Puolisosi ei välttämättä ole kummallinen; hän sattuu vain edustamaan eri sukupuolta. Etkä sinä itsekään ole omituinen, vaikka puolisosi saattaa niin välillä väittää. On vain yksinkertaisesti niin, että miehelle ja naiselle tyypillinen ajattelu, ilmaisu ja käyttäytyminen poikkeavat monessa suhteessa toisistaan. Olen nähnyt, että tämän asian oivaltaminen on ollut monelle pariskunnalle valtava helpotus ja tärkeä avain suhteen uudistumiselle.
Länsimaisessa kulttuurissa miestä ja naista pyritään samankaltaistamaan. Yhteiskunnan arvostukset ja yleinen mielipide pyrkivät muuttamaan asenteitamme siihen suuntaan, että miehistä tehdään neutreja ja naisista maskuliinisia. Miehen miehisyyttä ei tueta riittävästi eikä naisen naisellisuutta arvosteta.
Nainen on omaksunut miehisiä toimintamalleja suuntautuessaan yhä enemmän työelämään, myös perinteisille miesvaltaisille aloille. Nainen tavoittelee tasa-arvoa miehen kanssa melkein alalla kuin alalla, oman naiseutensa kustannuksellakin. Tasa-arvo ja samankaltaisuus on sotkettu keskenään. Samalla nainen joutuu menettämään myös luontaista herkkyyttään.
Mies puolestaan on joutunut yhä enemmän luopumaan terveestä miehuudestaan muun muassa siitä syystä, että hän on jäänyt äärifeministisen ajattelutavan jyräämäksi. Toisaalta mies häpeää myös naisellisia piirteitään: hän ei ilkeä esimerkiksi itkeä tai hoivata ja osoittaa hellyyttä. Niinpä hän yrittää selviytyä pysyttelemällä maskuliinisuuden ja feminiinisyyden neutraalissa välimaastossa.
Olen kirjoittanut miehen ja naisen erilaisuudesta laajahkon jutun blogiini:
http://dr-ben-avioliitto.blogspot.com
Myönnän, että olen tieten tahtoen yleistänyt ja jonkin verran kärjistänytkin asioita. Olen kuitenkin sitä mieltä, että yhteiskunnassamme on meneillään kuvaamani kaltainen kehitys.
Mitä mieltä itse olet?
Länsimaisessa kulttuurissa miestä ja naista pyritään samankaltaistamaan. Yhteiskunnan arvostukset ja yleinen mielipide pyrkivät muuttamaan asenteitamme siihen suuntaan, että miehistä tehdään neutreja ja naisista maskuliinisia. Miehen miehisyyttä ei tueta riittävästi eikä naisen naisellisuutta arvosteta.
Nainen on omaksunut miehisiä toimintamalleja suuntautuessaan yhä enemmän työelämään, myös perinteisille miesvaltaisille aloille. Nainen tavoittelee tasa-arvoa miehen kanssa melkein alalla kuin alalla, oman naiseutensa kustannuksellakin. Tasa-arvo ja samankaltaisuus on sotkettu keskenään. Samalla nainen joutuu menettämään myös luontaista herkkyyttään.
Mies puolestaan on joutunut yhä enemmän luopumaan terveestä miehuudestaan muun muassa siitä syystä, että hän on jäänyt äärifeministisen ajattelutavan jyräämäksi. Toisaalta mies häpeää myös naisellisia piirteitään: hän ei ilkeä esimerkiksi itkeä tai hoivata ja osoittaa hellyyttä. Niinpä hän yrittää selviytyä pysyttelemällä maskuliinisuuden ja feminiinisyyden neutraalissa välimaastossa.
Olen kirjoittanut miehen ja naisen erilaisuudesta laajahkon jutun blogiini:
http://dr-ben-avioliitto.blogspot.com
Myönnän, että olen tieten tahtoen yleistänyt ja jonkin verran kärjistänytkin asioita. Olen kuitenkin sitä mieltä, että yhteiskunnassamme on meneillään kuvaamani kaltainen kehitys.
Mitä mieltä itse olet?
Vastaukset 49
Vanhimmat
Lienee yksilöllistä, miten kukin oman naiseutensa/miehuutensa kokee. En ole siksi koskaan ymmärtänyt, että näitä puolia pitäisi jotenkin lähteä 'pönkittämään' ihmisessä. Ihmisissä on suuria eroja tässä suhteessa. Itse esim. tunnen itseni 'naiseksi' kun olen miehen kanssa intiimissä kanssakäymisessä - se riittää minulle. Muuten en koskaan ajatele erityisesti, että minä olen NAINEN ja mieheni MIES. Ei sellaista tarvitse ajatella, jos on sinut itsensä kanssa. Isäni, joka on aina arvostanut naisia ja elänyt vahvojen naisten ympäröimänä, on antanut minulle tämän mallin, jossa korostuu yksilöllisyys, ei sukupuoli.
Olet sinut oman mallisi kanssa, hyvä niin. Oletko myös sinut miehesi kanssa? Riittääkö se että hän tuntee itsensä 'mieheksi' vain silloin kun sinä tunnet itsesi 'naiseksi'?
Ei kai se ole ongelma, miksi itsensä tuntee, vaan se mitä vaatimuksi asettaa toiselle.
Odotan, että ihminen, jonka kanssa elän, on itsenäinen luonne, joka ottaa vastuun itsestään. Jos tämä puoli ei ole kunnossa, suhde ei tule kanssani toimimaan. Tämä on tietysti paljon vaadittu, ja on totta, että on miehiä, joita ei tällainen ajattelutapa miellytä. Moni pelaa suhteessaan mieluummin viha/rakkaus -peliä, joka onkin juuri se suhteen kantava voiva ja käynnissä pitäjä.
En siedä ihmisiltä mitään valtapelejä. Toinen tai molemmat osapuolet harrastavat usein kissa-hiiri -leikkiä, jossa käyttäydytään kuin lapset, jotta sitten saadaan pyytää/antaa anteeksi, ja 'kaikki on taas hyvin' siihen asti, kunnes aloitetaan taas peli uudelleen, kun toinen on jotenkin 'laiminlyönyt' toista.
Eli, en odota ihmiseltä lähtökohtaisesti muuta kuin sitä, että hän on aikuinen, vastuunsa kantava ihminen.
Olen tehnyt saman havainnon jo vuosia sitten ja oman näkemykseni mukaan muutoksen vauhti on vain kiihtynyt viime vuosina.
Hyvänä puolena näen sen, että viime aikoina on alkanut näkyä viimein joitakin artikkeleita miesten pahoinvoinnista, miesten huonosta kohtelusta ja miesten oikeuksistakin. Ilmeisesti vasta kun tilanne on äitynyt riittävän pahaksi aletaan täälläkin avata silmiä. Luulen vain, että on liian myöhäistä ja tilanne on jo hävitty. Pilattujen naisten huomassa on kasvanut jo uusi pilattu sukupolvi.
Itse olen ratkaissut tämän ongelman ottamalla ulkomaalaisen kumppanin, kuten yhä useammat tuttavanikin. Ulkomaalaisen kumppanini kanssa voin olla mies (enkä mikään "neutri") ja samoin vaimoni voi olla ja käyttäytyä kuin nainen. Meidän ei tarvitse käydä jatkuvaa sukupuolten sotaa kuten suomalaiset pariskunnat, vaan toimimme yhdessä molemmat omissa rooleissaan, toisiamme tukien ja rakastaen.
"Pilattujen naisten huomassa on kasvanut jo uusi pilattu sukupolvi."
Hienoa että kasvatat omista lapsistasi pilaantumattomia..
Sotatilaa ei ole täällä perheessä, vaikka olemme suomalaisia ja sama trendi kuin teillä, yhdessä toistamme tukien. Minusta se, jos mies osallistuu kotitöihin, ei tee hänestä naista eikä neutria, vaan rakastavan aviomiehen.
olet löytänyt oman onnesi, mutta omat huonot kokemuksesi suomalaisten naisten kanssa suhteessa olemisesta eivät tarkoita, etteivätkö myös suomalaiset pariskunnat voisi olla ja olisi onnellisia keskenään. Ihmiset ovat yksilöitä ja parisuhteeseen tarvitaan aina kaksi. Itselleni ei tulisi mieleenkään käydä mitään valtataistelua parisuhteessa ja olen erittäin onnellinen juuri tässä parisuhteessa ja juuri näin.
Suomalainen mies on naisensa pahin uhka; miesten tekemät väkivallanteot omia perheenjäseniään kohtaan ovat Suomessa ainutlaatuisen kauhistuttavat. Siinä ei selityksenä kelpaa mitkään 'poispilatut naiset' ym. Suomalaisen miehen alemmuudentunto on pysyvä ominaisuus, joka ei ehkä poistu koskaan. Tälle ongelmalle pitäisi tehdä jotakin, mutta mitä? En osaa vastata. (jossakin päin Suomea joku mies hakkaa tälläkin hetkellä vaimoaan)
Minustakin on tosi hienoa, että kasvatan lapsistani miehiä ja naisia, en puolimiehiä tai neutreja. Olen siitä ylpeä!
Kun katson siiderin turvottamia, tupakkaa polttavia ja kiroilevia "itsellisiä" (=eronneita) suomi naisia, jotka raahaavat yhden illan toivojaan kotiin lastensa katsottaviksi ja tarjoavat naisen ja parisuhteen mallia lapsilleen, niin kyllä olen ylpeä siitä työstä ja siitä mallista mitä me annamme lapsillemme.
Kun viemme esim. lapsemme tarhaan, niin tyttömme on aina kauniisti ja tyttömäisesti puetut, jo pienestä pitäen. Asia on meille itsestään selvä, mutta suomalaiset tädit aina ihmettelevät ja taivastelevat sitä, kun tyttömme on aina niin erilaisesti ja kauniisti puettu. Vaimoni kotimaassa siinä ei ole mitään erikoista. Tytöt vain puetaan tytöiksi ja pojat pojiksi pienistä pitäen. Täällä "neutri" pukeminen on kai jonkinlainen maan standardi? Lapset muodostavat mies/nainen identiteettinsä jo pienestä pitäen ja ainakin me haluamme sitä kaikin keinoin tukea.
Hohhoijaa sille, että aina vedetään nuo kotityöt esiin jonkinlaiseksi tasa-arvon mittariksi. Niin ja mistä yleensä suomalaisissa perheissä muuten tapellaan enemmän kuin kotitöistä?
Vaikka minulla onkin ulkomainen vaimo, niin uskokaa tai älkää, kyllä minäkin teen kotitöitä. Teen niitä vapaaehtoisesti, enkä sen takia, että minulle nalkutettaisiin niistä. Jos nalkutettaisiin, tekisin varmaan niitä paljon vähemmän. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Meillä päävastuu kodista ja kodinhoidosta on vaimollani ja hän sen vastuun haluaa myöskin pitää. Jaamme kuitenkin kotityöt tilanteen ja esim. työmme mukaisesti ja automaattisesti. Se tekee kumpi paremmin pystyy, ehtii ja jaksaa. Ei siitä tarvitse neuvotella, saatika riidellä.
Olkaa onnellisia (kuten varmaan olettekin)! Kun katson ympärilleni, aika harvalla pariskunnalla on asiat noin hyvin. Olette ilmeisesti oivaltaneet jotain oleellista, mitä muilta puuttuu..
En puolustele sen paremmin miesten, naisten kuin lastenkaan hakkaamista, enkä itse harrasta moista toimintaa.
Voidaan tietenkin kysyä, että mistä tuo miesten väkivaltainen käytös sitten johtuu ja mistä suomalaisen miehen alemmuudentunto kumpuaa?? Voisiko naisilla olla siinä mahdollisesti edes jonkinlainen osa ja rooli, vai synnymmekö me suomalaiset miehet muka valmiiksi tunnevammaisina ja väkivaltaisina? Mietippä sitä..
Toiseksi kun viimein on tutkittu muutakin kuin naisten kohtaamaa parisuhdeväkivaltaa on havaittu, että lapsiin kohdistuneesta väkivallasta noin puolessa on tekijänä mies ja puolessa nainen. Aikuisten välillä jako oli muistaakseni jotain 25-40% (en muista tarkkaan) naisten tekemää ja loput miesten. Ette te naisetkaan siis mitään puhtaita pulmusia ole, vaikka vain meitä miehiä jostakin syystä aina syyllistetään.
Niin ja eikö olekin niin, että väkivaltaa on myös henkinen väkivalta? Jos sekin otettaisiin mukaan tarkasteluun, niin siinä vertailussa veikkaan, että naiset johtaisivat kirkkaasti.
Jos siis katsotaan sekä henkistä, että fyysistä vakivaltaa ja sekä miehiä ja naisia, niin eiköhän olla aika fifty-fifty, tai ainakin fifty-sixty tilanteessa, kuten tyypillinen(?) suomalainen mies, eli Matti Nykänen sanoisi...
Sinä yleistät pahemmin kuin Dr. Ben..: D
Eli tuo kuulostaa ihan meidän perheen elämältä myös. Melkeinpä sanasta sanaan samat sanat. Ja edelleenkin supisuomalainen nainen ja mies kyseessä.
Mutta pidä toki mielipiteesi ja ole onnellinen vaimosi kanssa.
Mukavaa syksyn alkua : )
Alla (myös) naisten väkivaltaisuutta koskevia asiallisia linkkejä:
http://www.health.fi/content/files/Torronen.pdf
http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/vaiettu naiseus.html
http://www2.stakes.fi/dialogi/05/dia605/pk.htm
http://www.mariainstituutti.fi/dem.htm
http://www.esaimaa.fi/arkisto/vanhat/2005/12/19/alueuutiset/juttu4/sivu.html
http://www.mielenterveys-taimi.fi/mielekas/2005_4/48.htm
http://www.miestenkriisikeskus.net/kun mies hakee apuapdf.pdf
Vihjaat, että suomalaisen miehen alemmuudentunto voi johtua naisesta. Voitko tarkemmin perustella, mitä tällä tarkoitat? Miten aikuisen ihmisen alemmuudentunto voisi johtua toisesta ihmisestä? Alemmuudentuntohan saadaan aikaiseksi kasvatuksessa, ja tämän tajuamiseksi ei kyllä hirveästi tarvitse ponnistella.
Suomalainen mies kasvatetaan lapsesta asti sulkemaan sisäänsä negatiivisia asioita. 'Miehet on miehiä, mies ei pillitä.'
Olen itse asunut vuosia Ranskassa. Ranska on Keski-Euroopan liberaalein maa, ja siellä naisten työllisyys on Euroopan korkeimpia. Tätä maata on siis hyvä verrata Suomeen.
En ole koskaan kokenut Ranskassa miesten taholta tulevaa kateutta naista kohtaan, joka on itsenäinen ja korkeasti kouluttu - päinvastoin, ranskalaismiehet ihailevat varauksetta pärjääviä naisia, olivat nämä sitten sinkkuja tai naimisissa.
Luulen, että ranskalaispoikien kasvatus on hieman lempeämpää sorttia kuin Suomessa. Heidät opetetaan pienestä pitäen kunnioittamaan myös vastakkaista sukupuolta. Nainen oli monissa tuntemissani ranskalaisperheissä perheen 'pää', se henkisesti vahvin yksilö, joka otti vastuuta vähän joka asiasta. Ei tämä aiheuttanut siellä mitään ristiriitaa perhenisille.
Lapset puetaan suomessa hyvin käytännöllisesti, eli sääolot huomioonottaen. Se on meidän kulttuurissamme tapana. Osoittaa naiviutta olla ymmärtämättä tätä, varsinkin kun on itse suomalainen.
Kurahaalarit päällä kasvaneista lapsista tulee suurimmasta osasta ihan kelpo tyttöjä ja poikia. Eivät nämä lapsukaiset paljon piittaa, mitä heillä päällään on (- se on ainoastan AIKUISELLE täkeää) - lapsi haluaa ennen kaikkea leikkiä.
Itse asun maassa, jossa lapset puetaan nätisti. Tuonkin tuliaisina tuttujen lapsille kivoja helleasuja, joita onneksi voi silloin tällöin pukea Suomessakin lasten päälle.
Väitän tosiaan, että ellei miehen alemmuudentunto ole synnynnäistä (jota en usko), naisilla saattaa olla osansa sen syntymisessä.
Aikuinen ihminen ei ole aina ollut aikuinen, vaan hänestä on tullut sellainen kasvuprosessin jälkeen. Tuossa kasvuprosessissa ovat keskeisellä sijalla juuri naiset. Varhaislapsuuden lapsi viettää yleensä pääosin äitinsä kanssa. Päivähoidossa ja esikoulussa hoitajat ja opettajat ovat pääosin naisia, samoin opettajat koulussa. Siellä ja kotona se miehen itsetunto rakentuu. Kun päiväkodissa ja koulussa poika ei saa ja pääse toteuttamaan omaa poikamaisuuttaan (hän on tätien mielestä liian, raju, villi ja vaarallinen ja leikkii pyssyillä) hänen on tukahdutettava miehuutensa. Tämä tekee miehistä joko "neutreja" tai tuhoaa miesten itsetunnon.
Kun sitten poika vielä kotonaan näkee mallin, jossa dominoiva nainen alistaa ja henkisesti pahoinpitelee miestään on soppa valmis. Miehuus on hukassa ja paha olo purkautuu eri tavoin.
on, että jokaista arvoistetaan sellaisena kuin on. Kieltämättä naisissa ja miehissä on eroja, mutta on syytä aina muistaa että sukupuolten sisäiset erot ovat huomattavasti suuremmat kuin sukupuolten väliset. Itse olen luonteeltani monin tavoin poikatyttö (tykkään näperrellä kaiken teknisen kanssa jne.) mutta rakastan myös hameita ym. naisellista. Mieheni taas on monin tavoin keskiverto miestä feminimpi ja aivan ihana juuri sellaisena kuin on. Olemme hyvin onnellinen pari ja rakastamme toisiamme juuri sellaisina kuin toinen on. Minusta olisi paljon kamalampaa, jos minut olisi väkisin kasvatettu stereotyyppisemmäksi naiseksi kuin mitä luonnostani olen ja mieheni olisi pakko hallita tekniset vempaimet, joiden mekanismeja hän ei kertakaikkiaan käsitä, vaikka muuten älykäs onkin.
Toisinsanoen arvostan paljon enemmän tätä käsvatusta, jonka olen saanut ja tätä yhteiskuntaa jossa voin toteuttaa maskuliinista puoltanikin kuin sitä ajatusta, että pitäisi palata takaisin aikaan jolloin miehet olivat miehiä ja naiset naisia.
Kirjoitit tällä tavalla:
"Minusta on tärkeintä, että jokaista arvostetaan sellaisena kuin on."
Niin minustakin. Kuulostaa oikein hyvältä, että täydennätte liitossanne noin hyvin toisianne. Olemme yksilöittäin miehinä ja naisina hyvinkin erilaisia ja se on ihan OK.
Stereotyyppinen ajattelu ja sen mukainen kasvatus ei tietenkään ole hyväksi. Jokaisen persoonan ominaislaatu pitäisi kasvatuksessa ottaa aina huomioon.
Silti on mielestäni niin, että meillä miehillä on keskimäärin, yleistäen ajatellen, tiettyjä ominaispiirteitä, jotka ovat hallitsevampia kuin muut ja naisilla vastaavasti samoin.
Ben, oletko ajatellut, että stereotypioiden viljeleminen ylläpitää stereotypioita. Sinäkin esitit listassasi monta kohtaa, joiden en missään nimessä usko olevan edes tilastollisia totuuksia. Stereotypioiden esittäjillä ja ylläpitäjillä on suuri vastuu. Ennakkoluuloilla on valtava vaikutus kohteidensa elämään.
Aivan tänä päivänä viimeksi luin taas asiaa sivuavan artikkelin (stereotypioiden vaikutuksesta yksilöiden kohteluun). Yhteiskunnassamme on elänyt myytti hermoheikoista naisista ja vastakohtana itseään viimeiseen asti rauhallisesti kontrolloivista miehistä. Juuri tämän myytin vuoksi lääkäreilläkin on taipumus ottaa miesten sairaudet ja oireet vakavammin kuin naisten sairaudet ja oireet, ja siksi (seuraava on lääketieteellisesti tutkittua faktaa) naisen sairauden ennuste, kun hän viimein hakeutuu ja pääsee hoitoon, on useiden yleisten sairauksien kohdalla heikompi kuin miehen sairauden ennuste. Tämä koskee, yllätys yllätys niin sydän- ja verisuonisairauksia kuin vaikkapa munuaissairauksia. Lisäksi, aina kun lääkäri ohittaa naisen oireet aiheetta, hänen mieleensä rekisteröityy käsitys "taas yksi tyhjänvalittajanainen", mikä puolestaan edelleen vahvistaa myyttiä turhaan valittavista naisista, ja samalla heikentää kaikkien naisten mahdollisuuksia saada tautiaan vastaavaa hoitoa. Tämä nimenomainen asia koitui aikanaan myös kummankin isoäitini kuolemaksi.
Kun mies sanoo, että hän on kipeä, niin miehen uskotaan olevan kipeä. Minä taas naisena en edes kehtaa sanoa olevani kipeä, sillä ajatus naisen kivusta näyttää yhteiskunnassamme olevan suorastaan säälittävän naurettava väite (vert. niitä naisten joutavia migreenejä tms.). Nainen saa ilmaista olonsa korkeintaan heikoksi, mutta mies saa päästellä ärräpäitä ja kirota kipujaan (mikä siis miehen kohdalla tulkitaan kontrolluiduksi käytökseksi).
Kirjoitin alkuperäisessä jutussani mm. seuraavasti (en ymmärrä, miten jutun voi silti tulkita stereotypioiden viljelemiseksi):
Vaikka eroja siis on runsaasti, on toisaalta tähdennettävä, että mies ja nainen ovat yhtä aikaa sekä samanlaisia että erilaisia. Jokaisessa ihmisessä on sekä naiselliset että miehiset ominaisuudet. Miehessä maskuliiniset ominaisuudet ovat hallitsevia ja feminiiniset piilevämpiä. Naisessa taas feminiiniset ominaisuudet ovat hallitsevia ja maskuliiniset piilevämpiä.
Kukin meistä elää omien mies- ja naisominaisuuksiemme keskinäisessä jännitteessä. On onnellista, jos osaamme ja uskallamme elää laaja-alaisesti ja luovasti koko persoonallisuutemme alueella.
Avioliiton kannalta on hyvä, jos puolisot voivat tarpeen tullen ottaa joustavasti käyttöön vastakkaiselle sukupuolelle luonteenomaisia ominaisuuksia. Jos esimerkiksi vaimo ei voi jostain syystä antaa perheelleen riittävää huomiota, miehen on syytä täyttää tätä vajetta. On siis terveellistä, jos kummallakin puolisolla on kyky väliaikaisesti täydentää toisen jättämää aukkoa parisuhteessa ja perheessä – vastoin omaa perusidentiteettiään.
Voi Ben, uskotko itsekään näihin juttuihisi?
Sanot vaikkapa: "Mies kaipaa enemmän arvostusta ja ihailua. Naisella on suurempi tarve olla rakastettu, hyväksytty ja kokea hellyyttä".
Kas tämä (tilastolliseksi väitetty) kokemus- ja toivomusero taitaa johtua siitä, että mies saa vaimoltaan riittävästi rakkautta, hellyyttä ja hyväksyntää (näiden antaminen on naiselle ominaista, koska hän hoivaa lapsia). Kun hellyystarpeet on täytetty, mies voi jopa toivoa arvostusta ja ihailua. Miehen mielestä naisen pitäisi jo katsoa miestä ikäänkuin ylöspäin.
No nainen ei saa mieheltään rakkautta, ei hellyyttä, ei hyväksyntää, ei arvostusta eikä ihailua, ja koska rakkaus ja hellyys ovat enemmän perustarpeita, naisen on ensisijaisesti toivottava niitä. Janoisen ja nälkäisen on ensin saatava vettä ja ruokaa ennen kuin hän voi haaveilla ok -talosta. Rakkaus, hellyys ja kosketus ovat peruskiviä ihmisen tarvehierarkiassa. Ne ovat välttämättömiä vastasyntyneelle vauvalle (niin tytölle kuin pojallekin) ja säilyvät tarpeina loppuun asti, silloinkin, kun dementia on jo vienyt ihmisen haudan partaalle.
Kun nainen sitten kyllästyy suhteeseen (ja siihen, että mies aina käyttää häntä), hellyyden jakaminen jää vähemmälle, ja silloin käy juuri niin, kuin heti tuosta alhaalta "Yksin illassa" -avauksesta (tai jotain sinne päin) voit lukea. "Saispa halin", haaveilee mies_37 ... ja näitähän riittää. Eli mieskin alkaa ensisijaisesti toivoa hellyyttä, kun ei sitä enää saa. Arvostus ja ihailu eivät ole silloin enää kovinkaan tärkeitä juttuja.
Kysyt kommentissasi:
"Voi Ben, uskotko itsekään näihin juttuihisi?"
Jo vain, uskonpa hyvinkin!
Oletan, että olet nainen. Kokeilepa mieheesi tuota arvostuksen ja ihailun osoittamista ja katso, tepsiikö se. Luulenpa, että se tehoaa.
Ihailun ja hellyyden osoittaminen eivät tietenkään ole toisiaan poissulkevia asioita. Kirjoitin näin: "On onnellista, jos osaamme ja uskallamme elää laaja-alaisesti ja luovasti koko persoonallisuutemme alueella." Niinpä siis: miehelle ihailua ja arvostusta sekä lisäksi hellyyttä, niin hän voi hyvin.
Tuossa ylempänä ensin koetat kieltää, ettet viljelisi stereotypioita ja heti tässä alempana hyvin stereotypisesti neuvot tuiki tuntematonta ihmistä suoraa sukupuoliodotuksen mukaisesti: "Kokeilepa mieheesi tuota arvostuksen ja ihailun osoittamista ja katso, tepsiikö se. Luulenpa, että se tehoaa". Tiedätkö Ben, minua oikeasti suututtaa ja aidosti masentaa tuon kaltaiset luutuneet elämänasentaat.
Katsopa vain tätä maailmaa. Mistä naiset tänä päivänä ovat rohkaistuneet puhumaan? Arvostuksesta, arvostuksesta ja arvostuksesta! He haluavat itselleen arvostusta esimerkiksi työntekijöinä (vert. naisen euro -keskustelu). Naiset ovat sinnikkäästi vähä kerralla murtaneet myös myytin siitä, että he saisivat tehdä työtä vain kutsumuksesta. Tänä päivänä naisilla on lupa odottaa yhteiskunnan arvostusta tehtävilleen ja vaatia myös palkankorotuksia. Harva nuori nainen suostuu enää perheessäkään vain miehensä ihailijaksi ja suojelun kohteeksi. He osaavat jo vaatia itselleen, harrastuksilleen ja työlleen arvostusta myös puolisoltaan, niin että se näkyy isänkin arkisena perhevastuuna ja joustoina. Ainoa joustaja ei ole enää äiti. Ymmärrän toki, että miehistä olisi kovin suloista ajatella, ettei heidän pitäisi ottaa millään tavoin vaimonsa uraa ja elämäntavoitteita huomioon perheen työnjaossa, mutta se aika on ohi. Jos miehet eivät ymmärrä naisen todellisia tarpeita vaan elättelevät yhä vanhakantaisia "nainen sitä mies tätä" -myyttejä, naiset yksinkertaisesti lakkaavat avioitumasta ja synnyttämästä lapsia. Tämän päivän nuoret naiset tekevät valintoja omien tarpeidensa pohjalta, eivätkä enää piittaa ahtaista rooliodotuksista. Tämän päivän naiset uskaltavat sanoa, minä tahdon ja uskaltavat myös olettaa, että heidän tahtoaan ja määrätietoisuuttaan sekä kunnioitetaan että arvostetaan.
Olen ainakin tästä asiasta samaa mieltä kanssasi:
"Tämän päivän nuoret naiset tekevät valintoja omien tarpeidensa pohjalta"
Minunkin havaintojeni mukaan nuoret naiset käyttäytyvät nykyjään usein hyvin minäkeskeisesti ja ottavat huomioon ainoastaan omat tarpeensa. Miehen/puolison tai mahdollisten lasten tarpeisiin ei kiinnitetä huomiota, vaan asenteena on "Minä, minä, minä.."
nämä kaksi viimeistä viesti todella painavaa luettevaa.
Olet huolissasi siitä, että mies ei saa olla riittävästi mies ja nainen ei saa olla riittävästi nainen.
Tuossa ensimmäisessä saattaa olla sikäli perää, että suomalaisten miesten olisikin hyvä miettiä, mistä heidän alemmudentuntonsa suhteessa naisiin johtuu. Luulen, että syynä miehisyyden kadottamiseen ovat nämä itsetuntoon, eli siis lähinnä poikalapsen kasvatukseen littyvät seikat, ei suinkaan naiset.
Mitä tulee naisiin niin voidaan tehdä helposti selvä päätelmä. Naiset eivät suinkaan ole menettäneet naiseuttaan, päinvstoin: Nythän vasta näemme, mihin kaikkeen nainen pystyy, eli ts. mitä kaikkea todellinen NAISEUS pitää sisällään, kun saamme (onneksemme) elää yhteiskunnassa, jossa naisella on samat mahdollisuudet kuin miehelläkin.
Naiset ovat juuri päässeet näyttämään monipuolisuutensa - tukekaamme kaikin tavoin tätä kehitystä! On korkea aika osoittaa vääräksi se kuvitelma, että miesten pahaan oloon olisi syynä nainen - herätkää siis te miehetkin yhdessä pohtimaan aktiivisesti 'uutta' haasteellisempaa miehuutta tässä uudessa maailmassa!
Sanoit: "suomalaisten miesten olisikin hyvä miettiä, mistä heidän alemmudentuntonsa suhteessa naisiin johtuu. Luulen, että syynä miehisyyden kadottamiseen ovat nämä itsetuntoon, eli siis lähinnä poikalapsen kasvatukseen littyvät seikat, ei suinkaan naiset."
Mietin tässä kovasti, että kukapa ne poikalapset sitten yleensä kasvattaa, jos ei naiset?? Tarhassa kaikki hoitajat ovat naisia, samoin suurin osa opettajista koulussa on naisia. Eikä siis naisilla ole todellakaan mitään tekemistä asian kanssa? Hei haloo....
Kirjoituksistasi tulee jotenkin sellainen vaikutelma kuin olisit naisvihaaja : O..Et kai? Vai ehkä jotain äiti-suhteeseesi liittyvää?
Tuli vaan mieleen tuosta, että eiköhän isätkin osallistu lasten kasvatukseen : ) Mut yksi kysymys: sinulla on ulkomaalainen vaimo, ja varmasti rakastatte toisianne. Ihanko sattumalta tapasitte vai "hankitko" ulkomaalaisen naisen, tyyliin eiväliäkuka, kunhan ei vaan suomalainen nainen ole rakas puolisosi.
... sitten niitä syitäkin tulee lähteä etsimään kasvatuksesta - eikä aikuisesta ihmissuhteesta.
Tämä keskuteluhan alunperin liittyy parisuhteeseen, joten jos tuijotetaan vain sitä, niin on aika outoa mennä snomaan, että vaimo on syyllinen miehen huonoon itsetuntoon, koska hän sattuu olemaan NAINEN (= samaa sukupuolta kuin äitinsä, eli se 'suuri syyllinen').
Eli, kirjoituksestasi näkyy, että pidät kiinni tiukasti ajatuksesta, että syy miehen ongelmiin on
nainen - jolloin samalla peset kätesi vastuusta.
En suinkaan vihaa kaikkia naisia (tai miehiä), mutta kylläkin tiettyjä (ääri)feministisesti ajattelevia naisia/ryhmiä.
Vihaan myös sitä, että meitä miehiä nykyisin aina syyllistetään ja lyödään näiden naisten taholta.
Vihaan myös sitä, että nyky-yhteiskuntamme hyväksyy tuollaisen miesten mollaamisen ja leimaamisen, mutta naisten arvosteleminen, naisten vikojen yms. tutkiminen taas on tabu ja kielletty puheenaihe. Hyvänä esimerkkinä on se Ensi- ja turvakotien liiton tutkimus naisten tekemästä väkivallasta. Erilaiset naisjärjestöt, verkosot yms. halusivat estää koko tutkimuksen? Miksi?? Eikö totuutta haluta kuulla? Pelättiinkö että feministeiltä viedään kädestä aseet, joilla meitä miehiä lyödään?
Äitisuhdettani en ala täällä repostelemaan, mutta toki sillä on ollut oma vaikutuksensa minuun, kuten varmaan kaikkiin ihmisiin.
Isien osuus lasten kasvatuksessa on eri syistä paljon naisten osuutta pienempi, joten naisten rooli asiassa on hallitseva.
Tapasin vaimoni sattumalta täällä Suomessa. Hänen naisellinen ulkonäkönsä herätti huomioni ja pisti minut hieromaan lähempää tuttavuutta. Ensiarvioni osui oikeaan, sillä hän on osittautunut naiselliseksi naiseksi myös muilta ominaisuuksiltaan ja on sellainen "perinteinen kunnon nainen" jollaisia minä arvostan ja jollaisia suomalaisesta kantaväestöstä on nykyisin niin kovin vaikeaa löytää.
Haluatko tietää vielä jotain muuta?
Olet oikeassa: Olen tosiaan sitä mieltä, että suurin syy suomalaisen miehen alennustilaan ja pahoinvointiin löytyy naisista.
Naisista kasvattajina, naisista puolisoina, naisista roolimalleina ja naisista yhteiskunnallisina toimijoina.
Meillä miehilläkin on toki asiassa osansa, lähinnä tunnen häpeää miesten heikkoudesta, jotka ovat hyväksyneet tämän kehityksen ja antaneet sen tapahtua.
Parhaiten me miehet autamme asiaamme toimimalla kaikesta huolimatta miehekkäästi ja tarjomalla siten terve esikuva pojillemme.
On myös tärkeää, että me miehet (ja samoin ajattelevt naiset) heräämme yhteiskunnallisesti vastustamaan vinoutuneen feminismin (joka EI ole tasa-arvon tavoittelua vaan sovinismin vastapuoli) vaikutusta, joka tarkastelee ja tekee asioita ainostaan naisen näkökulmasta ja syyllistää ainoastaan meitä miehiä.
Narsistinen persoonallisuushäiriö on miehillä huomattavasti yleisempi kuin naisilla. Luonnhäiriöön kuuluu mm. muiden syyttäminen, esim. naisen syyttäminen kaikesta ikävästä, jolla elämä on kolhinut...
Saatat olla oikeassa tuon persoonallisuushäiriön yleisyydestä.
Itse olen onnistunut välttämään elämän kolhut varsin hyvin, toisin kuin ystäväni, työkaverini yms.
Vaikka omakohtaisia kolhuja ei olekaan tullut ei se estä minua inhoamasta joitakin ympärilläni näkemiäni ilmiöitä ja asioita, eikä myöskään estä minua kommentoimasta ja puuttumasta niihin.
Miksi INHOAT tätä(kin) ilmiötä, jota tämä ketju koskee? Silloinhan sinulla on oltava jotakin henkilökohtaisesti koettua, jos tunteesi on noin voimakas - en voi itse mitenkään ymmärtää, että alkaisin inhota esim. feminiinisiä miehiä vain sen vuoksi, että miesmakuni on toisentyyppinen.
Oletko muuten huomannut, että yksikään nainen ei tässä ketjussa väitä, että naisten ongelmat johtuisivat miehestä - mutta sinä tunnut uskovan, että kaikki paha tulee suomalaisesta naisesta. Eli, kertooko tämä jotakin suomalaisesta miehestä, vai sinusta? Minusta enemmänkin sinusta.
Sillä huomioni kiinnittyy lisäksi siihen, että olet ainoa mies tässä ketjussa. Tämähän osoittaa sen, että hyvään suuntaan ollaan menossa - kaltaisiasi ei ehkä sittenkään ole kovin paljoa. Ja tulevaisuudessa vielä vähemmän.
Nämä perinteisiä roolimalleja kannattavat miehet tuntuvat pohjimmiltaan pitävän naista sinä heikopana astiana, jonka olisi parempi pysytellä esimerkiksi koti- ja lastenhoitotyössä, jotta mies saa toteuttaa miehuuttaan kodin ulkopuolella.
Ihmettelen syvästi sitä, miten nämä heikot naiset ovat pystyneet nujertamaan näin totaalisesti suomalaiset miehet? Jos mies olisi automaattisesti aina vahvempi niin eiköhän silloin muijat olisi edelleen hellan ja nyrkin välissä. Jos te äijät olette niin helvetin maskuliinisia niin miten teistä on tullut tuollaisia vässyköitä? Oman ikäpolveni miehet eivät kyllä tunnu kovin nujerretuilta. Ehkä tuo katkeruus on tyypillisempää vanhemmille miehille, jotka saivat edellä sitä kulta-aikaa, kun naisen ensisijainen tehtävä oli miellyttää miestä. Lisäksi olen aina ihmetellyt sitä, että miten naisesta tulee itsekäs, jos hän asettaa esim. uransa lastenteon edelle? Miehethän ovat tehneet näin vuosikymmeniä, eikä kukaan ole syyttänyt heitä itsekkyydestä?
Aloittajan kirjoitus on ilmeisesti ainakin henkinen kopio populistipsykologi J. Graylta Mars ja Venus-höpinöineen. Omasta mielestäni naisen ja miehen lähinnä erottaa se, että toisella on pimppi ja toisella pippeli. Muut ominaisuudet ovat henkilökohtaisia.
Totta, nuoret miehet ovat kivoja ja eivätkä alemmuudentuntoisia. Kuka nyt vanhoja, luutuneita ukkoja jaksaa enää, kun viiskymppiset naisetkin pitävät kakskymppisiä rakastajia.
Niin just, rahalla saa mitä vaan, vaikka nuoren miehen. Tääki on tähän asti ollu miesten yksinoikeus, et on itteä paljo nuorempi kumppani, nyt sama mahdollisuus on naisilla. Ja näitä itsenäisiä naisia Dr. Ben kutsuu maskuliinisiksi, huh huh mitä vinoutunutta ajattelua!!!
Ben, perusteleppa esimerkiksi tätä väitettäsi:
"Miehen on helpompi suunnitella pitkälle tulevaisuuteen. Naisen on helpompi järjestää lähitulevaisuutta."
Kun tiedetään, että
- naiset ovat taipuvaisempia säästämiseen kuin miehet ja esimerkiksi vapaaehtoiset eläkevakuutukset ovat olleet erityisesti naisten suosiossa (naiset siis ainakin varautuvat vanhuuteensa ja myös puhuvat tulevasta
vanhuudesta jo varsin nuorina)
- naiset ovat valmiimpia ottamaan ympäristöasiat huomioon arkisissa valinnoissaan kuin miehet (lukuisat kyselytutkimukset), koska haluavat ottaa huomioon myös tulevat sukupolvet
- lasten kasvatuksessa tulevaisuus on aina vuosikymmenten päässä, naiset pohtivat jatkuvasti yhdessä ystäviensä kanssa ja yksikseen tämän päivän tapahtumien vaikutuksia lastensa persoonan kehittymiseen ja aikuisuuteen.
Samoin tiedetään, että:
- miehet ja erityisesti nuoret miehet ovat valmiimpia toimimaan impulsioidensa vieminä ja ottamaan usein älyttömiäkin riskejä vain hetken huuman vuoksi
- impulsiivisuuteen altistavia tekijöitä ovat nimenomaa lyhyt aikajänne - eletään tässä ja nyt - sekä suppea subjektiivinen näkökulma - toimitaan harkitsemattomasti suurten tunteiden ja hurmoksen vietävänä.
Kuinka usein pojille saakaan sanoa, että ajattele ensin ja toimi vasta sitten, laske ensin kymmeneen, harkitse!
Kiitos kysymyksestä!
"Miehen on helpompi suunnitella pitkälle tulevaisuuteen. Naisen on helpompi järjestää lähitulevaisuutta."
Väite pätee mielestäni parhaiten aikuiseen naimisissa olevaan mieheen ja naiseen. Tuossa vaiheessa miehelle on tyypillistä paneutua työhön, elannon ja ja elintason hankkimiseen ja uran luomiseen. Siksi hän ajattelee pitemmälle kuin lähitulevaisuuteen. Vaimo taas rakentaa pesää (voi silti käydä työssäkin), ja jos perheessä on jo lapsia, hänellä on kädet täynnä lasten- ja kodinhoitoa. Siksi hän keskittyy lähitulevaisuuteen.
Uskon, että nämä ominaisuudet ovat miehessä ja naisissa sisäänrakennettuja ja että ne reaalistuvat silloin, kun niitä tarvitaan.
Sanotko siis, että pesän rakentamisessa ja lasten hoitamisessa katsotaan vain lähitulevaisuuteen, että uusien sukupolvien hoivaaminen on lähitulevaisuuteen tuijottamista? Ohoh.
Minäpä kerron sinulle itsestäni.
Kun ostimme tämän kodin, jossa nyt asumme, minä olin perheessämme se ainoa, joka katsoi pitkälle tulevaan. Mietin esimerkiksi kotimme siaintia silloisen elämämme kannalta, mutta yritin samalla ennakoida myös tulevaan. Mietin esimerkiksi sitä, missä muualla työpaikkamme voisivat joskus olla ja voisiko kotimme olla pysyvä, vaikka toimipisteemme vaihtuisivat. Ajattelin todennäköisyyksiä. Minulle oli myös heti selvää, että haluan ensin tilavan kodin, jossa lapset saavat varttuvat aikuisiksi asti, ja tiesin, että sitten etsisin pienemmän kodin (kolmion), johon ensin kotiutuisin terveenä keski-ikäisenä ja jossa saisin sitten vanheta. Kun kannoin kolmatta lastani vatsassa ja mietin lapsiperheen kotia, minulla oli jo hyvin tarkka unelma vanhuuteni kodista, juuri sellaisesta, jota etsiskelemme nyt, kun kaksi lapsistamme on lentänyt pesästä pois. Ajattelin jo silloin nuorena, että vanhuksena haluan nähdä ikkunastani luontoon ja haluan ympärilleni lehtipuita, jotta todella voisin elää vuodenajat, vaikken enää pääsisikään ulos ilmaa nuuhkimaan. Ajattelin jo silloin, etten haluaisi vanhuuteni kotia keskustaan kiviseinien ympäröimäksi, ja niin ajattelen nytkin.
Kun sitten ehostimme aikanaan juuri ostamaamme kotia vähillä rahoillamme ihan pikkuisen, en halunnut pienille lapsillemme nalletapetteja, jotka mieheni olisi valinnut, vaan valitsin neutraalia raitaa ja ihan pikkuisen piristykseksi avaruusaihetta pojalle ja tyyliteltyjä perhosia tytölle. Yritin valita sellaista, josta pieni lapsi nauttii ja jollaisessa nuori aikuinenkin viihtyy, ettei sitten pitäisi tapetoida seiniä uudelleen, eikä ole pitänyt tapetoida. Kun valitsin pesukonetta, yritin valita kestävän ja laadukkaan koneen ja onnistuin siinä. Koneemme on nyt 19 v. Kun valitsin sohvakalustoa, ajattelin mahdollisuuksia sen uudelleen päälystämiseen myöhemmin, ja valitsin sävyt, jotka kävisivät kaikkiin vuodenaikoihin.
Kun hoidin lapsia tässä ja nyt, mietin kuitenkin ihan päivittäin vieväni heitä hetki hetkeltä kohti aikuisuutta. Mietin sitäkin, millaisen mallin aikuisuudesta heille äitinä annan ja mietin miten riitelymme heihin vaikuttavat. Kun sairastin syövän (jonka ennuste oli hyvä ja josta uskoin selviytyväni), ahdistuin eniten peloista, kuinka raskaiden hoitojen ja huolten painama poissaoleva olemukseni vaikuttaisi lasten persoonan kehittymiseen ja näkyisi heissä aikuisiällä, ja ihan varmasti kyseinen elämämme vaihe heihin jäljet jättikin. Syyllistin itseäni kovasti sairastumisestani.
En koskaan ole heittäytynyt kotiäidiksi. Halusin pitää ammattitaidostani kiinni ja otteeni työelämässä, vaikka välillä joustinkin perheen eteen ja tein osa-aikatyötä. Päätöksiini työssäkäynnistä vaikutti esimerkiksi se, että isoäitini oli jäänyt leskeksi ja yksinhuoltajaksi varsin nuorena ja toisen isoäitini pieni eläke varjosti hänen pitkää vanhuuttaan vaarin kuoleman jälkeen. Ajattelin, ettei perheemme elanto saa koskaan jäädä vain puolisoni varaan, sillä hän voi joutua kilometritehtaalle tai vammautua tai kuollakin, vaikka itsehän minä sitten lähempänä kuolemaa kävin.
Olen myös ennakoinut työni muutoksia kouluttautumalla onnistuneesti kohti uusia haasteita. Valintani ovat osuneet ihan nappiin työllisyyteni kannalta.
Kuten kuulet, minun arkiaskareeni ovat olleet aina pieniä asioita, pieniä kiireitä ja pieniä huolia tässä ja nyt, sitä että saan opintoihin liittyvän artikkelini valmiiksi ennen ylihuomista määräaikaa ja ehdin pistäytyä kaupassa ennen tyttären soittotunnille viemistä, mutta silti ajatukseni ovat taatusti olleet tulevaisuudessa, vaikkei se siltä ole ehkä päällepäin näyttänyt. Etkö Ben ole koskaan kuullut, että tulevaisuutta luodaan tänään? Tiedätkö, ihmiset, jotka todella ajattelevat maailmanlaajuisesti, toimivat paikallisesti ja ihmiset, jotka ajattelevat tulevaisuuteen, toimivat tänään.
Kiitos valaisevasta kommentistasi!
Kirjoittamastasi näkee, että olet harvinaisen laaja-alainen ihminen, joka pystyy ottamaan samanaikaisesti huomioon erilaisia elämänkulkuun liittyviä näkökohtia. Pystyt liikkumaan feminiinisyyden ja maskuliinisuuden välisellä akselilla erityisen joustavasti. Se on suurta rikkautta ja melkoinen voimavara, joka on auttanut sinua selviämään kriisiajoistakin.
Minusta tuo kaikki kertomasi on vakuuttavaa kuultavaa ja uskon, että liittone on tasapainoinen ja onnellinen.
Se mitä kerroin miehen ja naisen yleisestä suuntauneisuudesta tulevaisuuteen nähden, ei siis päde sinun suhteesi. Poikkeuksia ja erilaisia variaatioita on runsaasti, kuten aina kun yleistyksistä puhutaan.
Ben, tuskinpa olen poikkeus naisten joukossa, vaan ihan tavallinen keskivertonainen. Tiedätkö, työni tuotekehityksen esitutkinuksen parissa antaa minulle perspektiiviä ehkä parinkymmenen vuoden päähän, mutta roolini äitinä ensin hiekkalaatikon reunalla, sitten koulun päättäjäisissä tai roolini tyttärentyttärenä ensin mummon kanssa mustikassa sitten seppeleen laskussa haudalla tai roolini tyttärenä vaikkapa vanhenevan isäni sairasvuoteen vieressä ovat tehneet minusta vain yhden mitättömän lenkin sukupolvien pitkään ketjuun. Nimenomaa kaikki se opetus-, kasvatus-, hoito- ja hoivatyö - elämänkaarityö, mitä lukuisat naiset tässä yhteiskunnassa päivästä toiseen tekevät, antaa aidointa kauaskatseisuutta elämään, lapset kasvavat ja oppivat, vanhimmat ihmiset kuihtuvat pois, aika vierii vääjäämättä eteenpäin. Sairasvuoteen äärellä on helppoa tutustua omaan rajallisuuteen, elämän katoavaisuuteen, yhden ihmiselon mitättömyyteen. Se jos joku antaa voimaa, rohkeutta ja viisautta tarttua elämän pieniin hetkiin tässä ja nyt. Pelkkänä fyysikkona ja tutkijana elämäni olisi ollut todella kapeakatseista.
Kirjoitit näin:
"Ben, tuskinpa olen poikkeus naisten joukossa, vaan ihan tavallinen keskivertonainen. Tiedätkö, työni tuotekehityksen esitutkinuksen parissa antaa minulle perspektiiviä ehkä parinkymmenen vuoden päähän."
"Pelkkänä fyysikkona ja tutkijana elämäni olisi ollut todella kapeakatseista."
Rohkenen olla hieman eri mieltä: näkökulmasi elämään työsi kautta - ja kuvaamiesi elämänkokemusten kautta - ei ole kovinkaan tavanomainen.
Joka tapauksessa pidän siitä asenteesta, minkä olet omaksunut tutustuttuasi elämän rajallisuuteen ja katoavaisuuteen: "Se jos joku antaa voimaa, rohkeutta ja viisautta tarttua elämän pieniin hetkiin tässä ja nyt." Näin haluan itsekin tehdä.
"Poikkeuksia ja variaatioita on runsaasti"
Mihin perustat siis tarpeesi tehdä yleistyksiä miehenä ja naisena olemisesta, jos kerran variaatioita on yllin kyllin. Kysehän on kontrollin halusta - eikö?
Kysymyksesi on luvalla sanoen hupaisa, etenkin loppuosaltaan:
"Mihin perustat siis tarpeesi tehdä yleistyksiä miehenä ja naisena olemisesta, jos kerran variaatioita on yllin kyllin. Kysehän on kontrollin halusta - eikö?"
Yleistyksiä tehdään alalla kuin alalla, ja varsinkin tieteissä, suurten aineistojen pohjalta - tietoisena siitä, että poikkeuksia on runsaasti. Sukupuolieroista on olemassa valtavasti myös kokemusperäistä tietoa.
Olisipa hauska tietää, kuinka minä esimerkiksi sinun elämääsi pystyisin näin netitse kontrolloimaan. Ja mitä iloa minulle siitä olisi?
Vakavasti puhuen: haluan kirjoituksillani herätellä asiallista keskustelua avioliitosta ja sen hoitamisesta. Jos voin samalla rohkaista jotakuta, siitä iloitsen.
Vastauksesi on sikäli 'hupaisa', että lähtöoletuksesi oli, että kysymykseni oli henkilökohtaisella tasolla esitetty - sellainen mahdollisuus nimittäin ei käynyt mielessäni, että netin kautta saattaisit minunkin elämääni alkaa kontrolloida. Nyt kyllä pelottaa, kun asian otit esiin...:)
Tällä 'kontrollin halulla' tarkoitin tarvetta tehdä yleistyksiä. Otan esimerkin:
Suomessa on tehty onnellisuustutkimusta, joka perustuu haastatteluihin. Näiden tutkimusten perusteella suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa. Kun katsoo masennustilastoja, voi vain kysyä, miten tällainen tutkimustulos on mahdollinen.
Se on mahdollinen, koska tutkimuksessa ei ole otettu huomioon suomalaisten tapaa vastata tällaisiin kysymyksiin; suomalaisessa kulttuurissa ei ole tapana avoimesti kertoa vaikeuksista ulkopuolisille. Omaa elämää kaunistellaan.
Samoin voitaisiin tutkia sukupuolieroja tekemällä haastattelu, jossa kyseltäisiin, mitkä ovat merkityksellisimpiä asioita elämässä; epäilemättä iso osa miehistä esittäisi työn ja uran yhdeksi tärkeimmistä asioista. Tästä voitaisiin tehdä helposti se päätelmä, että miehille kodin ulkopuolinen, itsenäinen elämä on tärkeä.
Tässäkään haastattelussa ei ottaisi huomioon sitä, että kulttuurissamme miehen kuuluu olla urasuuntautunut ja kunnianhimoinen; mies, joka avoimesti myöntäisi, että työ ei merkitse hänelle muuta kuin palkkapussia, ei olisi MIES laisinkaan.
Tällaisilla 'tutkimustuloksilla' pyritään epäilemättä hallitsemaan ihmisiä; 'kun kerran elät onnellisten maassa, sinun on hampaat irvessä ponnisteltava, jotta näyttäisit onnelliselta'.
Ettet vain olisi erilainen kuin muut.
Entäpä jos ottaisit käsittelyyn yhden sukupuolieroväitteen kerrallaan ja esittäisit kunkin väitteen tueksi siihen viittaavat tieteelliset tutkimukset, niin päästäisiin asioissa eteenpäin.
Myytit ja perusteettomat ennakkoluulot vaikuttavat ihmisten ajatuksiin ja käsityksiin ja sitä kautta myös siihen, kuinka ennakkoluulojen kohteisiin suhtaudutaan, olipa kyse sitten sukupuolesta, etnisistä ryhmistä, seksuaalivähemmistöistä tms.
Mies on jäänyt sinun mukaasi "äärifeministisen ajatelutavan jyräämäksi".
Jos sana "ääri" viittaa siihen, että kysy on pienen piirin toiminnasta. Suomessa feminismi ylipäänsä on liikkeenäkin vielä lapsen kengissä, joten käytännössä "äärifeministien jyräämiä" miehiä ei Suomessa ole.
Sanot, että haluat tarkoituksella 'yleistää'. Tämä tällainen ei ole yleistystä, se on populismia. Näillä kahdella käsitteellä on merkittävä ero.
Käsitteiden käyttö edellyttää niiden merkityksen tuntemista.
Me olemme täällä yleisillä keskustelupalstoilla, emme tutkijaseminaarissa. En siis kirjoittele tänne tieteellisiä artikkeleita lähdeviitteineen enkä pyri muutoinkaan käsitteelliseen eksaktiuteen. Se vaatisi huomattavasti enemmän tilaa ja vaivannäköä. Sitä varten on olemassa aivan eri foorumit.
Yleistajuistan asioita, jotta niitä olisi kenen tahansa helpompi ymmärtää. Jos se on populismia, niin olkoon sitten. Esittämieni ajatusten taustalla on tietenkin lukemani kirjallisuus, kuulemani luennot ja kokemusperäinen tietous, esimerkiksi avioparityöstä.
En kuvittele, että olen kaikessa oikeassa; kaikki esittämäni on vapaasti arvioitavissa.
"Yleistajuistan asioita, jotta niitä olisi kenen tahansa helpompi ymmärtää."
Vahvaa palstalaisten aliarviointia, jos saan sanoa mielipiteeni.