Mitkä asiat tekevät ihmisen persoonasta ristiriitaisen? Käsittääkseni eniten asiaan vaikuttaa lapsen perhe eli vanhemmat. Myöskin vanhempien vanhemmat jne. eli sukupolvien vaikutus lapseen on ilmeinen.
Entä jos lapsen vanhemmat ovat luonteeltaan ääripäitä edustavia? Eli toinen on hyvin nöyrä ja toinen autoritaarinen persoonallisuus. Luulisi jo tämän tilanteen muodostavan lapsen mieleen suuren ristiriidan.
Entä jos vanhempi on hyvin epäjohdonmukainen käytöksessään? Eli lapsen saama kohtelu on ennalta-arvaamatonta. Hän ei koskaan tiedä, milloin ja millaisesta asiasta vanhempi raivostuu? Lapsihan ei tiedä, eikä ymmärrä, että raivostumisen syyt ovat jossain vanhemman historiassa, eikä hänessä itsessään.
Lapsi siis ajattelee, että vika on hänessä.
Lapsi pyrkii siihen, että saisi hyvää kohtelua osakseen ja mitä tapahtuu? Hän rupeaa ennakoimaan tilanteita eli kuvittelee jo ennakolta tuhansia vaihtoehtoja, mitä mistäkin teosta saattaisi seurata. Todella kuluttavaa, sanoisin. Lapsen pitäisi saada olla lapsi, eikä tiedemies, joka miettii kaikkia mahdollisia eri reagointitapoja, mitä tapahtuu jos...? Ja edelleen, jos mikään vaihtoehto ei toimi vaan tilanne jatkuu ristiriitaisena, niin tilanne on erittäin turhauttava ja saa masentumaan.
Kaikki tuntuu turhalta, yrittäminen ei kannata.
Ehkä jossain vaiheessa lapsi päättää antaa vanhemmalleen takaisin kokemansa vääryydet eli rankaisee vanhempaa kokemistaan vääryyksistä. Lapsen keinot ovat hyvin vähäiset, koska hänhän on vanhemmistaan riippuvainen. Kuitenkin ajatustasolla hän rupeaa näin toimimaan.
Onko sitten niin, että tällaisen lapsuuden kokenut henkilö etsii vanhempanakin kyseisenlaista olotilaa eli ristiriitojen keskellä hän tuntee olonsa kotoisaksi?
Etsiikö hän ääripään edustajia myös kumppanikseen?
Ristiriitainen koti on tietysti herkälle ja älykkälle lapselle vieläkin vahingoittavampi. Se tuhoaa lapsen minuutta jo ennenkuin se on ehtinyt edes kehittyä.
Aikuisenahan ihminen on vastuussa valinnoistaan, eli että millaiselle tielle lähtee ja millaisen kumppanin valitsee.. mutta koska ihminen on aikuinen? En sanoisi, että alle 20v on vielä henkisesti aikuinen eli mielestäni sen ikäisten tekoja ei voida rangaista, kuten aikuisten.
Vastuu on vanhemmilla siihen saakka.
Entä jos lapsen vanhemmat ovat luonteeltaan ääripäitä edustavia? Eli toinen on hyvin nöyrä ja toinen autoritaarinen persoonallisuus. Luulisi jo tämän tilanteen muodostavan lapsen mieleen suuren ristiriidan.
Entä jos vanhempi on hyvin epäjohdonmukainen käytöksessään? Eli lapsen saama kohtelu on ennalta-arvaamatonta. Hän ei koskaan tiedä, milloin ja millaisesta asiasta vanhempi raivostuu? Lapsihan ei tiedä, eikä ymmärrä, että raivostumisen syyt ovat jossain vanhemman historiassa, eikä hänessä itsessään.
Lapsi siis ajattelee, että vika on hänessä.
Lapsi pyrkii siihen, että saisi hyvää kohtelua osakseen ja mitä tapahtuu? Hän rupeaa ennakoimaan tilanteita eli kuvittelee jo ennakolta tuhansia vaihtoehtoja, mitä mistäkin teosta saattaisi seurata. Todella kuluttavaa, sanoisin. Lapsen pitäisi saada olla lapsi, eikä tiedemies, joka miettii kaikkia mahdollisia eri reagointitapoja, mitä tapahtuu jos...? Ja edelleen, jos mikään vaihtoehto ei toimi vaan tilanne jatkuu ristiriitaisena, niin tilanne on erittäin turhauttava ja saa masentumaan.
Kaikki tuntuu turhalta, yrittäminen ei kannata.
Ehkä jossain vaiheessa lapsi päättää antaa vanhemmalleen takaisin kokemansa vääryydet eli rankaisee vanhempaa kokemistaan vääryyksistä. Lapsen keinot ovat hyvin vähäiset, koska hänhän on vanhemmistaan riippuvainen. Kuitenkin ajatustasolla hän rupeaa näin toimimaan.
Onko sitten niin, että tällaisen lapsuuden kokenut henkilö etsii vanhempanakin kyseisenlaista olotilaa eli ristiriitojen keskellä hän tuntee olonsa kotoisaksi?
Etsiikö hän ääripään edustajia myös kumppanikseen?
Ristiriitainen koti on tietysti herkälle ja älykkälle lapselle vieläkin vahingoittavampi. Se tuhoaa lapsen minuutta jo ennenkuin se on ehtinyt edes kehittyä.
Aikuisenahan ihminen on vastuussa valinnoistaan, eli että millaiselle tielle lähtee ja millaisen kumppanin valitsee.. mutta koska ihminen on aikuinen? En sanoisi, että alle 20v on vielä henkisesti aikuinen eli mielestäni sen ikäisten tekoja ei voida rangaista, kuten aikuisten.
Vastuu on vanhemmilla siihen saakka.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun näytelmää esitetään teatterin lavalla, katsoja seuraa kiinnostuneena miten roolihenkilöiden karaktaarit keskenään reagoivat. Tyypillisesti näytelmässä on korostuneita ominaisuuksia edustavia roolihahmoja: on hyvä ihminen ja pahis, mukailija, välittäjä, päältäkatsoja, jne. Oikeastaan Lumikin seitsemän kääpiötä kukin yhden yksilöllisen ominaisuutensa kantajana ovat hyvin tyypillinen roolihenkilöstö.
Tällainen draaman toimintatapa ei suinkaan ole syntynyt sattumalta, vaan siinä on pohjana ihan yleisinhimillinen taipumus jäsentää tosielämän "vastanäyttelujät" juuri tuolla tavalla. Se että koemme yhden ihmisen edustavat yhtä ominaisuutta on luontainen perusjäsennyksemme. Vaikka ihmiset olisivat kuinka "yksipuolisia" ja vaikka he olisivat toisilleen miten vastakkaisia tahansa, elämännäytelmän katsojalle he muodostavat yhtenäisen draaman juonen.
Identiteettikriisi voi seurata sitten siitä että oma ominaislaatu kasvaa vahvasti ristivetoisten vaikutusten voimakentässä, eikä ole sitä "juonta" jolla roolimallit sulautuisivat toisiinsa. Näin draaman rikkaus kääntyy rikkinäisyydeksi, eikä elämännäytelmän seuraaja pian tiedä mitä hänen pitäisi ajatella. Psykoanalyyttisten oppien mukaan näin voi tapahtua varsinkin jos alunperin, siis jo varhaislapsuudessa, elämän yhtenäinen kokemus on pirstoutunut eikä mitään perusturvallisuutta, so. yhtenäistä jatkuvaa "juonta" ole päässyt muodostumaan.
Jos elämän varhaisvaihe on turvallinen, eli jos sen roolihahmot käyttäytyvät kukin omalla mutta ennakoitavalla tavalla, lapsen perusturvallisuus vahvistuu, ja sellaisen perusjäsennyksen varassa sitten myöhemmin elämässä pystyy seuraamaan vaikka millaisia roolihahmoja ja niiden edesottamuksia. Jos taas perusturvallisuus on jäänyt puuttumaan, tätä puutetta on aika mahdotonta myöhemmin täysin korjata.
.. noin viisas, niin kuinka selittäisit tilanteen, jonka luin Tarmo Mannista kertovassa elämänkerrassa.
Eli Tarmo Manni oli Italiassa eräässä kahvilassa, paikassa jossa ilmeisestikin oli runsaasti taskuvarkaita odottamassa tilaisuuttaan päästä käsiksi ihmisten rahoihin..
Mitä teki Manni? Hän otti lompakkonsa rauhallisesti ja levitti koko sen sisällön pöydälle eteensä; siis suuren määrän seteleitä!
Siitä olisi ollut kenen hyvänsä helppo ottaa rahaa ja juosta pakoon, mutta mitä tapahtui? Kukaan ympärillä olevista ei liikahtanutkaan, vaan olivat kuin häpeissään koko tilanteesta..!
Manni siis oli tilanteen herra. Sitten hän kokosi rahat tyynesti takaisin lompakkoonsa.
Jotenkin hauska tilanne..