Apua tarvis!

Hei!

Olisi tarkoitus laittaa isohkoihin syysjuhliin kunnon ruokaa, mutta en tiedä yhtään, mitä tekisi. Liharuoka sen olisi oltava ja melko juhlava, joten jauhelihakastike on ihan ulkona kysymyksestä. Sieniäkin voi käyttää...

Ohjeita, pliis ja apuva!
5658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tämä on helppoa ja hyväksi havaittua liharuokaa..Siis osta porsaan sisä/ulkofilepötköjä(saa sekä naturellina että marinoituna.Itse käytän yleensä marinoituja). Laita riittävä määrä lihafileitä paistopussiin, ripsauta päälle vielä vähän mustapippuria tai pippurisekoitusta. Lisää pussiin n.1,5dl vettä, sipulirenkaita, porkkanaa siivutettuna. Voit käyttää höysteena myös kermaa tms., jolloin jätät tietysti veden pois. Kermasta tulee toki parempi kastike.Tosin kaikki ei välttämättä tykkää.

Sitten vaan uuniin 200 astetta ja sopiva aika on n. 45 minuuttia. Jos haluat lihasta mureaa, niin anna olla hieman kauemmin. Ja tämä maistuu mainiolta myös kylmänä.

Kyytipojaksi sopii perunat eri muodoissaan, ja vaikkapa sienikastike. Suosittelen!

Äänestä

porsaan ulko tai sisäfile paistettuna ja sitten kermasta tehty kastike ja sitten jotain paistettuja paprikoita. Paprikat voi mennä pehmeiksi ja mössöiksi mutta niin kuuluukin. Tää on mun lempi ruokaa.

Äänestä

Mutta onkos kukaan koskaan kokeillut sellaista, että kietois sen sisäfileen pekoniin? Oisko siinä mitään ideaa? Tuleeko siitä hyvää?

Äänestä
  • Kyllä fileen voi kääriä pekoniin tai vaikka parmankinkkuun ja sitten vähän ruskistaa pannulla ennen uuniin laittoa. Hyvää on muistaakseni, vuosia sitten maistanut viimeksi. Tekivät muuten viime sunnuntaina jossain ruokaohjelmassa semmosen, että fileen päälle ensin sipuli-sieniseos ja koko hoito käärittiin pekoniin. Olis varmaan herkkua kermassa haudutettuna.

    Äänestä

  • Näinpäs kirjoitti:

    Kyllä fileen voi kääriä pekoniin tai vaikka parmankinkkuun ja sitten vähän ruskistaa pannulla ennen uuniin laittoa. Hyvää on muistaakseni, vuosia sitten maistanut viimeksi. Tekivät muuten viime sunnuntaina jossain ruokaohjelmassa semmosen, että fileen päälle ensin sipuli-sieniseos ja koko hoito käärittiin pekoniin. Olis varmaan herkkua kermassa haudutettuna.

    Mutta monikos tuollaisesta pekonilla kuorutetusta fileestä syö? Olettakaamme, että file on sellai 600 grammainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Murphy kirjoitti:

Hei!

Olisi tarkoitus laittaa isohkoihin syysjuhliin kunnon ruokaa, mutta en tiedä yhtään, mitä tekisi. Liharuoka sen olisi oltava ja melko juhlava, joten jauhelihakastike on ihan ulkona kysymyksestä. Sieniäkin voi käyttää...

Ohjeita, pliis ja apuva!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu