aivokapasiteetti

Ihminen käyttää kuulemma 3 % aivokapasiteetistaan. Kuitenkin on keksinyt ydinpommin.

Jos ihminen käyttäisi täydet 100% niin luuletteko että ---

1. Ihminen tulisi järkiinsä ja yhteiskunnasta tulisi täydellisempi ja turvallisempi paikka meille kaikille.

2. Vai olisiko päämme täynnä liika ajatuksia (sekä hyviä että pahoja) niin että ihmiskunnan tulevaisuus olisi hyvinkin uhattuna.

Vaistotko ovat järjen pohjalla, vai ensinkö tulee järki johon vaisto liittää tunne-elementit?
142247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

" Ihminen käyttää kuulemma 3 % aivokapasiteetistaan. Kuitenkin on keksinyt ydinpommin."

Tämä on urbaani legenda, joka perustuu väärinkäsitykseen. Kyllä aktiivisesti aivoillaan työskentelevä käyttää koko kapasiteettinsa. Toisaalta on joitakin, jotka eivät käytä edes sitä 3%:a.

"Vaistotko ovat järjen pohjalla, vai ensinkö tulee järki johon vaisto liittää tunne-elementit?"

"Vaistot", tajunnan alapuolella tapahtuvat aivotoiminnot ja tunnereaktiot ovat suuri ryhmä toimintoja, joista useimmat perustuvat "vanhoihin aivoihin": limbisen alueen ja aivorungon toimintoihin, joita kutsutaan myös matelijanaivoiksi. Se "uudet aivot" on aivokuori, neocortex, joka on nisäkkäiden erikoisuus, ja joka mahdollistaa mm. joustavamman oppimisen ja maailmankuvan muodostumisen, luovuuden ja kielitaidon.

"Tunneäly" on nopeaa, limbistä aluetta ja aivokuoren etulohkoa käyttävä toiminnallisuus, jonka alkuperäinen päämäärä on suojella yksilöä nopeaa reagointi vaativissa ja epäselvissä tilanteissa valitsemalla turvallinen, varma, mutta ei välttämättä optimaalinen toimintatapa. Ihmisillä sosiaalisen tunneälyn funktiot ovat laajentuneet mm. tunteiden tunnistamiseen ja hallintaan.

Äänestä
  • Kaasukupla joka on aivoissamme,mielikuvituksessa.Kuin kääpä puun kyljessä.3%koko tajunnan tilavuudesta,ihan mahdollista.Mittarit ovat vielä puutteellisia.

    Äänestä

Tutustu Remo-kirjoihin, niissä on hauras vanha korealainen Sinanjun mestari Chiun, joka käyttää lähes 100 % kapasiteetista

Äänestä
  • ylipitkä nirvana ylittää 100%.Älä mene valoa pidemmälle-sanoi matkaopas tulkin välityksellä,luostarissa. Bangkok -87.ja paljon muuta

    Äänestä

ihminen 3:mea% aiviostaan kerralla. Kuinko monta aivon osaa ihminen pystyy käyttämään yhtäaikaisesti tehokkaasti? Jotkut aivovaurioiset ovat vajaavuutensa ansiosta, jollakin kaella alalla todella lahjakkaita. Onko nerous yhteen osa-alueeseen aivoissa keskittymistä? No empä tiedä yhtikäs mitiä tuosta 3%, mutta jos näin olisi...

Äänestä
  • fMRI- ja PET-kuvista näkee, että aktiivisesti jotakin tehtävää suorittaessaan ihmisen aivoista on 25-50% erittäin aktiivisia ja vain pieni osa ihan levossa. Lepokin on suhteellista. Oletan, että "lepäävät" aivokoren osatkin joutokäynnillä aktiivisesti koko ajan toteavat saapuvasta signaalista: "tämä ei ole mitään minua koskevaa", joka on tärkeää toimintaa sekin.

    Äänestä

  • UPDATE_6997029 kirjoitti:

    fMRI- ja PET-kuvista näkee, että aktiivisesti jotakin tehtävää suorittaessaan ihmisen aivoista on 25-50% erittäin aktiivisia ja vain pieni osa ihan levossa. Lepokin on suhteellista. Oletan, että "lepäävät" aivokoren osatkin joutokäynnillä aktiivisesti koko ajan toteavat saapuvasta signaalista: "tämä ei ole mitään minua koskevaa", joka on tärkeää toimintaa sekin.

    koko aivokapasiteetin käyttöä. 25-50% aivoista vilkkaasti käytössä jatkuvasti. itse kuvittelin aivoissa olevan vakio määrä energiaa, joka liikuskelee aivoissa vilkkaasti, sen jakautuneiden toiminta-alueiden kesken. Tuo vakio energia määrä olisi selittänyt, miksi autistiset ovat neroja. vastaus, koska sama energia liikuskelee vain pienellä alueella. Omanlaisia persoonia meistä jokainen, joten taitaa ne vahvuudet ja heikkoidet olla meissä kaikissa vähän eritavoin jakautuneena. Jos kerran aivoista 25-50% kuvien perusteella ovat jatkuvasti käynnissä, niin onko aivojen käyttäessä vain 25% kapasiteetistaan, tuo 25% tehokkaammassa käytössä, kuin aivojen käyttäessä 50% massastaan? siis onko 25% yhtäpaljon energiaa, kuin 50%?

    Äänestä

  • ja tekomme vaativat kirjoitti:

    Ihmisaivojen hetkellisessä energiankulutksessa (mitä PET ja fMRI mittavat) on suuria vaihteluita. Kova hetkellinen ponnistelu (ongelmaratkaisu, monipuolinen toiminta, joka sisältää hahmontunnistusta ja toimintojen ohjausta.. ym) nostaa kulutksen huippuunsa. Maatessa rentoutuneena ("mihinkään erityisesti keskittymättä") pudottaa sen alimpaan (valve-)tilaansa, joka on varmasti alle 10% maksimikulutksesta. Kun katselee tylsää hömppää TV:stä, kulutus ei liene kovin paljon suurempi.

    Äänestä

Tieto lisää tuskaa ja vastuuta. Näitä ei tarvita lisää. Tämä selvä!

Ihminen käyttää aivokapasiteetistaan 3-8%. Kyllä me ollaan ihan tarpeeksi kilipäitä ilman lisää tietoa.
Aivokapasiteetin lisääminen voi tulla kasvun myötä, ja uskon että sen tuloksena tulee, ei niinkään tietoa vaan ymmärrystä, itsensä tuntemista, henkistä kasvua ja oman itsensä tuntemista. voi olla jopa niin, että käsitys metafyysisestä maailmasta laajenee ja saa uusia synteettisiä muotoja. Tämä olisikin filosofian kannalta käänne parempaan suuntaan. Nytkin tarkkailun kohteena oleva maailmankuva kärsii aistiemme vajaavuudesta. Paras tilannehan olisi, jos maaimaa pystyisi tarkkailemaan sellaisena kuin se on, eikä sellaisena kuin se ilmenee meille. Ehkä aivojen kasvu mahdollistaa aivan uudenlaisen maailmankatsomuksen ja samalla paljastuu, että aika on vain havainnoinnista johtuva ilmiö.

Äänestä

"Yleistiedon" mukaan ihminen käyttää n.10% aivokapasiteetistaan. Todellisuudessahan lukua ei voideta tietää/todistaa. Mutta jos nyt oletetaan että joku ihminen pystyisi käyttämään koko 100%, hän tietäisi kaikesta kaiken ja hän pystyisi hallitsemaan kehoaan (esim. lähettämään haavaan punasoluja, ja parantamaan sen samantien), ja mitä lie muuta. Periaatteessa hän olisi täydellinen. Ja koska muut ihmiset ovat epätäydellisiä, kyseinen ihminen olisi "Jumala".

Äänestä
  • Kyllä ihminen käyttää sen täydet 100% aivoistaan, mutta luulen tuon väitteen 10%:sta liittyvän kysymykseen, että kuinka hyvin voisimme käyttää tai kehittää omia aivojamme.
    Tuo kehon hallitseminen ajatuksen voimalla.. Taitaa kuulua samaan kategoriaan, että kun uskot vakaasti olevasi sairas ja/tai kuumeinen, niin todennäköisesti sairastut tai kehonlämpötila nousee.

    Lapsuusaika on parasta oppimiselle ja jos silloin opettaa lapselleen että kaikki muu on turhaa paitsi mekot, meikit ja cosmopolitan, niin loppuelämä on aika kivuliasta.
    Luulen myös, että mitä aikaisemmin lapsi oppii lukemaan ja ymmärtää lukemaansa (ja/tai kyselee lukemansa tarkoitusta) antaa parhaat mahdolliset eväät etsiä oma suuntansa ja laajentaa näkemyksiään.

    Äänestä

  • 4+11 kirjoitti:

    Kyllä ihminen käyttää sen täydet 100% aivoistaan, mutta luulen tuon väitteen 10%:sta liittyvän kysymykseen, että kuinka hyvin voisimme käyttää tai kehittää omia aivojamme.
    Tuo kehon hallitseminen ajatuksen voimalla.. Taitaa kuulua samaan kategoriaan, että kun uskot vakaasti olevasi sairas ja/tai kuumeinen, niin todennäköisesti sairastut tai kehonlämpötila nousee.

    Lapsuusaika on parasta oppimiselle ja jos silloin opettaa lapselleen että kaikki muu on turhaa paitsi mekot, meikit ja cosmopolitan, niin loppuelämä on aika kivuliasta.
    Luulen myös, että mitä aikaisemmin lapsi oppii lukemaan ja ymmärtää lukemaansa (ja/tai kyselee lukemansa tarkoitusta) antaa parhaat mahdolliset eväät etsiä oma suuntansa ja laajentaa näkemyksiään.

    Aivot kuluttavat noin viidesosan(!) käyttämästämme energiasta.

    Jos aivot toimisivat vajaalla kapasiteetilla, evoluution mukana olisivat syntyneet aivot, joissa on huomattavasti reserviä. Silloin aivot, joissa olisi vain vähän reserviä olisivat energiankulutuksessa kilpailukykyisemmät.

    On huomattava, että varhaiskantaiset ihmiset olivat jatkuvasti niukan energiansaannin varassa. Ei ole evoluution kannalta mahdollista, että meillä olisi huomattava aivoreservi. Aivot ovat optimikokoiset.

    Äänestä

Ihmisessä pätee yleisesti, että jos jotain elintä ei käytä, se pikkuhiljaa surkastuu.

Äänestä
  • Käytännössä tuo pätee käsiin ja jalkoihin. Vaikka astronauteilla on jonkinlaisia voimailuvälineitä, raajat heikkenevät. Mutta kerran näin TV-ohjelmassa pari henkilöä, jotka eivät syöneet lainkaan, vaan saivat kaiken nestemäisessä muodossa. Tarkoittaako tuo sitä, että ulostamiseen käytettävä suoli surkastuu? Eikös aivoissa ole suuri osa gliasoluja, joilla toisaalta ole tavallaan mitään informaation käsittelyyn tarkoitettua tehtävää, mutta kyllä toimivat ja niillä on kuitenkin joku tarkoitus?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

maailman tuho? kirjoitti:

Ihminen käyttää kuulemma 3 % aivokapasiteetistaan. Kuitenkin on keksinyt ydinpommin.

Jos ihminen käyttäisi täydet 100% niin luuletteko että ---

1. Ihminen tulisi järkiinsä ja yhteiskunnasta tulisi täydellisempi ja turvallisempi paikka meille kaikille.

2. Vai olisiko päämme täynnä liika ajatuksia (sekä hyviä että pahoja) niin että ihmiskunnan tulevaisuus olisi hyvinkin uhattuna.

Vaistotko ovat järjen pohjalla, vai ensinkö tulee järki johon vaisto liittää tunne-elementit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu