Halvalla

Hei. Pitäis säästää edes jostain ja ajattelin kysellä täältä kautta viikon ruokalistaa. Miten tehä mahdollisimman halvalla hyvää ja maittavaa ruokaa esim. viikoksi 5 hengelle? Siis ruokalistaa kaipailisin..
Vinkkejä/ehdotuksia jne vastaanotetaan. Kala on pois suljettu ruoka-aine allergioiden vuoksi. Eli perusruokia halvalla? Ruokavalioon kuuluuu arjen ja koulujen alkaessa aamupala/välipala/lämmin ruoka/iltapala. Viikonloppuisin/lomalla lisäksi vielä toinen lämmin ruoka.
7810
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Pinaattikeitto, kesäkeitto, hernekeitto. Ruokaisampaa esim jauheliha- tai makkarakeitto: perunaa, keittojuureksia pakasteena, vähän mausteita ja lihalientä sekä valinnan mukaan haluaako laittaa esim naudankuutiolihaa, makkaraa tai jauhelihaa. Kun vielä kasviskeittoihin lisäksi leipää ja juustoviipale, on ruokaisampi ja tulee proteiinia mukaan.

Äänestä

eli joko ihan makaronilaatikkoa tai sit sellaista, että keität makaronit, paistat ja maustat jauhelihan. Kypsänä yhdistät ne kattilassa toisiinsa (vesi on jo kaadettu pois), lihaliemikuutio sekaan ja sekoitat niin, että liemikuutio sulaa. Lisäksi rikot ja hämmennät nopeasti yhden kanamunan annokseen (nopeasti jotta kananmuna ei hyydy ja kokkaroidu kuumassa kattilassa). Tällöin säästät ruoassa vielä maidon ja juuston hinnan ja valmistuu pikapikaa. Jauhelihaa voi myös jatkaa terveellisellä soijarouheella jopa puolet ilman että maku kärsii. Soija maksaa muutaman euron, mutta turpoaa moninkertaiseksi vedessä liotettaessa eikä lihaa silloin kulu niin paljon. Liotuksen jälkeen käsitellään ihan kuin tavallista jauhelihaa eli voi ruskistaa ja maustaa jauhelihan kans samassa.

Puurot on myös hyviä ja edullisia, jos teillä ei muuten käytetä puuroja. Usein miehetkin syövät manna-, riisi- tai ruismarjapuuroa, vaikkeivät muuten puuron ystäviä olisikaan. Mannapuuro varsinkin vie 5 minuuttia valmistaa, joten todella helppo.

Äänestä

Pitkän päälle halvaksi tulevat:
- soijarouhe
- kuivatut pavut, linssit, herneet
- kesäisin kotimaiset kasvikset (torilla halvempaa)
- itse kerätyt marjat, sienet ja villivihannekset, esimerkkeinä voisin mainita vaikkapa nokkosen ja poimulehden
- erilaiset viljahiutaleet
- itse leivotut tuotteet (kannattaa leipoa veteen, jos voi, niin tulee halvempaa)
- perunat ja erilaiset suomalaiset viljat, kuten ohra, ruis, vehnä, speltti, tattari tms.
- jos mahdollista, kannattaa viljellä itse jotakin (parvekkeellekin mahtuu esimerkiksi tomaatti ja yrtit), jolloin saa edullista ja terveellistä ruokaa
- perusruoat, kuten hernerokka ja perunavelli ovat halpoja itsetehtyinä (mutta joka päivä niitäkään ei kannata syödä, koska ovat terveyttä ajatellen aika yksipuolisia)

Varsinaista ruokalistaa en nyt siis antanut, mutta kyseisistä aineksista saa kehiteltyä monenlaista herkkua ja perusruokaa.

Suosittelisin sinua hankkimaan esimerkiksi "Penninvenyttäjänkeittokirjan", sekä jonkun kasviskeittokirjan (jossa siis on perusohjeita, eikä mitään eksoottista ja kallista). Itsestäni myös "123 sotavuosien ruokaohjetta" on ihan hyvä kirja, samoin "Pula-ajan keittokirjassa" on edullisia ohjeita.

Täältä voit tilata joitakin marttojen keittokirjoja:
http://www.martat.fi.x.optinet.fi/mp/db/products/list2/GET?DIRECTO=1


Täällä myös joitakin edullisia ruokia:
http://www.martat.fi/neuvonta/ruoka_ja_ravitsemus/

http://www.kiinet.com/hoilola/ruoka.htm

http://www.kolumbus.fi/heiskanen.jari/enonmansikka/pulaherkut.htm

http://www.jyvaskyla.fi/ksmuseo/haloo/sota/reseptit.htm

http://www.cc.jyu.fi/~juhtolv/ruoka/opiskruoka.html

http://www.cc.jyu.fi/~juhtolv/vege/reseptit.html

http://www.nicehouse.fi/keittio/reseptit/kilpailures/halvalla06.htm

http://www.oikeuttaelaimille.net/foorumi/index.php?showtopic=9478&st=0&p=150370�entry150370

http://www.oikeuttaelaimille.net/foorumi/index.php?showtopic=9375&st=0&p=146637�entry146637

http://www.oikeuttaelaimille.net/foorumi/index.php?showtopic=8088&hl=*halpa* *halvi* *halvo* *edulli*

http://www.oikeuttaelaimille.net/foorumi/index.php?showtopic=709&hl=*halpa* *halvi* *halvo* *edulli*

http://www.oikeuttaelaimille.net/foorumi/index.php?showtopic=8130&st=0&p=110728�entry110728

http://www.oikeuttaelaimille.net/foorumi/index.php?showtopic=759&hl=*halpa* *halvi* *halvo* *edulli*

http://www.oikeuttaelaimille.net/foorumi/index.php?showtopic=3689&hl=*halpa* *halvi* *halvo* *edulli*

http://www.oikeuttaelaimille.net/foorumi/index.php?showtopic=706&st=15&p=91252�entry91252

http://www.oikeuttaelaimille.net/foorumi/index.php?showtopic=1558&st=15&p=40787�entry40787

http://www.oikeuttaelaimille.net/foorumi/index.php?showtopic=2750&hl=*halpa* *halvi* *halvo* *edulli*

http://www.oikeuttaelaimille.net/foorumi/index.php?showtopic=629&st=0&p=5062�entry5062

http://www.yle.fi/ylex/arkisto/sivu.6.shtml

http://org.utu.fi/tyyala/nefa/foorumi/viewtopic.php?p=59&sid=73730515d596ff3ef3d95c929a6e3e13

http://www.oikeuttaelaimille.net/foorumi/index.php?showtopic=8966&pid=148234&mode=threaded&show=&st=&

http://www.basso.fi/tekniikka/foorumit/viewtopic.php?t=19672&highlight=soijarouhetta

http://www.maku.fi/makuaskeleet/teemat/article115092-1.html

Äänestä

Jauhelihakeitto,
makaroonilaatikko,
Nakkikeitto
Kaalilaatikko
Perunamuussi jauhelihakastike tai nakkikastike
Hernerokka
Valmis pinaattiletut tai omatekemät
Risotto

Mansikka-mustikkakiisseli
Rapanperi-mansikka kiisseli
Puolukkapuuro
Lettuja mansikkahilloa
Hedelmärahka tai marjarahka
Itsetehdyt sämpylät
Pannukakku
Lämpimät voileivät(vaaleaa tai tummaa leipää,ruispalat on hyviä tai paahtoleipä)
Flooraa,siihen päälle ketsuppia,suolakurkkua,tomaattia ja päälle juustoraastetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aliisako kirjoitti:

Hei. Pitäis säästää edes jostain ja ajattelin kysellä täältä kautta viikon ruokalistaa. Miten tehä mahdollisimman halvalla hyvää ja maittavaa ruokaa esim. viikoksi 5 hengelle? Siis ruokalistaa kaipailisin..
Vinkkejä/ehdotuksia jne vastaanotetaan. Kala on pois suljettu ruoka-aine allergioiden vuoksi. Eli perusruokia halvalla? Ruokavalioon kuuluuu arjen ja koulujen alkaessa aamupala/välipala/lämmin ruoka/iltapala. Viikonloppuisin/lomalla lisäksi vielä toinen lämmin ruoka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu