Olen matkustamassa Thaimaaseen tammikuussa kahdeksi viikoksi. Minua hieman huolestuttaa jo näin etukäteen mahdollinen auringossa palaminen, kun mitään pohjarusketusta ei tuohon aikaan ole. Osaisitteko neuvoa olisiko esimerkiksi jostain luontaistuotekaupan tai apteekin "kuureista" apua/hyötyä palamisen välttämiseksi ja tasaisen rusketuksen saamiseksi? Suojavoiteita aion tietenkin käyttää mutta olisiko jotain lisäkosteja tai kikkoja, joilla pääsisi parempaan lopputulokseen ja välttäisin palamisen? Kellään omia kokemuksia?
Auringon ottaminen
Buu
4384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ota ennen lähtöä 10 x solariumjakso saat hyvän pohjarusketuksen ja lisäksi jos pelkäät silti palavasi käytä auringonsuojavoidetta jossa korkea (40) kerroin et taatusti pala.
Solariumilla voi kyllä vähentää palamisherkkyyttä eli ruskettaa itseään etukäteen. Mutta solarium ei suinkaan ole mikään hyvä vaihtoehto. Solariumista saa paljon niitä UV-säteitä, jotka eivät polta ihoa, mutta ovat juuri niitä, jotka aiheuttavat ihosyöpää.
Jotta auringossaolo on turvallista, pitää käyttää hyviä auringonsuojavoiteita, joissa on sekä UV-A että UV-B suoja. 40-kertoimisella on hyvä aloittaa. Ja kohtuus kaikessa.
suojakerroin 60? Vähentääkö se rusketusta?
25 ja sitä yli menevät kertoimet vaikuttavat ihmisen iholla kaikki täysin samalla tavalla. Jos käytät kerrointa 30 tai 60, lopputuloksella ei ole mitään eroa. Kertoimia jatketaan yli 25 ainoastaan kaupallisista syistä. Kannattaa tiedustella asiaa tarkemmin malta lääkäriltä, jos haluat lisätietoja miksi näin on.