Katsoin eilen televisiosta ohjelman Punainen Lanka, jossa keskusteltiin ja käsiteltiin pienen lapsen kokemuksia mieleltään häiriytyneen äidin hoivassa. Keskustelussa tuli monta kertaa esille lapsen lojaalisuus ja tunneside omiin vanhempiin. Mikä minussa on vikana kun itselläni ei tällaista tunnesidetta omiin vanhempiin ole? He ovat minulle täysin vieraita ja en tunne mitään heitä kohtaan. Olen itse jo keski-ikäinen ja äiti itsekkin. Olin ilmeisesti ei-toivottu lapsi ja en täyttänyt äitini kuvitelmaa mukavasta pikkutytöstä. En muista koskaan istuneeni sylissä tai että minua olisi jotenkin hellitty niin kuin näin muiden sisarusteni kohdalla. Lapseni minulle naljailtiin ja huomauteltiin aina. Nuorempana sain kokemusta julkisista nolauksista mm. kun sain silmälasit äidilläni oli tapana haukkua minua "huononäköiseksi", poikaystävieni kuullen hän aina valitteli kun minun rintani kasvavat niin eri tahtiin yms. Tilanteet olivat aivan hirveitä mutta selvisin niistä kun en ajatellut niitä. Ylioppilasjuhlissa isäni haukkui minut harmaavarpuseksi muiden joukossa ja äitin sanoi, ettei yksikään ylioppilaskuva ollut hyvä joten valitse nyt siitä sitten! En tunne minkäänlaista lojaalisuutta vanhempiani kohtaan koska en koe heitä vanemmikseni. Isäni kuoli vähän aikaa sitten, en surrut mitenkään ja haudalla käynti on tekopyhää eikä kosketa mitenkään. Äitini on jatkanut tyyliään mutta nyt olen ottanut etäisyyttä häneen; miksi pilaisin kaikki juhölani ja yleensäkin elämäni kuunnellen ainaista naljailua yms.? Noin kahteen vuoteen en ole ollut tekemisissä äitini kanssa ja mielestäni ne ovat olleet elämäni tasapainoisimmat vuodet. Olenko jotenkin poikkeava?
Lapsi-vanhempi suhde
Ihmettelijä?!
3398
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ihan OK.
Itse tiedät parhaiten, mikä sulle on hyväksi mikä ei.
Vanhempiin voi pitää yhteyttä harvakseen, jos se oikeelta tuntuu. Joitakin , kuten ehkä itseäni, sitoo vielä liiaksi velvollisuudentunto, mutta koetan harventaa yhteydenpitoa omaan äitiini. Hänen läsnäolonsa ei ollenkaa tee hyvää minulle, ei myöskään puhelinsoitto.....
en ole psykologi, mutta minä voisin ajatella jopa terveemmäksi reaktioksi tuota. Siis verrattuna siihen vaikkapa, että ihannoisit vanhempiasi tms. He ovat ilmeisesti suhtautuneet sinuun aika kylmästi, joten voihan tuo vain osoittaa tervettä itsearvostusta, kun et heissä ole kiinni. Tuli vain mieleen siksi, kun minulla ei tuota tervettä itsearvostusta aina ole, vaan tietyissä tapauksissa jään koukkuun ihmisiin, jotka kohtelevat huonosti. En jää kylläkään koukkuun huonoon kohteluun vaan hyvään siinä välissä...