Minulla on ongelma. Se on ehkä muille pieni, mutta minulle se on valtava. Se on vaivannut jo pitkään ja se vaikuttaa työ- ja koulumenestykseeni sekä parisuhteisiini (ollut syy edellisen loppuun, mahdollisesti myös nykyisen jos ei tilanne muutu).
Minulla ei ole itseluottamusta.
En ole hyvä missään, häpeän ulkonäköni monia kohtia, en usko, että kukaan rakastaisi minua todella, minun on vaikea luottaa suhteessa (olen todella mustasukkainen). Olen hyvin tietoinen siitä, että rintani eivät täytä edes a-kuppia jos vastaantulija taas ei saa omiaan mahdutettua d-kuppeihinkaan. Jos en tiedä kaikkea yleissivistävää kahvipöydän keskusteluaiheesta en uskalla osallistua, vaan keskityn kahvinjuomiseen ja kuunteluun.
Loukkaannun hyvin helposti ihmisten kommenteista ja sanoista, pienistäkin sellaisista. Luen myös helposti rivien välistä asioita ja tulkitsen niitä sitten.. no väärin. Olen todella herkkä ja itken helposti pahoitettuani mieleni.
Yritän esittää vahvaa ja välinpitämätöntä, jonka takia saatan vaikuttaa "normaalilta" mutta usein poistun paikalta "puuteroimaan nenääni" eli itkemään jonnekin näkymättömiin.
Pahiten ongelma ilmenee parisuhteessa. Koen kaikki pienetkin kommentit mammutinkokoisina. Ohimennen lausuttu kommentti mieheltä jonkun naisen hyvästä ulkonäöstä saa minut epävarmaksi itsestäni. Epäilen aina kaikkia pahimmasta. Minua on petetty ja minulle on valehdeltu. Olen sen jälkeen muuttunut jo lähes vainoharhaiseksi.
Huono itsetuntoni vaikuttaa myös työelämässä. En uskalla luottaa taitoihini. Pyrin tietyissä tilanteissa olemaan hiljaa, etten sanoisi mitään väärää. En kuitenkaan muuten ole hiljainen vaan hyvinkin avoin ja sosiaalinen. Ujous ei kaikesta huolimatta ole koskaan ollut luonteenpiirteeni.
En haluaisi enää koskaan menettää rakasta ihmistä sen takia, etten osaa luottaa kun olen niin epävarma ja minulla ei ole itseluottamusta. Nyt olen päättänyt muuttua ja hakea apua.
Kysyisinkin nyt teiltä apua. Mistä voin hakea apua? Onko joku hyvä kirja, joka voisi nostaa itseluottamustani? Haluaisin jutella myös asiasta ammattilaisen kanssa. Tuntuu kuitenkin pahalta, kun on niin monia oikeasti sairaita, jotka kaipaavat apua. Tunnen olevani kuitenkin aika mitätön ja en ole sairas. Tai ehkä olenkin. En tiedä.
Toivoisin mielenkiintoisia kommentteja. Ehkä ihmisiltä, jotka tunnistavat tiettyjä samoja piirteitä itsessään tai ovat pystyneet muuttumaan. Tai jos joku tietää minkä ammattitahon puoleen voisin kääntyä.
Minulla ei ole itseluottamusta.
En ole hyvä missään, häpeän ulkonäköni monia kohtia, en usko, että kukaan rakastaisi minua todella, minun on vaikea luottaa suhteessa (olen todella mustasukkainen). Olen hyvin tietoinen siitä, että rintani eivät täytä edes a-kuppia jos vastaantulija taas ei saa omiaan mahdutettua d-kuppeihinkaan. Jos en tiedä kaikkea yleissivistävää kahvipöydän keskusteluaiheesta en uskalla osallistua, vaan keskityn kahvinjuomiseen ja kuunteluun.
Loukkaannun hyvin helposti ihmisten kommenteista ja sanoista, pienistäkin sellaisista. Luen myös helposti rivien välistä asioita ja tulkitsen niitä sitten.. no väärin. Olen todella herkkä ja itken helposti pahoitettuani mieleni.
Yritän esittää vahvaa ja välinpitämätöntä, jonka takia saatan vaikuttaa "normaalilta" mutta usein poistun paikalta "puuteroimaan nenääni" eli itkemään jonnekin näkymättömiin.
Pahiten ongelma ilmenee parisuhteessa. Koen kaikki pienetkin kommentit mammutinkokoisina. Ohimennen lausuttu kommentti mieheltä jonkun naisen hyvästä ulkonäöstä saa minut epävarmaksi itsestäni. Epäilen aina kaikkia pahimmasta. Minua on petetty ja minulle on valehdeltu. Olen sen jälkeen muuttunut jo lähes vainoharhaiseksi.
Huono itsetuntoni vaikuttaa myös työelämässä. En uskalla luottaa taitoihini. Pyrin tietyissä tilanteissa olemaan hiljaa, etten sanoisi mitään väärää. En kuitenkaan muuten ole hiljainen vaan hyvinkin avoin ja sosiaalinen. Ujous ei kaikesta huolimatta ole koskaan ollut luonteenpiirteeni.
En haluaisi enää koskaan menettää rakasta ihmistä sen takia, etten osaa luottaa kun olen niin epävarma ja minulla ei ole itseluottamusta. Nyt olen päättänyt muuttua ja hakea apua.
Kysyisinkin nyt teiltä apua. Mistä voin hakea apua? Onko joku hyvä kirja, joka voisi nostaa itseluottamustani? Haluaisin jutella myös asiasta ammattilaisen kanssa. Tuntuu kuitenkin pahalta, kun on niin monia oikeasti sairaita, jotka kaipaavat apua. Tunnen olevani kuitenkin aika mitätön ja en ole sairas. Tai ehkä olenkin. En tiedä.
Toivoisin mielenkiintoisia kommentteja. Ehkä ihmisiltä, jotka tunnistavat tiettyjä samoja piirteitä itsessään tai ovat pystyneet muuttumaan. Tai jos joku tietää minkä ammattitahon puoleen voisin kääntyä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Toskala, A. (1997): Pelot ja niiden voittaminen. WSOY
Kirja käsittelee pääasiassa sosiaalisia pelkoja. Pystyt todennäköisesti sisäistämään itsesi kirjan jokaiseen esimerkkiin. Ratkaisu on pähkinänkuoressa uudenlainen suhtautumistapa pelkoihin: Elät pelot kumppaneinasi, hyväksyt että ne ovat osa sinua ja tällainen sinä olet tällä hetkellä. Teet asiat parhaasi mukaan, vaikka pelko sivussa seuraakin. Pikkuhiljaa luotat enemmän itseesi ja epävarmuus kaikkoaa.
Kirjoituksesi oli lähes tulkoon kuin minun kirjoittamani..kuppikokoa myöten! ;)
itse hain viimein apua kognitiivisesta psykoterapiasta.
En kyllä osaa vielä sanoa kuinka paljon apua saan,
olen käynyt vasta kolme kertaa.
Ainakin helpottaa kun voi puhua jollekin joka ei arvostele
mutta auttaa jäsentelemään ja järkeilemään
omia ajatuksia.
laita vaikka googleen psykoterapia tms.
niin saat paljon vaihtoehtoja.
jos haluat jutella muuten, kerro meiliosoitteesi niin kirjotellaan!
jos vertaistuesta olis vaikka apua! =)
Jospa vaikka vertaistuesta olisi apua :)
[email protected]
Samanlaisten asioiden kanssa olen elänyt itsekin ja vähitellen yrittänyt kasvaa ehjemmäksi ihmiseksi. Lue alkuun vaikka Tommy Hellsten: Saat sen mistä luovut. Lue ajatuksella, mieti ja pohdiskele. Paljon asiaa joka lauseessa. Itse olen saanut siitä apua ja voimia.
Minulle voit kirjoitella jos haluat jakaa ajatuksia.
[email protected]
Tekstisi oli lähestulkoon kuin itse olisin sen kirjoittanut. Itseluottamuksen puute on alkanut hankaloittaa elämääni jo siten, etten enää täysin kykene uusiin ihmissuhteisiin. Pohdiskelen surkeuttani yksin kotona.. mahdollisuuksia olisi kyllä lähteä ulos ja viettää aikaa ihmisten kanssa, en vaan uskalla. Olen monta vuotta näin elellyt, ilman montaa ystävää. Nämä muutamat eivät ole tarjonneet minulle tukeaan kun sitä olen tarvinnut, joskus jopa pyytänyt.. He ovat kohdelleet minua todella huonosti, en vain ole sitä tajunnut.
Perheeni ei ole kovin sosiaalinen, heidän kanssaan en ole koskaan kyennyt keskustelemaan asioista. Riidat ratkottu riitelemällä ja syyttelemällä, koskaan ei ole järkevästi keskusteltu ja yritetty pohtia missä oikeasti vika. Koskaan en ole kuullut kenenkään perheessäni sanovan "rakastan sinua" tai edes kiitosta jos on tehnyt kotitöitä tms. Monet kerrat olen yrittänyt saada äitini iloiseksi siivoamalla ja kokkaamalla, kotiin tullessaan äitini ilme ei edes värähdä. Tunteiden näyttäminen on lähes mahdotonta.
Yhtenä päivänä mietin, milloin olen viimeksi koskettanut ihmistä esim. halaamalla tai ihan vain olemalla vieressä.. en muista. Sisarusten väliset läheisyydenosoitukset ovat olemattomia. Kärsin valtavasta läheisyyden puutteesta, sitä lievittääkseni halaan koiraani. Muistan kun sain ensimmäisen lemmikkini, kissanpennun. Ihan hämmästyin kuinka paljon pienen kissanpennun läheisyys sai mielen muuttumaan, en tahtonut kuin halata sitä pientä otusta.
Pyysin äidiltäni tukea ylioppilaskirjoituksiani ajatellen, hän lähestulkoon suuttui.. en ymmärrä vieläkään miksi. Vieläkään en ole kirjoituksia läpäissyt, yrittänyt olen kolmatta kertaa.
Silti rakastan perhettäni.
Nyt alkoi itkettää..
Ongelmien vähättely on minulle tuttua. Tutustuin vasta uuteen ihmiseen, joka on luonteeltaan sosiaalinen. Hän keskustelee mielellään asioista, itse tunnen oloni mahdottoman vaivautuneeksi.. vähättelen itseäni enkä uskalla avautua. En tahdo menettää häntä, tahtoisin tutustua häneen kunnolla ja ehkä vihdoin saada sen kaipaamani ystävän joka arvostaa minua. En vain uskalla lähestyä..
Ollessani kaupassa, suurin osa ajastani kuluu siihen että mietin mitä muut minusta ajattelevat. Tamponien ja ihonhoito aineiden ostaminen ei ole minulle vieläkään helppoa.
Ylä asteella minua kohdeltiin kuin paskaa, en tuon parempaa nimitystä keksinyt. Ystäviä minulla ei ollut.
Vastakkaisen sukupuolen kanssa minulla ei ole minkäänlaisia kokemuksia. Koska olen ikäni ollut ujo, luokkalaiseni käyttivät tuota hyväkseen ja lyttäsivät ne vähätkin itseluottamuksen rippeet maan rakoon. Koin itseni todella ällöttäväksi, vaikkeivät he koskeneet minuun. Pelkillä sanoilla.
Ulkonäössäni, painossani tai muussa ei ole koskaan ollut mitään vikaa. Joskus tarkastelin itseäni peilistä.. "olen kaunis, miksi he kohtelevat minua noin?"
Tahtoisin pois tästä tilanteesta.
Päälle päin kaikki näyttää olevan hyvin, perheeni kanssa välit ovat hyvät, kavereita on. Sisältä päin olen täysin riekaleina.. en jaksa. Vasta nyt, ensimmäistä kertaa uskallan avautua, Keskustelufoorumilla. Ehkä jonain päivänä toiselle ihmiselle, ilman että vähättelen joka asiaa.
Tuleeko vielä se päivä, jolloin uskallan laittaa valkoiset housut jalkaan, uskallan kertoa miltä minusta oikeasti tuntuu, en vähättele itseäni keskustellessani, jutteleminen ei saa oloani vaivautuneeksi, uskallan soittaa vieraalle ihmiselle ilman suunnatonta jännittämistä, halaaminen ja läheisyys ei tunnu vieraalta, omistan oikeita ystäviä.. ensimmäisen poikaystävän?
Tahtoisin vaihtaa ajatuksia ihmisen kanssa, jolta saisin edes millinverran voimaa jaksaa ja koota itseni ja ajatukseni arvokkaiksi taas.
Asian vierestä tämä, mutta oletko sattumoisin katsonut ranskalaisen elokuvan "Amelie"? Vai onko nimimerkkisi muualta peräisin? Se on lempielokuvani.
Samanlaisia ajatuksia elämästä minullakin on joskus ollut, kuin sinulla nyt, mutta tällähetkellä on tasapainoisempi aika. Sinullakin asiat varmaan loksahtavat jossain vaiheessa kohdilleen ja oikeisiin mittasuhteisiin, sillä nyt näet kaiken edessä vain suuren vuoren, etkä usko pääseväsi sen yli. Kuitenkin, kukaan muu sinua ei estä pääsemästä eteenpäin, kuin sinä itse. Eikä esim.kaupassakaan kukaan sinua tarkkaile, tai jos tarkkaileekin, niin mitä väliä, eikö jokaisella ole oikeus käydä kaupassa? Manipuloi itsesi ajattelemaan, että olet yhtä hyvä ja arvokas kuin muutkin. Ei ole muuta keinoa, kuin se, että muutat asennettasi ja menet tilanteisiin, joita pelkäät.
Uskon ja toivon, että tulevaisuus tuo sinullekin onnea ja iloa.
Voi sua. Jos olisit tässä niin halaisin, itellä sama juttu mutta pienemmässä mittakaavassa.
Olis kiva auttaa.
Tunnen jo oloni paremmaksi, tutustuin paremmin tähän uuteen ihmiseen ja sitä kautta aloittanut pari uutta harrastusta. Hänen seurassaan tuntuu välillä hölmöltä ajatella jostain siten kun olen tähän mennessä ajatellut.. eli ajan myötä varmasti helpottaa :)
Mutta toivoisin edelleen jotakuta, jonka kanssa jutella mailitse. Jos sinulla riittää hetki edes kerran viikossa, mailaa [email protected]
Nimimerkkini tosiaan on tuosta elokuvasta. Minun suosikkini ;)