pettymykset nuoruudessa taakkana

Parinkympin molemmin puolin ihastuin "palavasti" muutamaan tyttöön. Lähestyinkin heitä enemmän tai vähemmän kömpelösti ja asiattomastikin - sosiaaliset taitoni eivät ainakaan kaikilta osin olleet tuolloin vielä kehittyneet kovin pitkälle. Ja pakithan tuli kaikilta. Kuka teki sen mukavasti, kuka ikävästi ja keneltä oli tavattoman vaikeata saada mitään kantaa.

Nykyään mulla on jo kohtalaisen paljon kokemuksia naissuhteista, tosin varsin lyhyistä sellaisista. Kuitenkaan en ole osannut enää pettymysten jälkeen heittäytyä niin tunteiden vietäväksi kuten nuorempana. Kun tapaan naisen, josta todella kiinnostun en osaa enää uskalla tehdä aloitetta samalla tavalla kuin nuorempana, vaikka nykyään se saattaisi luonnistua paremmin. Välillä tulee todella paha mieli kun muistelee nuoruuden pettymyksiä. Kukapa ei olisi nuoruudessa kärsinyt sydänsuruista, mutta miksi mua tuntui silloin vainoavan ikäänkuin kirous. Joko ei tullut minkäänlaista palautetta tai sitten varsin tylyt pakit. Tosin mukavampikin tyttö kohdalleni sattui, mutta sekään juttu ei edennyt kirjoittelua pidemmälle. Tavallaanhan olin itsekäs ja ajattelematon, mutta ihastunut kuten teini-ikäinen tai parikymppinen voi olla. kunpa saisin nuoruuteni vielä takaisin, tekisin niin monet asiat niin toisin...
2573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ne tytöt varmaan omalla tavallansa suojeli myös itseään,pettymyksiltä ja jättämisiltä,itse ainakin toimin noin,joskus (silloin)Niin,sä taidat aina kompastua samaan kuoppaan,selvitä mikä se on,tiedät varmasti tai ehkä kohtalo,jos uskot.Rakkaus on aika herkkää aluetta ja siinä loukatuksi tuleminen on painajaista.

Äänestä

No, jos itse saisin nuoruuteni takaisin tekisin edes JOTAIN. Sinullahan on sentään kokemuksia joista voisit ottaa positiivisesti oppia mieluummin kuin takertua niihin. Itselläni tosin on se tilanne että elämä on alkamassa nyt kolmekymppisenä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


shadow kirjoitti:

Parinkympin molemmin puolin ihastuin "palavasti" muutamaan tyttöön. Lähestyinkin heitä enemmän tai vähemmän kömpelösti ja asiattomastikin - sosiaaliset taitoni eivät ainakaan kaikilta osin olleet tuolloin vielä kehittyneet kovin pitkälle. Ja pakithan tuli kaikilta. Kuka teki sen mukavasti, kuka ikävästi ja keneltä oli tavattoman vaikeata saada mitään kantaa.

Nykyään mulla on jo kohtalaisen paljon kokemuksia naissuhteista, tosin varsin lyhyistä sellaisista. Kuitenkaan en ole osannut enää pettymysten jälkeen heittäytyä niin tunteiden vietäväksi kuten nuorempana. Kun tapaan naisen, josta todella kiinnostun en osaa enää uskalla tehdä aloitetta samalla tavalla kuin nuorempana, vaikka nykyään se saattaisi luonnistua paremmin. Välillä tulee todella paha mieli kun muistelee nuoruuden pettymyksiä. Kukapa ei olisi nuoruudessa kärsinyt sydänsuruista, mutta miksi mua tuntui silloin vainoavan ikäänkuin kirous. Joko ei tullut minkäänlaista palautetta tai sitten varsin tylyt pakit. Tosin mukavampikin tyttö kohdalleni sattui, mutta sekään juttu ei edennyt kirjoittelua pidemmälle. Tavallaanhan olin itsekäs ja ajattelematon, mutta ihastunut kuten teini-ikäinen tai parikymppinen voi olla. kunpa saisin nuoruuteni vielä takaisin, tekisin niin monet asiat niin toisin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu