Jos lähden ravintolaan juhlimaan ja juon vaikka kossuvissyjä, meneekö laihdutus ihan harakoille? Vaatiiko laihdutus absolutistiksi ryhtymistä.
ravintolailta
laihdutus harakoillekko?
8835
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei mene. Saahan sitä juhlia kohtuudella. Ei laihduttamisen tarvitse olla totista puuhaa. Parempia tuloksia saa, kun ottaa rennosti. Sen olen itse huomannut. En aio kokonaan heittää alkoholia ja herkkuja. Olen kuitenkin onnistunut laihduttamaan jo usean kilon.. taas lähti yksi kilo kun opettelin syömään lautasmallin mukaisesti, vaikka viikonloppuna joinkin kaljaa..:)
Rasvakudoksen kasvattaminen taitaa olla vieläkin työläämpää kuin sen pois polttaminen, vaikka usein toiselta tuntuukin. Kolmekin päivää saa mässäillä rankemman jälkeen. Vaaka saatta kyllä näyttää parikin kiloa painonnousua mutta kun ruokailu palaa normaaliksi niin nousua tuskin vielä huomaa, kun muutaman päivän painonvaihtelu saattaa olla kilon tai parikin.
lisää on helppo mässäillä. Olin ulkomaanmatkalla, jossa isännät tarjosivat kaiken ruoan ja juoman. Kun tutustui kyseisen maan paikallisiin herkkuihin niin viisi kiloa siinä tuli lisää. Ruoka sisälsi runsaasti hiilihydraatteja, jotka tunnetusti ei ole kevyttä herkkua. Tosin nopeasti ne kilot lähti pois kun jätti nuo hiilihydraatit, sokerit ja alkoholit minimiin
neljässä päivässä noin 45.000kcal yli tarpeen?
ja mihin laskentakaavaan perustuu tuo summa? Kun en ole kalorilaskuri niin anna esimerkkejä.
Tuon luokan painonvaihetlu johtuu yleensä nesteiden kerääntymisestä kehoon. Energian ylijäämällä tai puutteella noin isot painonvaihtelut lyhyellä ajanjaksolla on mahdottomia.
Minä en tunne hyvin VHH-ruokavaliota, mutta voisiko se poistaa ylimääräistä nestettä tehokkaasti.
VHH:lla olijoiden lipsuminen ruokavaliostaan tuo kilot nopeasti takaisin. Sitä ei siis ihan noin vain esimerkiksi pysty lopettamaan... :)
Ja kyllä laihduttamisen aikana saa useita kiloja muutamassa päivässä hyvinkin helposti kerättyä itselleen, mutta palaaminen "normaaliin" ruokailuun tiputtaa ne kyllä lähes yhtä nopeasti poiskin! Ainakin minulla on näin.. Lomaillessa ja mässäillessä useamman (parikin päivää riittää) päivän tulee aina kilo tai pari hetkessä takaisin, mutta ovat seuraavalla viikolla taas hävinneet, kun on palannut hieman laskeskelemaan syötyjen kaloreiden määrää... :)
kaikkien ruokavalioiden kohdalla, joilla on pudotettu painoa, että paino nousee jos palaa entiseen. Minäkin neljän päivän ulkomaanmatkan aikana söin kaikkea mitä tarjottiin tietämättä yhtään miten ne ateriat oli valmistettu. Tämä oli oikeastaan testi itselleni saada tietää mitä tapahtuu kun syö kaikkea mitä ennenkin. Tietysti painon nousuun vaikutti myös kaikki tarjotut ruoka ym juomat. Vhh:lla kyllä nesteet lähtee aika helposti, sekin on koettu.