sahalla soitto

Alkoi kiinnostaan sahalla soittaminen, kun näin ihanan kauniin ja seksikkään Irina Björklundin kuvan lehdessä, saha jälkojen välissä. Kertoi kaksi vuotta soittaneensa. Saha oli joku ruotsalainen. Mistä saa viulun jousen tuohon? paljonko ne maksaa?
Soitto-oppaita? Luulisi kehittävän sävelkorvaa, kun äänen kuulee paremmin kuin omassa laulamisessa. Ääneni kyllä osuu kitaran kanssa hyvin yhteen kun säestän. Kerran viritin kitaran pirusti alavireeseen ja säestin, Kyllä se laulu laski taas samoille nuoteille ja tulin siitä hyvin iloiseksi. Tuskin silti minulla pelkoa että sävelkorvani niin kehittyisi että kuulisin vain virheitä. Musiikissa fiilis mielestäni onkin tärkeintä, pieni epävire saattaa jopa fiilistä parantaa.
4812
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Bacho valmistaa ainakin oikein soittoon tarkoitettua sahaa. Kysyin töissä bachon edustajalta ihan huvikseni kun näin luettelossa kuvan. Sanoi hinnaksi n. 200€ ja suomessa myydään vuosittain n. 2 kpl sahoja.

Äänestä

Minulla on sellainen jossa lukee, että Sandvikens Stradivarius. Menin joskus 1996 tavalliseen rautakauppaan pyysin tilaamaan ruotsista samalla kun tilaavat tavallisia timpurinsahoja. (Musiikkiliike ei ollut kiinnostunut tilaamaan, kun heillä ei ollut vakituisia suhteita ko. valmistajaan!) Maksoin 450 mk, siis n. 75 euroa. Hinta lienee noussut tuosta 10 vuodessa. Ja taisi tuttavani rautakaupassa hakkia sen minulle lähes olemattomalla katteella. Jousen ostin sitten musiikkiliikkeestä, parhaiten siihen kävisi sellon jousi. Suomessakin on joskus tehty soittosahoja.

Sahansoitossa sen pienen epäpuhtauden voi peittää vibratolla. Jos pidät terää vasemalle niin kohota hiukan oikeaa kantapäätä lattiasta ja pistä jalka tärisemään.

Äänestä
  • Jos treenaa sahalla, alkaiskohan kitarastakin paremmin löytyä oudomman kappaleen sävelet. Siinä kun mennään aina jo koko pykälä pieleen, jos ei osu kohalleen. Välillä onnistuu oudon biisin melodia luonnostaan, joskus taas huonommin. Vaikka hankalan biisin säveltähän ei joskus taho saamaan soimaan olleskaan.
    Hmmm, taitavat olla eri asioita skitta ja saha. Ei kai vaan ole vielä tällä kokemuksella tuo otelauta tarpeeksi tuttu. Joskus ihan tavallista sahaa oon vinguttanut, kepillä kaputtaen, kauan sitten, siinä se sävel löytyy vähän kuin viheltäessäkin. Vaikka varmaan kovaa treeniä vaatii että hyvin soi.

    Äänestä

Viulun jousen saat , käy metsästä ohuen puoleinen kataja kuori anna kuivaa ja siihen jouhet Hevosen hännästä saat hyvän soitto rokan eikä maksa paljoo. mulla on sellainen ite tehty ja käy hyvin sahan soittoon. sitten ennen käyttöön ottoa siihen pitää laittaa Hartsia että toimii pitää olla kitkaa rokassa että saha rupee soimaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mistä saha? kirjoitti:

Alkoi kiinnostaan sahalla soittaminen, kun näin ihanan kauniin ja seksikkään Irina Björklundin kuvan lehdessä, saha jälkojen välissä. Kertoi kaksi vuotta soittaneensa. Saha oli joku ruotsalainen. Mistä saa viulun jousen tuohon? paljonko ne maksaa?
Soitto-oppaita? Luulisi kehittävän sävelkorvaa, kun äänen kuulee paremmin kuin omassa laulamisessa. Ääneni kyllä osuu kitaran kanssa hyvin yhteen kun säestän. Kerran viritin kitaran pirusti alavireeseen ja säestin, Kyllä se laulu laski taas samoille nuoteille ja tulin siitä hyvin iloiseksi. Tuskin silti minulla pelkoa että sävelkorvani niin kehittyisi että kuulisin vain virheitä. Musiikissa fiilis mielestäni onkin tärkeintä, pieni epävire saattaa jopa fiilistä parantaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu