kirjottakaa veljeksistä!

No minäpä kirjoitan, jos tämän luet niin saatat yllättyä.
Meillä oli tapana, kun oli varma asia, ettei kotona ollut ketään muita kuin 6 vuotta vanhempi veljeni ja minä, niin silloin se alkoi. Oikeataan se tapa oli veljelläni. Hän oli hakenut valmiiksi monihaaraisen koivupiiskan ja valmistautunut muutenkin asiaan. Oli pistänyt ulko-oven lukkoon ja pukeutunut kuin urheilitunnille. Sitten hän tuli komentelemaan ja pottuilemaan minulle niin, että sai murkkupojan pinnan palamaan.

Hän oli päässyt tavoitteeseensa, poika piti piiskata. Alkoi hirveä vääntö. Ainakin minusta tuntui, että taistelua käytiin kaikin asein, itku oli päästä jo alkumetreillä. Hän oli vanhempi, isompi ja vahvempi. Kamppailu kääntyi vähitellen hänen voitokseen. Minulta revittiin housut nilkkoihin, lopullinen tavoite oli, että minä makaan veljeni polvilla pakarat paljaana. Kun hän oli saanut minut tuohon noloon asemaan, niin hän yleensä piteli minua siinä jonkin aikaa, että minä väänsin itseni uuvuksiin. Fyysisesti ja psyykkisesti loppuun ajettu poika oli helppo piiskata. Vitsaa sainkinihan kunnolla sen tunsi ja näki jälkikäteen peräpeilistäni. Ensin pääsi itku, mutta homma jatkui kunnes aloin pyydellä anteeksi. Silloin veljeni päästi minut, mutta muistutti, että kaikki oli johtunut minun käytöksestäni ja jollen opi käyttäytymään niin hän piiskaa kyllä uudestaan.

7-8 vuoden aikana kävin useita kertoja veljen polvella kuritettavana, lopuksi minä jollakin tavalla kaipasin veljeni "huomiota", jopa kiihotuin siitä, mutta vastaan minä pistin aina niin lujaa kuin pystyin.

Nyt aikuisena tiedän, että veli harrastaa piiskaleikkejä, minä olen saanut olla rauhassa. Tiedän kuitenkin, että hänen auktoriteetillaan ja fyysisellä kunnolla hän pystyisi järjestämään minulle vieläkin kusisen paikan.

Sellaisia leikkejä me leikimme.

Minulla oli 6 vuotta vanhempi veli. Muistan ihan pienenä katselleeni hänen kehoaan, se oli samanlainen kuin Korkkarien sarjakuvissa piirrettiin amerikkalaisille sotilaille, niille jotka sotivat japanilaisia vastaan Kaukoidän vesillä. Veli oli sellainen lihaksikas ja vähän pyöreä, aikuisen miehen näköinen, ei sellainen laiha luikku kuin minä. Minä muistutin enemmän niitä japanilaisia sotilaita ja odotin milloinka alan kasvamaan ja muutun veljeni näköiseksi.

Vuodet kuluivat, mutta ei minulle lihasta kasvanut, olin edelleen jäntevä mutta armottoman laiha. Minä ihailin veljeäni, mutta samalla myös kadehdin häntä. Hän nosteli painoja ja pelasi kavereidensa kanssa jalkapalloa, lihakset kasvoivat ja hän oli riskin miehen maineessa. Minäkin yritin vantteroitua nostelemalla painoja, jaksoin nostaa neljkäsosan siitä mitä isoveli nosteli. Minun lihakseni eivät kasvaneet, vaan viimeinenkin rasva katosi kehostani ja minä muutuin kuivaksi niin fyysisesti kuin henkisesti. Aloin tehdä veljelleni kiusaa, kun en muutakaan voinut. Tilanne olisi varmasti ollut toisenlainen, jos hän olisi suonut minulle vähän huomiotaan, mutta hän pyöri vain kaveriporukassa. Ainut kyseen alainen ilonaihe oli, että hän käytti minusta nimitystä Pikku-Poika, ei senää 16-vuotiaana ilahduttanut.

Minä suunnittelin kaikenlaisia koiruuksia, joista veli ei arvaisi syyttää minua. Muistan kuinka hän rässäsi housunsa lähteäkseen Seurantalolla tanssimaan. Hän nosti ne komeron oven päälle roikkumaan, että ne kuivuisivat. Kun hän poistui huoneesta minä pudotin ne lattialle ja poistuin paikalta. En tiedä mitä hän tuumasi kun löysi huosut mykkyrässä lattialta. Mutta ei hän varmaankaan vielä silloin minua osannut epäillä.

Seuraavana lauantaina otin komerosta hänen tanssikenkänsä, mutta vain toisen, ja piilotin sen sängyn alle perimmäiseen nurkkaan. Kohta hän etsi kenkänsä komerosta raivopäisenä, mutta ei löytänyt. Äiti sen sitten löysi sängyn alta ja oli varma, että veli oli itse potkinut sen sinne.

Kun veli laittoi auton piuhan päähän lämpeämään, niin minä irrotin töpselin pistokkeesta niin paljon, että se ei enää yhdistänyt, mutta pysyi paikallaan. Jos veljelle joku soitti ja pyysi soittamaan takaisin kunhan tulee sisälle, niin minä "unohdin" kertoa asiasta. Uskomattoman paljon kaikenlaista kiusaa ihminen keksii tehdä, kunhan ottaa homman aivan työkseen.

Sitten erään kerran kuulin vessaan kun aiti ja veli keskustelivat keittiössä. Veli oli sitä mieltä, että Pikku-Poika tekee hänelle kaikenlaista kiusaa. Äiti ei sitä uskonut vaan arveli, että esikoinen itse oli aina ollut huolimaton ja varsinkin viime aikoina.
JATKUU...

Minulle veli ei epäilyistään puhunut mitään, oli niin kuin tähänkin asti. Koko asia unohtui minulta, kunnes eräänä sunnuntaina isä ja äiti lähtivät kyläilemään, silloin veli päätti suorittaa tutkinnan asiassa. Suorapuheisena miehenä hän kävi heti asiaan ja esitti syytöksensä. Jollen minä tulisi asiassa reilusti esiin ja tunnustaisi temppujani, niin hänellä oli kyllä menetelmät totuuden esiin kaivamiseksi.
– Alahan laulaa! päätti veli puheensa.
Nuo sanat hieman huvittivat minua, ihan kuin ne olisi vohkittu jostakin kotimaisesta vanhasta rikoselokuvasta. Mutta talossa vallitsi hiljaisuus.

Veli kävi eteisessä ja palasi sieltä melkoisen koivupiiskan kanssa, se oli ainakin 70-senttinen ja monihaarainen, kasvutavaltaan hieman tavallista vahvempi. En osannut kuvitella mistä hän oli sen löytänyt, mutta paljon muuta kyllä osasin kuvitella. Tiesin mihin tuollaista käytetään ja ymmärsin sen olevan melkoisen tehokkaan. En kuitenkaan uskonut, että sitä tänään käytettäisii, mutta siitä huolimatta selkärangassa tuntui kummaa jurinaa.

Minä oli jonkinlaisessa tiltissä vielä näkemäni vuoksi, kun veli oli jo täydessä touhussa. Hän tuntui välttämättä haluavan ne housut, jotka olivat minulle jalassani. Minähän en omistani luovu. Hetki käytiin hirmuista vääntöä ja siinä hommassa on voimasta paljon hyötyä. Veli sen matsin voitti ja kiidätti minun farkkuni komeassa kaaressa tuvan nurkkaan. Minulla oli alaston olo ja vaistomaisesti aloin suojella intiimejä paikkoja käsin. Vatapuoli kouraisi alkkareihini kiinni ja nosti niin, että rätinä kuului ja tietenkin minun äänekäs ulahtelu. Kohta onneksi hieman helpotti pahin kipu, kun veli laski minut syliinsä mahalleen. Hämmästyin kuinka helposti kaikki kävi. Hämmästys muuttui paniikiksi, sillä kyllä minä jo ymmärsin mistä oli kysymys. Mutta mitään ei ollut enää tehtävissä, veljen vasen käsivarsi kietoutui ympärilleni kuin kuristajakäärme, ote tuntui koko ajan tiukkenevan ja jalkojeni päälle laskettiin kahdeksanmetrinen sähköpylväs, siltä se ainakin tuntui. Minä olin kuin kahdella kuormaliinalla paketoitu. Yläkroppa veljen vasemman käsivarren puristuksessa ja jalkani hänen oikean reiden painamana, olin liikkukaton kuin Lootin vaimo Sodomassa.

Jos joku luulee, että niin lähellä olevaa persustaa ei pysty vitsalla kunnolla piiskaamaan, niin hän erehtyy ja erehtyy pahasti. Kun koivu alkoi purra pakaroitani, niin paniikissa yritin ponnistaa itseni irti, mutta turhaan, reidessä tuntui jonkinasteinen suonenveto, muuta tulosta en saanut aikaiseksi. Se pikkukipu unohtui, kun vitsa jatkoi iloisia puraisujaan ympäri peräpeiliäni.
– Kymmenen, sanoi veljeni ja vapautti minut. Valahdin pahoin lyötynä lattialle.

Kuulun suuriin ikäluokkiin ja minun nuoruudessani asiat olivat melkoisesti toisin kuin nyt. Jäädessäni täysin orvoksi olin vielä alaikäinen ja holhoojakseni tuli 24-vuotias veljeni. Isä oli vannottanut veljeni, että hän ottaa talon haltuunsa, mutta minut pitää kouluttaa kunnon ammattiin, ylioppilaaksi asti veli oli vastuussa minusta, mutta siitä eteenpäin olin oman onneni seppä.

Veli otti homman hyvin vastuullisesti ja asetti tiukat rajat minulle. Töitähän meillä riitti, vaikka yksi tätimme kävi meitä auttamassa taloustöissä vähintään kerran viikossa. En siinä tuiskeessa olisi mitenkään ennättänyt pahojani tekemään, mutta veljen pykälissä oli yksi kohta, joka meinasi pettää minun osaltani, jos kokeista tuli seiskaa huonompi numero niin se oli rangaistava teko. Rangaistukset olivat selkeitä ja yksinkertaisia, niitä oli vain yhtä sorttia piiskaa paljaalle pyllylle. En ollut opropoikana montaakaan viikkoa koulua käynyt, kun jouduin veljen polville piiskattavaksi. Ei se kipu niin hirveä ollut, mutta syyllisyys ja häpeä kalvoi, olin rikkonut vanhempiemme toiveen ja joutunut vielä pylly paljaana makaamaan veljen syliin, mutta minkäs sille voi, kun isä oli niin tahtonut. Tosin ei isä ollut mitään rangaistuksista puhunut, vaan vaatinut, että veli ohjaa minut kunnon kansalaiseksi ja hyvään ammattiin.

Piiskasauna puri ja numerot pysyivät hyvinä, veli tietenkin oivalsi kuinka hyvä menetelmä hänellä oli käytössä. Aina silloin tällöin epäonnistuin kielten kokeissa, niistä en koskaan saanut kovin hyvää numeroa ja sain taistella tosissani, että niiden numerot pysyivät seiskan paremmalla puolella. Lipsahduksia tuli aina joskus ja veli hoiti hommansa.

Tietenkin iän myötä aloin vastustaa noita rangaistuksia, mutta veli pysyi tikkana. Lukion alettua ilmoitin veljelle, että osaan kyllä itse kantaa vastuun opinnoistani.

–Saahan nähdä, tuumasi veli siihen.

Kun sitten ruotsin ensimmäisistä kokeista tuli luokan keskiarvo mukainen numero eli kuusi, otettiin 16-vuotiaalta lukiolaiselta housut alas ja piiskaa tuli ihan samaten kuin ennenkin. Niin paljon otti kunnian päälle tuo veljen polvien päälle joutuminen, että aloin treenaamaan. Aika kun veljen silmä vältti, vedin leukoja, punnersi sekä vahvistin vatsa ja selkälihaksia, sillä seuraavalla kerralla pistän tosissani kampoihin.

Veli ei kuitenkaan piiskasaunoista luopunut, vaan vitsaa väännettiin aina, jos kokeissa huonosti kävi. Viineiset piiskajaiset olivat kyllä tikkoja. Lopulta veli ei minua enää saanut pysymään sylissään vanhaan malliin, mutta painavampana ja vahvempana sai minut vielä alleen. Lopulta makasin vatsallani lattialla ja hän istui harteillani ja räpsi risulla paljaita pakaroitani, ei erityisen lujaa tälläkään kertaa, vaikka oli aiheuttanut hänelle melkoisesti vaivaa.

Veljelleni en ole kantanut kaunaa noista piiskajaisista, ilman häntä en olisi selvinnyt elämästäni niin hyvin kuin nyt, olen tehnyt ihan mukavan virkauran valtion palveluksessa.

Muistan vieläkin veljeni loppupuheen viimeiseltä risutuskerralta, varmaan suurelta osalta sen ansiosta asenteeni veljeäni kohttaan säilyi veljellisenä lämpiminä koko elämämme ajan. Hänen sanomisessaan vilkisti huumoria ja hän ylensi minut aikuiseksi mieheksi. Veli sanoi jotenkin näin:

– Sinähän olet ihan aikuisen miehen voimissa, en minä saa sinua enää piiskattua, joten koitahan nyt lukea ahkerasti. On huonompi juttu jos me kumpikin epäonnistumme kouluasian kanssa.