Kysyisin, että oletteko käyttäneet perunoita joihin on varastoinnin aikana kasvanut pieni itu? Vaikuttaako se makuun ja onko sellaisessa perunassa solaniinia? Entä aivan pienet peukalonpää kokoiset uuden perunat? Jostakin olen lukenut, että niissä on solaniinia.Olen kuitenkin niitä syönyt ja alkukesästä muita ei saa. Ravintoloissakin niitä on alkukesällä.
itänyt peruna
potatoes
51200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
pois, oli se sitten itänyt tai ei. Eihän se ole koskaan terveellistä ruokaa.
http://www.yleradio1.fi/tiede/tiedeuutiset/id6900.shtml
aivan muuta. Huomasitko?
Kiril ja kumppanit nyt eivät vain ymmärrä hyvän ruuan päälle yhtään mitään. Mies levittelee kaikenmaailman vinkkejä ominaan ja jokainen voi olla niistä mitä mieltä tahtoo.
Peruna on hyvä peruselintarvike ja ei ole mitään syytä vältellä sen syöntiä.
mukanaolo lautasella tekee siitä hyvää ruokaa? Peruna nyt vaan on mahdollisimman huono elintarvike ja varsinkin perus. Onneksi ei sentään ole pakko syödä perunaa ja sen sisältämää tärkkelystä.