä tunnista kuskeja kuin1-3,muuten tarvii grafiikan tai erikoispiadan..Siihen kun lisätään muutenkin tietämättömyys lajista niin ei onnistu.Sitten vielä todentotta matkii Selinin lauseita mitkä kuulostavat kauheille hänen suustaan.Todellakin alisuorittamista...

2Äänestä

PAU ÄÄNNETÄÄN PAU TAI POIS.

1Äänestä

Pau äännetään Pau tai po.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Täytyy nostaa hattua eurosportin pyöräilyn selostajalle Peter Selinille. Muutamia vuosia sitten katsoin lähetyksiä ja siitä asti olen jäänyt "koukkuun" pyöräilyn katsomiseen. Selin kertoo kisan seurannan ohessa laajalti kaikkea, historiasta ja paikkakunnan erikoisuuksista yms. Jos joku tietää Peter Selinin sähköpostiosoitteen niin raapustelisin viestin sinnekin. Eilinen etappi oli itse pääosanesittäjiltä hieno, mutta niin Peterkin hoiti hommansa. Esimerkillistä. Kyllä Hoopi, Bubi ja muut Kati The pine:t voisivat ottaa oppia. Kiitoksia Peter hienoista pyöräilyn hetkistä jo usamman vuoden ajalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu