Vakuutusyhtiön korvauspäätös valheellinen

Työperäinen sairaus, jossa mm. hengenahdistusta portaita ylös kävellessä. Tapauksesta tehdyssä päätöksessä sanotaan, että lääkärinlausunnon mukaan hengenahdistusta ei portaita noustessa ilmene, eikä tasaisella kävellessä.

Minkä lääkärinlausunnon mukaan ei? Toimitetun hoitavan lääkärinlausunnon mukaan em. asioita tapahtuu. Lukutaidotonta porukkaa vakuutusyhtiössä? Päätöksestä valitettu, olkaapa tarkkana, ensimmäinen kokemus vakuutusyhtiöstä ja onpa mielenkiintoista saada itsekin kokemus sivustaseuraajana vakuutusyhtiön toiminnasta. Kyseessähän on aivan selvästi valheellinen korvauspäätös tehty, jotta ei tarvitse maksaa koska henkilö tulee ennemmin tai myöhemmin kuolemaan ja haetaan vitkuttelulla korvauksensaajan kuolemaa, jolloin maksaa ei tarvitse.

Voiko selkeissä vakuutuspetoksissa, johon tämä nimeltä mainitsematon vakuutusyhtiö on syyllistynyt, syytä viedä asia oikeuteen? Vakuutusyhtiölle toimitetusta lääkärintodistuksesta ilmenee aivan selvästi, että korvauspäätöstä hakeva henkilö kärsii niistä komplikaatioista, jotka vakuutusyhtiö siitä huolimatta kieltää.

Miten edetä asiassa, tätä kyseistä korvauspäätöstä on vitkuteltu ja selkeästi työperäista tautia koitetaan saada jätettyä korvaamatta valheeseen perustuen ja eikö työperäistä sairautta kuulu korvata ennenkuin henkilön oireet muuttuvat niin paljon, että tietty vaikeus/kärsimisaste saavutetaan vaikka tiedetään kyseessä olevan etenevän sairauden?
6859
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Miksi et rehellisesti sano, että olet itse tämä "kaltoin kohdeltu" ?? Tekstisi jälkiosa paljastaa asian helposti, eikä mitenkään kukaan voi (eihän??) olla niin utelias, että näkisi noin paljon vaivaa ja kirjoittaisi tänne jonkun toisen asioista??

Äänestä

Ps. Lääkäri EI ole jumala. Vakuutusyhtiö voi aivan LAILLISESTI tehdä päinvastaisen päätöksen kuin mitä lääkärinlausunnossa lukee!

Äänestä

...vakuutusyhtiökiista muka kuuluu _Lääketiede_-keskustelupalstalle?

Siirrypä aiheelle paremmin sopivalle foorumille!

Äänestä

Vakuutuspäätöksen ohessa on todennäköisesti lähetetty ohjeet siitä miten tulee mentellä, jos haluaa valittaa päätöksestä. Niitten mukaisesti on edettävä.

Äänestä

mutta sinne on kai aika vaikea päästä. Suomessa ei oikeutta saa tavallinen ihminen. Johan tilanteesta kertoo se, että Korkeimman oikeuden presidentiksi valittiin vanha Halosen rötöskaveri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tomi H kirjoitti:

Työperäinen sairaus, jossa mm. hengenahdistusta portaita ylös kävellessä. Tapauksesta tehdyssä päätöksessä sanotaan, että lääkärinlausunnon mukaan hengenahdistusta ei portaita noustessa ilmene, eikä tasaisella kävellessä.

Minkä lääkärinlausunnon mukaan ei? Toimitetun hoitavan lääkärinlausunnon mukaan em. asioita tapahtuu. Lukutaidotonta porukkaa vakuutusyhtiössä? Päätöksestä valitettu, olkaapa tarkkana, ensimmäinen kokemus vakuutusyhtiöstä ja onpa mielenkiintoista saada itsekin kokemus sivustaseuraajana vakuutusyhtiön toiminnasta. Kyseessähän on aivan selvästi valheellinen korvauspäätös tehty, jotta ei tarvitse maksaa koska henkilö tulee ennemmin tai myöhemmin kuolemaan ja haetaan vitkuttelulla korvauksensaajan kuolemaa, jolloin maksaa ei tarvitse.

Voiko selkeissä vakuutuspetoksissa, johon tämä nimeltä mainitsematon vakuutusyhtiö on syyllistynyt, syytä viedä asia oikeuteen? Vakuutusyhtiölle toimitetusta lääkärintodistuksesta ilmenee aivan selvästi, että korvauspäätöstä hakeva henkilö kärsii niistä komplikaatioista, jotka vakuutusyhtiö siitä huolimatta kieltää.

Miten edetä asiassa, tätä kyseistä korvauspäätöstä on vitkuteltu ja selkeästi työperäista tautia koitetaan saada jätettyä korvaamatta valheeseen perustuen ja eikö työperäistä sairautta kuulu korvata ennenkuin henkilön oireet muuttuvat niin paljon, että tietty vaikeus/kärsimisaste saavutetaan vaikka tiedetään kyseessä olevan etenevän sairauden?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu