Apinamies

Miten apinan ja ihmisen saisi risteytymään?
Tai gorillan ja ihmisen? Kuvitelkaa otus, jolla olisi gorillan voimat ja ihmisen äly. Entä jos tyttögorillan nukuttaisi ja sille siirtäisi ihmisen aivot ja hedelmöittäisi gorillan koeputkessa Y-kromosomilla? X-kromosomi tulisi tyttögorillalta, joten tuloksena syntyisi söpö ihmisgorillapoika!
4348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

maissa siirreltiin simpanssin ja ihmisen aivoja, tuloksista ei tietoja.
toinen konsti on HARRASTAA seksiä simpanssin kaa.

Äänestä

Vaikka hedelmöityminen tapahtuisi, eli tumat yhtyisivät, homma loppuisi ensimmäiseen solujakoon. Ihmisellä kun on 46 kromosomia ja gorillalla 48. Samoin kuin simpanssilla on 48. Eli ei onnaa. Ihmisellä on yksi kromosomipari vähemmän, koska kromosomi 2 on yhdistelmä kahdesta kromosomista, jotka vielä simpanssilla ja gorillalla ovat erillään.

Ainoa konsti yhdistää ihmisen ja apinan DNA:ta olisi geenimanipulaatio, eli ympättäisiin ihmisen (tai apinan, kummin päin vaan) munasoluun toisen DNA-pätkiä. Näin on tehty jo mm. hiirillä, joihin ympättiin meduusojen bioluminesenssi-geeni - tuloksena pimeässä hehkuvia jyrsijöitä.

Äänestä
  • Miksi hevonen ja aasi voivat saada jälkeläisen jota kutsutaan muuliksi? Eikö näiden eläinten sukulaisuus ole saman verran kuin ihmisen ja simpanssin?

    Onko oikeasti kokeiltu ihmisen ja simpanssin risteytystä?

    Äänestä

Ei leikkauksella lisätty aivomassa periydy. Jten miksi siirtää aivoja naaraaseen joka hedelmöitetään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hewuhd kirjoitti:

Miten apinan ja ihmisen saisi risteytymään?
Tai gorillan ja ihmisen? Kuvitelkaa otus, jolla olisi gorillan voimat ja ihmisen äly. Entä jos tyttögorillan nukuttaisi ja sille siirtäisi ihmisen aivot ja hedelmöittäisi gorillan koeputkessa Y-kromosomilla? X-kromosomi tulisi tyttögorillalta, joten tuloksena syntyisi söpö ihmisgorillapoika!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu