Nyt nämä neropatit on keksineet että asteroidi Ceres ja Pluton kuu Kharon olisi planeettoja!?!? Mistä ne näin nerokkaan älynväläyksen ovat saaneet?
On aika selvää että aurinkokuntamme planeetat jakautuvat kahteen tai kolmeen kategoriaan, joista ensimmäisessä on sisemmät 4 kiviplaneettaa ja toisessa 4 suurta kaasuplaneettaa.
Kolmas kategoria on sitten kai Pluton kaltaiset ulommat planeetat, mikäli niin halutaan.
Kai ensiksi kannattaisi äänestää onko Pluto planeetta vai ei. Sen jälkeen kannattaisi äänestää onko "Xena" planeetta vai ei ja vasta sen jälkeen veistää sopiva planeetan määritelmä.
Ceres on alle 1000 km kivipallo, joka ei oikein eroa muista asteroideista, joten sen tekeminen planeetaksi kuulostaa älyttömältä. Kharon on kuu ja kaksoisplaneetta-ajatuksessakin turhan pieni planeetaksi.
Mikäli Pluto ja Xena halutaan planeetoiksi, eikö järkevä määritelmä planeetalle olisi vaikka "tähteä kiertävä pallomainen kappale joka ei ole itse ole tähti ja jonka säde on vähintään 1000km (halkaisija 2000 km)" ja "Mikäli kappaleella on kiertolaisia, ne ovat myös planeettoja mikäli niiden halkaisija on myös vähintään 2000km ja vähintään 70% pääplaneetan halkaisijasta"
1000 km säde olisi sopiva tasaluku. Mutta eihän määritelmää välttämättä tarvitse kappaleen halkaisijaan sitoa.
Mielenkiintoiset järjestelmät kuten Pluto ("planeetta" iso kuu ja kaksi pienehköä kuuta) ja ehkä Xena voitaisiin myös saada pidettyä planeettoina määritelmällä "Itsenäinen kappale on planeetta mikäli sen halkaisija on vähintään 2000km ja lisäksi planeetan ja sen kuiden halkaisijoiden summa tulee olla vähintään 3000 km"
Tämä määritelmä rajaisi pienet Kuiperin vyöhykkeen kappaleet pois.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Tässähän liikutaan harmaalla alueella, halutaan määritellä ja nimetä asioita jotka eivät itse halua tulla määritellyiksi...
Mielestäni kannattaisi selkeyden vuoksi pitäytyä vanhoissa määritelmissä. Olkoot Xena ja muut Plutontakaiset planeetat vain "uloimpia planeettoja" jos niin halutaan joissakin yhteydessä niistä puhua.
Näille pikkuisille jää- ja kivipalloille voisi antaa nimen planetoidi eli planeetan alkio
Ongelmahan on ettei nykyisessä planeetan määritelmässä oteta kantaa mikä 'riittävä massa' on. Pluto on planeetta koska se on aikoinaan sellaiseksi julistettu ja poistaminen olisi liian hankalaa. En tiedä miksi mutta näköjään IAUn nestoreissa on paljon porukkaa jolla on asioihin mielipide sensijaan että noudattaisivat kaavaa tai tekisivät määritelmiä. Jokatapauksessa Ceres on jo kerran ollut planeetta. :)
Itse pidän kokoon pohjautuvaa lainalaisuutta huonona. Massaan pohjautuva on jo jonkinverran parempi mutta ei sekään aukoton ole kuten tässäkin huomataan. Jokatapauksessa se ei poista sitä tosiasiaa että aurinkokunnassa ON plutoa suurempia ja massivisempia kappaleita jotka on otettava määritelmään mukaan jos Pluto aiotaan siinä pitää.
Kaksoisplaneetta ei ota kantaa kokoon vaan kierorataan. Jos kiertoradan keskikohta on jommankumman kappaleen pinnan sisäpuolella voidaan puhua kiertolaisesta. Tällöin toinen kappale kiistattomasti kiertää toista eikä niin että molemmat kappaleet kiertää toisiaan.
Plutohan EI siis enää ole planeetta, jos noita amerikkalaisia on uskominen..
CNN:n artikkeli aiheesta:
http://www.cnn.com/2006/TECH/space/08/24/pluto.ap/index.html
Siis...ensin päätetään mitkä ovat planeettoja ja sitten kikkaillaan niille määritelmä. No empä ole paljon pöljempää ajatusta kuullut. Tehdään hei sama SI järjestelmän määreille:
Metri = matka jonka Järvisen masa kerran kännispäissään heitti kiveä ja kaikki oli ihan että hitto sä oot kova jätkä jaettuna 82.
Musta homma kannatas nyt tehdä senverran perusteellisesti kunnolla ettei olla muutaman vuoden - vuosisadan jälkeen taas samassa soosissa kun omasta tai jonkun toisen tähtijärjestelmästä taas löytyy jotain johon ei olla osattu varautua.
Jälkeenpäinmäärittely johtuu ihan siitä, ettei planeetalle ole ollut aiemmin varsinaista määritelmää vaan nimitys on annettu (tai poistettu kuten Cerekseltä aikoinaan) käytännössä mielivaltaisin perustein. Nyt havaintotekniikka on kehittynyt pisteeseen, jossa aletaan tekemään löytöjä, joita ei kannata enää nimittää planeetoiksi. Siksi määritelmä täytyy fiksata. Tuore päätös ei todellakaan ollut yllätys alaa läheltä seuranneille.
"Metri = matka jonka Järvisen masa kerran kännispäissään heitti kiveä ja kaikki oli ihan että hitto sä oot kova jätkä jaettuna 82."
Metrihän on aikoinaan määritelty hieman tähän tapaan. Mittaustekniikan parantuessa määritelmää on vain tarkennettu niin, että vertailumetrin mittaaminen on ollut aina helpompaa ja tarkempaa. Käytännön elämään SI-yksiköiden määritelmien jälkeenpäin(!) tehdyt lukuisat viilaukset eivät ole vaikuttaneet.
Toisista planeettakunnista tiedetään jo nyt planeetan määritelmän kannalta ongelmallisia kohteita. Siksi nyt hyväksytty määritelmä kiinnittää keskustähdeksi juuri Auringon. Eksoplaneettoihin liittyvät kuriositeetit jäävät edelleen spesialistien murheeksi :)
Niinpä niin. Tähtitiede nykymuodossaan on varsin tuore kehitelmä. Alunperin taivaankappaleista oltiin kiinnostuneita vain ennustuksia kyhäiltäessä.