"Minätietoinen ihminen on vain osa kokonaisesta ihmisestä, eikä hänen elämänsä vielä edusta kokonaisuuden toteutumista. Mitä enemmän ihminen on pelkkä minä, sitä enemmän hän erottaa itsensä kollektiivisesta piilotajuisesta ihmisestä, joka hän myös on, ja saattaa joutua jopa ristiriitaan tämän kanssa.
Mutta koska kaikki elävä pyrkii kohti kokonaisuutta, meidän olemuksemme yleisinhimillinen puoli jatkuvasti korjaa ja oikaisee meidän tietoisen (päivätajunta) elämämme väistämätöntä yksipuolisuutta tavoitteenaan piilotajunnan lopullinen jäsentäminen tietoisuuteen tai paremminkin minän sulautuminen laajempaan persoonallisuuteen." (Jung, "Kohti totuutta", 54, 55)
Yksilön erottaa toisesta yksilöstä ainoastaan ns. päivätajunta. Päivätajunnan minä on muista erillinen yksilö. Piilotajunta pitää sisällään puolestaan jakamattoman todellisuuden. Piilotajunta on yksi. Piilotajunnan "minä" on todellisempi kuin päivätajunta. Sen tähden mitä enemmän tutustut itseesi, sitä enemmän olet piilotajunnan "minä" kuin muista erillinen minä. Niinpä "sulaudumme" hiljalleen kokonaisvaltaisempaan olemisen tilaan. Tämä olemisen tila on yksi. Näin ollen me kaikki olemme pohjimmiltamme yhtä.
Joskus on kohtaamisia jolloin tuntematon vastaantulija katsoo sinua niin kuin tuttua. Hänet valtaa hämmennys. Tiedätkö miksi? Koska hän kohtaa sinussa oman piilotajuisen "minänsä". Se on samalla kertaa hänelle tuttu mutta vieras.
Jeesus tunsi piilotajuisen minänsä. Sen tähden ihmiset näkivät hänessä Messiaan. Jeesus edusti ihmisten piilotajuista "minää", joka on myös jokaisen ihmisen syvin auktoriteetti. Sen tähden hänet nähtiin ihmisenä, jolle on annettu valta.
Piilotajunnan "minä" on yksi. Ainoastaan päivätajunta erottaa meidät toisistamme. Päivätajunta on kuitenkin kuin uni. Se kestää vain hetken. Sen jälkeen heräämme.
Sydämessäni toivon, että piilotajuinen "minä" murtautuisi esille tässä maailmassa. Se tarkoittaisi unikuvien loppua. Se tarkoittaisi päivätajunnan sammumista. Itse koen, että oma päivätajuntani on jo sammunut tai ainakin sammumassa. Minusta on tulossa se "minä", joka yhdistää meitä piilotajunnan väliverhon tuolla puolen.
Mutta koska kaikki elävä pyrkii kohti kokonaisuutta, meidän olemuksemme yleisinhimillinen puoli jatkuvasti korjaa ja oikaisee meidän tietoisen (päivätajunta) elämämme väistämätöntä yksipuolisuutta tavoitteenaan piilotajunnan lopullinen jäsentäminen tietoisuuteen tai paremminkin minän sulautuminen laajempaan persoonallisuuteen." (Jung, "Kohti totuutta", 54, 55)
Yksilön erottaa toisesta yksilöstä ainoastaan ns. päivätajunta. Päivätajunnan minä on muista erillinen yksilö. Piilotajunta pitää sisällään puolestaan jakamattoman todellisuuden. Piilotajunta on yksi. Piilotajunnan "minä" on todellisempi kuin päivätajunta. Sen tähden mitä enemmän tutustut itseesi, sitä enemmän olet piilotajunnan "minä" kuin muista erillinen minä. Niinpä "sulaudumme" hiljalleen kokonaisvaltaisempaan olemisen tilaan. Tämä olemisen tila on yksi. Näin ollen me kaikki olemme pohjimmiltamme yhtä.
Joskus on kohtaamisia jolloin tuntematon vastaantulija katsoo sinua niin kuin tuttua. Hänet valtaa hämmennys. Tiedätkö miksi? Koska hän kohtaa sinussa oman piilotajuisen "minänsä". Se on samalla kertaa hänelle tuttu mutta vieras.
Jeesus tunsi piilotajuisen minänsä. Sen tähden ihmiset näkivät hänessä Messiaan. Jeesus edusti ihmisten piilotajuista "minää", joka on myös jokaisen ihmisen syvin auktoriteetti. Sen tähden hänet nähtiin ihmisenä, jolle on annettu valta.
Piilotajunnan "minä" on yksi. Ainoastaan päivätajunta erottaa meidät toisistamme. Päivätajunta on kuitenkin kuin uni. Se kestää vain hetken. Sen jälkeen heräämme.
Sydämessäni toivon, että piilotajuinen "minä" murtautuisi esille tässä maailmassa. Se tarkoittaisi unikuvien loppua. Se tarkoittaisi päivätajunnan sammumista. Itse koen, että oma päivätajuntani on jo sammunut tai ainakin sammumassa. Minusta on tulossa se "minä", joka yhdistää meitä piilotajunnan väliverhon tuolla puolen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Siihen tähdätään. Pala kerrallaan piilotajunta laajenee tietoisuuteen. Tämä siksi, koska piilotajunta on vaan niin iso, että jos se rysähtäisi kerralla tajuntaan, se tekisi selvää tietoisuudesta. Ihminen ei ehtisi "sulattamaan" sitä kaikkea vaan murtuisi sen alla.
Typeryksiä ovat ne, jotka yrittävät kaikin voimin estää itseään huomaamasta tätä prosessia.
Luulenpa, että psykooseissa on pohjimmiltaan kyse juuri tästä. Piilotajunta "rysähtää" tajuntaan sellaisella voimalla, että minätietoisuus hajoaa kerralla kappaleiksi.
Joskus psykoosi saattaa olla tervehdyttävä kokemus. Silloin piilotajuntaan tukahdutettu aines "vapauttaa" itse itsensä. Minulle kävi vuosituhannen alussa juuri näin.
Tämän jälkeen piilotajunnan sisältämästä todellisuudesta on tullut minulle päivätajuntaa oleellisempi asia. Olen tullut tietoiseksi prosessista joka käsittää uskoakseni koko ihmiskuntaa. Prosessista, jossa piilotajunta murtautuu pikku hiljaa tietoisuuteen.
En todellakaan tiedä, mitä meistä tulee prosessin edetessä. Voidaan kaiketi kuitenkin puhua jonkinlaisesta henkisestä murroksesta tai evoluution käännekohdasta. Ihminen ei näet ole piilotajunnan esiin murtautumisen jälkeen enää sama kuin sitä ennen.
Toivon, että uusi ihmiskunta muistuttaa enemmän nimensä mukaisesti homo sapiensia (viisas ihminen) kuin tämä nykyinen. (tämä on kirjoitettu samaan aikaan jolloin Israel pommittaa parhaillaan Libanonia)
Haluaisitko kertoa hieman enemmän psykoosikokemuksestasi? Jäi askarruttamaan, mikä sisällöllisesti oli kokemuksesi merkittävin anti... En tahdo tungetella, vaan olen vilpittömän kiinnostunut.
Aika moni ei vielä tietoisesti tajua tuota prosessia ja sen välttämättömyyttä. Se tuntuu vain ahdistavalta möykyltä jossain sisällä, ja yleisin tapa vältellä sitä on turruttaa itsensä aistiärsykkeillä (esim. päihteillä, voimakkailla tunteilla) tai käsittää se pahana asiana ja siirtää (=projisoida) se muihin ulkopuolisiin kohteisiin.
Ylipäätään tehdä mitä tahansa, ettei tarvitse kohdata asian todellista luonnetta.
En tiedä, miten pitkälle piilotajunnan esiintulo on mahdollista yhden ihmiselon aikana, mutta myös ympäristön "kollektiivinen" vaikutus näkyy ihmisten yksilöllisessä taipumuksessa ottaa vastaan tai hyljätä nuo piilotajunnan viestit ja yritykset yhdistyä hitaasti tietoisuuden kanssa. Siten toivoa on, koska maailman tilanne, yleinen ihmisten välinen kanssakäyminen ja uudet ideologiset suunnat auttavat tätä asiaa. Tavallaan huonot asiat, eli sodat ja korruptio, ajavat loppujen lopuksi samaa asiaa, koska kuka tahansa silmänsä avannut kyllä näkee niistä ihmisen luontaisen tyhmyyden, ja osaa välttää näitä asioita. Niille, jotka ovat "myyneet sielunsa" systeemeille ja organisaatioille (valtiot, yhtiöt tms.) voi vain toivoa pikaista psykoosia, jotta tajuaisivat tilanteensa umpikujamaisuuden.
Pienestäkin lumikokkareesta voi syntyä lumivyöry. Siksi kannattaa ensisijaisesti keskittyä omaan "heräämiseensä", maailma kyllä seuraa mukana aikanaan, omaa tahtiaan.
Psykoosin merkittävin anti oli varmaankin juuri siinä, että tulin tietoiseksi prosessista, jota johtanee jonkin tyyppinen sisäinen ykseysprinsiippi.
Ainakin minun kohdallani päivätajunta oli rakentunut ikään kuin korkiksi pulloon piilotajuntaan torjutun aineksen päälle. Minätietoisuuteni ennen psykoosia perustui lähinnä siihen miltä pullo näytti ulospäin, eikä siihen mitä se piti sisällään.
Koska päivätajunnan tulpassa ei ollut "vesilukkoa", piilotajunnan aineksessa tapahtunut käymisprosessi aiheutti lopulta niin kovan paineen pullon suulle, että päivätajunta lensi kuin korkki shampanja pullosta taivaan tuuliin.
Tämän seurauksena piilotajuntaan torjuttu aines pääsi vapaasti vuotamaan ulos pullosta. Pullon sisällöstä tuli ulkopuolen (päivätajunta) sijaan merkittävin osa uudentyyppistä t i e t o i s u u t t a.
Mitä enemmän olen tehnyt matkaa "uuden minuuden" syövereihin, sen enemmän olen vakuuttunut sen kollektiivisesta luonteesta. Piilotajunnan ykseys on ilmeinen.
Psykoosin merkittävin anti oli siis herääminen uuteen tietoisuuteen itsestä sekä ympäristöstä. Psykoosin jälkeinen "avarampi" psyykkinen tila on mahdollistanut liittymisen kokonaisvaltaisempaan persoonallisuuteen, jonka kehitysprosessi tapahtuu jossakin ihmiskunnan kollektiivisen piilotajunnan syövereissä.
...jos seuraa...Who cares?
Ajatukseni on, että kaikki elämän yhteys jota koetaan yksilöiden välillä, johtuisi piilotajunnan kollektiivisuudesta. Päivätajunta edustaa puolestaan yksipuolista subjektiivisuutta (erillisyys).
Kun yksilö sanoo: "Koin yhteyttä hänen ja hänen kanssaan", tarkoittaisi tämä ajatukseni mukaan nimenomaan piilotajuista yhteyden kokemista. Joku voisi kutsua tätä myös hengen yhteydeksi.
Piilotajuinen yhteyden kokeminen perustuu uskoakseni todellisuuteen, joka lepää jossakin syvällä tajunnan alkumeressä.
Vaikka ihmiset ovat "unohtaneet" todellisen olemuksensa kuvan piilotajuntaansa, ei tämä ole kuitenkaan unohtanut ihmistä. Sen rauha ei jätä meitä. Vaikka yritämme hukuttaa piilotajuntamme "hiljaisen huminan" kaikenlaiseen meluun, aistiärsykkeisiin ja kiireeseen, sen rauha ei jätä meitä "rauhaan". Se on onneksemme osa meitä. Ja vieläpä hyvin merkittävä osa.
Piilotajuinen "minämme" saattaa yhdistää meitä laajemmalti kuin mitä ikinä vielä osaamme edes kuvitella. Sen kollektiivisuus voi ulottua jopa olemassa olon piiriä kauemmas aina ei olevaan todellisuuteen asti. Joka tapauksessa tässä "kollektiivisen piilotajunnan jäsentymisessä tietoisuuteen" tai "minän sulautumisessa laajempaan persoonallisuuteen" on kysymys niin mittavan suuresta asiasta, jonka vain "tyhmä neitsyt" voi jättää huomioimatta.