Älykkyysgeenit

Ihmisen aivot kehittyvät edelleen

Ihmisen aivojen kokoon vaikuttavat geenit muuttuvat edelleen ja kahdessa geenissä on havaittu positiivista luonnonvalintaa vielä viimeisten vuosituhansien aikana. Näin ainakin päättelee professori Bruce Lahnin johdolla työskennellyt Chigagon yliopiston tutkijaryhmä, jonka kaksi raporttia on julkaistu uudessa Science-lehdessä.

Microcepalin-geenin D-muoto on yleinen eurooppalaisilla, lähi-idän ja Pohjois-Afrikan asukkailla ja eteläaasialaisilla. Sen sijaan Aasian koillisosassa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa se on harvinaisempi. Myös ASPM-geeni jakautuu epätasaisesti maailman asukkaiden kesken.

Kaikki tutkijat eivät ole vielä vakuuttuneita löydön merkityksestä ja erityisesti viittaukset rotujen välisiin älykkyyseroihin ovat tulenarkaa tavaraa. Samassa Science-lehdessä Lahnin tutkimusta kommentoinut Michael Belter varoittaa vetämästä liian nopeita johtopäätöksiä. Mikään geeni ei toimi ainoastaan aivoissa, vaan jonkun geenimuodon rikastuminen voi johtua sen eduista aivan muualla ihmiselimistössä. Myös mutaatioiden synnyn ajoittuminen juuri tärkeisiin historiallisiin käännekohtiin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Lisää tutkimuksia tarvitaan.

http://www.yle.fi/genreportaalit/portaali.php?genre=terveys&osannimi=ajassa_tutkittua&jutunid=5665

Laajempi yhteenveto:
http://johnhawks.net/weblog/reviews/genetics/brain/lahn_2005_aspm_microcephalin_science.html
2342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei ole mitään syytä miksi kehitystä tapahtuisi. Eloonjäämisen edellytys se ei ole. Yhteiskunnan turvaverkot (globaalistikin) huolehtivat myös tyhmistä. Uutta keksitään, mutta ei siksi että älyä olisi enemmän, vaan siksi, että tietoa jonka pohjalle keksiä, on enemmäm.

Ihmiskunta on älyllisesti taantunut jo monien sukupolvien ajan ja vauhti senkun kiihtyy.

Äänestä
  • Vaikka asiat meillä täällä kotoisassa Suomessa ovatkin paremmalla tolalla niin ei se tarkoita sitä etteikö eloonjäämistaistelu olisi arkipäivää muiden maiden miljoonille asukkaille. Heidän ongelmiaan ei välttämättä voida ratkaista samoin keinon kuin meillä aikanaan.

    Sitäpaitsi kehitystä voi tapahtua ilman eloonjäämistaisteluakin.

    Luuletko tosiaan, että uusien asioiden oivaltaminen ja keksiminen onnistuu pelkästään pinoamalla tietoa jo olemassa olevan tiedon päälle.

    Olet aika kapeakatseinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Europus kirjoitti:

Ihmisen aivot kehittyvät edelleen

Ihmisen aivojen kokoon vaikuttavat geenit muuttuvat edelleen ja kahdessa geenissä on havaittu positiivista luonnonvalintaa vielä viimeisten vuosituhansien aikana. Näin ainakin päättelee professori Bruce Lahnin johdolla työskennellyt Chigagon yliopiston tutkijaryhmä, jonka kaksi raporttia on julkaistu uudessa Science-lehdessä.

Microcepalin-geenin D-muoto on yleinen eurooppalaisilla, lähi-idän ja Pohjois-Afrikan asukkailla ja eteläaasialaisilla. Sen sijaan Aasian koillisosassa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa se on harvinaisempi. Myös ASPM-geeni jakautuu epätasaisesti maailman asukkaiden kesken.

Kaikki tutkijat eivät ole vielä vakuuttuneita löydön merkityksestä ja erityisesti viittaukset rotujen välisiin älykkyyseroihin ovat tulenarkaa tavaraa. Samassa Science-lehdessä Lahnin tutkimusta kommentoinut Michael Belter varoittaa vetämästä liian nopeita johtopäätöksiä. Mikään geeni ei toimi ainoastaan aivoissa, vaan jonkun geenimuodon rikastuminen voi johtua sen eduista aivan muualla ihmiselimistössä. Myös mutaatioiden synnyn ajoittuminen juuri tärkeisiin historiallisiin käännekohtiin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Lisää tutkimuksia tarvitaan.

http://www.yle.fi/genreportaalit/portaali.php?genre=terveys&osannimi=ajassa_tutkittua&jutunid=5665

Laajempi yhteenveto:
http://johnhawks.net/weblog/reviews/genetics/brain/lahn_2005_aspm_microcephalin_science.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu