risteyttäminenkin on geenimuuntelua.

mika-

Tää vauhkoaminen geenimuunnellusta ruuasta on ihan naurettavaa. Ette edes tajua, että suurin osa meistä syö jatkuvasti geenimuunneltua ruokaa. Mitenkö muka? no siksi kun eri lajien ja lajikkeidenkin risteyttäminen on geenimuuntelua.

Otetaan vaikka esimerkiksi nektariini. Se on luumun ja persikan risteytyksen tulos, se on siis geenimuunneltu kasvi. Nektariini on kokonaan uusi laji, sitä ei olisi olemassakaan ilman ihmisen risteyttämällä tapahtunutta geenien muuntelua. tai mites luulisitte suuren osan nykyisistä omena lajikkeista syntyneen? No risteyttämälläpä hyvinkin, eli geenimuuntelulla.

Risteyttäminen on geenimuuntelua siinä missä se laboratoriossakin tehty muuntelu. Erona vaan on se, että laboratoriossa tehty geenimuuntelu on sentään edes jotenkin kontrolloitua. Ne tiedemiehet siellä labrassa tietää mitä tekee, ja tuloksia voidaan simuloida tietyisä rajoissa vaikkei kaikkia lopputuloksia voidakaan nykytiedoin ennustaa.

Mutta entäs se maajussi joka risteyttää viljelyksillään eri lajikkeita? Se ei loppujenlopuksi ymmärrä geeneistä ja niiden muuntelusta yhtään mitään. Ne uudet risteytetyt lajikkeet on hyvin pitkälle sattuman kauppaa. Lopputulosta ei voi varmuudella juuri arvioida mitenkään.

7

901

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viira

      Toisinaan tulee kyllä selviä ylilyöntejä geenimuuntelusta puhuttaessa. Esimerkiksi geeniruoasta puhuminen on hyvin outoa. Mutta varovaisuus näissä asioissa on kuitenkin hyvästä. Tajuan kyllä risteytysvertauksesi, mutta kukaan maajussi ei esim. sikaa ja nautaa saisi risteytettyä. Merkittävää on, voidaanko geenejä siirtää lajista toiseen, jotka eivät muuten luonnossa risteytyisi. Entä onko tietyn geenin poistaminen organismista pahempi asia kuin vieraan geenin lisääminen siihen? Mitä jos vieras geeni on lähisukulaislajista? Entäpä jos siirretään eläimen geeni kasviin? Asiat eivät ole noin yksinkertaisia kuin esitit.

      • Hypercubex

        "Merkittävää on, voidaanko geenejä siirtää lajista toiseen, jotka eivät muuten luonnossa risteytyisi."

        Miksi se on merkittävää?
        Tämä kuvaamasi siirtymä olisi/on jo voinut tapahtua.

        Mitä merkitystä sillä on jos sika ja nauta risteytetään? Se voi tapahtua kuitenkin ennemmin tai myöhemmin, ellei ole tapahtunut jo.
        Joko luonnon tai ihmisen toimesta.'

        Geeni"manipulaatio" on elämän avain, jota ilman emme olisi juuri tässä.

        "varovaisuus näissä asioissa on kuitenkin hyvästä."
        Totta! Sillä suunta on tärkeä! Mennäänkö taakse vai eteenpäin. Siksi TUTKIMUS, TUTKIMUS JA TUTKIMUS on hyvin tärkeä osa tätä päivää.


    • rekistöröitymätön

      On totta, että kasvien jalostus risteyttämällä muuttaa niitä.

      Se ei kuitenkaan ole sama kuin geenimanipulointi.

      Geenimanipuloinnissa voidaan yhdistää ominaisuuksia sellaisista eliöistä, jotka eivät luonnossa risteydy - mm. kasveille voidaan laittaa eläinten ja vaikka bakteerien geenejä.

      Se, mikä tässä on ongelmallista on, että hyödyllisen ominaisuuden mukana siirtyy melkein väistämättä muitakin ominaisuuksia. Geenit ovat usein kytkeytyneitä ja geeninsiirtotekniikka ei ole hirveän tarkkaa. Ja kun lisäksi geenien vaikutuksia ei aina tunneta voi seuraksena olla yllätyksiä.

      Itseäni geenimanipuloinnissa lähinnä huolettaa allergiat, eli jos vaikkapa tomaatista siirretään jokin taudinkestävyyttä lisäävä geeni vehnään, niin vaarana on, että näin jalostettu vehnä sisältää tomaatin proteiineja - pahempi juttu, jos sattuu olemaan tomaatille allerginen.
      Nykyään riittää, kun välttää sen tomaatin, mutta entäs sitten, kun sen proteiinija syntetisoivia geenejä on ihan arvaamattomissa paikoissa. Ainakin olisi tarpeen lainsäädäntö, joka määrää kertomaan tuoteselosteissa, minkä kasvien/eläinten geenejä mihinkin on ympätty.

      Kasvien jalostus on oikein hyvä asia. Geenimanipulointikin on mielestäni loistava juttu. Uskon, että se tulee takaamaan hyvää ja puhdasta ruokaa tulevaisuudessa. Mutta on hyvä ottaa huomioon ilmiön mahdolliset haitatkin.

    • onkin.

      Jalostus yleensä on tuomittavaa,koska se johtaa vaikeuksiin.Rahanteossa kun ei järkeä käytetä.Nytkin kaikki on yhden kortin varassa.Kun köyhyys tulee öljyn loppuessa,niin mitä virkaa on jalostuksen aikaansaannoksilla?

    • eri asiat

      GMO- eli geenimuunnellut kasvit ja -eläimet tehdään jalostuslaitoksissa, ei kotitilalla tai luonnonvaraisesti. Geenimanipulaatio myös luonnonvoimin on mahdollista, kuten pihassani yli satavuotiaat kuusi ja mänty ovat kasvaneet yhteen runkoon lähes maan tasalta yli viiden metrin korkeuteen, jossa latvukset eroavat. Kaarnan ja oksat erottaa, mutta kahdesta kasvista tuli yksi luonnon voimin ilman ihmistä.

      • ****

        Tuottaako tämä "hybridipuusi" sitten itsensäkaltaisia jälkeläisiäkin? :) Ilmeisesti hieman kujeilet tai et ollenkaan ymmärrä, miten tällainen mekaaninen yhdisteleminen ja geenien muokkaaminen eroavat toisistaan.

        Ihmiselle voi laittaa sian sydänläpän, mutta ei se vielä ole ihmisen ja sian risteyttämistä.

        Arbosculpture - nimellä kulkeva puutarhataide on yhdistänyt kuvailemallasi tavalla paitsi eri puulajeja, myös puuta elottomiin esineisiin, kuten polkupyöriin. Ihan hienon näköistä, mutta ei sillä geenimanipuloinnin kanssa ole mitään tekemistä. Ei edes jalostuksen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      146
      7841
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      100
      7310
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      31
      7202
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      21
      6828
    5. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      2
      6376
    6. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      75
      6374
    7. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      23
      6084
    8. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      112
      6002
    9. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      47
      5478
    10. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      84
      5380
    Aihe