Siis en tiedä mistä alkaa.. Mutta yritän tehdä sen jostakin..
Olen tahollani seurustellut n 2v(olemme kihloissa). Olen itse 25v ja mieheni 33v. Olen jo jonkin aikaa miettinyt,että onko meidän suhteessa enää järkeä?.. Meillä ei ole yhteisiä harrastuksia, ei juurikaan läheisyyttä(ainostaan traditio-pusut kun lähden kouluun tai hän töihin). Seksiä harrastamme nykyään 1-2/kk, jota alkuaikoina teimme n 3-7/vko.
Olemme puhuneet tilaanteestamme, ja tiedän että hän rakastaa minua ja minä häntä(ainakin jossakin määrin). Meillä on kuitenki ollut ongelmia, mm. sen suhteen että hän ei osaa näyttää minua kohtaan mitään arvostusta. Samaten kun olen ensimmäisiä kertoja pyytänyt huomioimaan minua enemmän hän on luvannut tehdä sen, mutta mitään ei tapahdu..
Nyt kuitenkin tapasin miehen jonka kanssa seurustelin hetken n 6vuotta sitten. Tilanteemme tämän toisen miehen kanssa oli silloinki vaikea, hän oli tuolloinkin kihloissa(nyk. naimisissa 3lasta) ja tilanne kävi tuolloin liian vaikeaksi ja jätin hänet.Nyt kun tapasimme, tuntui että emme olisi olleeet päivääkään erossa.Tapaamisemme pysyi täysin ns platoonisella tasolla.Mutta molemmat olemme nyt aivan sekaisin,koska koemme olevamme sieluntovereita. Ja olemmehan pitäneet melkein tämän 6 vuotta yhteyttä mailitse..
Siis,tämä tilanne on vaikea.. En halua ketään satuttaa,mutta tässä tilanteessa se taitaa olla mahdotonta..
Mitä teen? Jatkanko kihlattuni kanssa puolinaista elämää, vai hyppäänkö tuntemattomaan toisen miehen,sieluntoveri kanssa? En haluaisi kuitenkaa kenekää perhettä rikkoa, voi apua.. Tämä on kauhea tilanne :(

Vastaukset 1
Vanhimmat
Teet niin tai näin, teet joka tapauksessa väärän valinnan. Siis ei niin, että valintasi olisi väärä vaan se toinen vaihtoehto tuntuu kuitenkin paremmalta.
Jos valitset sielunveljesi, ryhdyt melkoiseen polkkaan. Avioliitto ja 3 lasta ei ole ihan helppo päihittää. Harva mies pystyy jättämään perheensä. Jos hän kuitenkin ryhtyisi elämään kanssasi mukan kulkisi kuitenkin 3 lasta. Ei millään tavalla ongelmatonta!
Voit tietysti elää suhteen "loppuun" salarakassuhteena. Se vain yleensä satuttaa kaikkia osapuolia ja loppu voi olla hyvinkin ruma. Siinä tuhoutuu sielunveljeyskin.
Syvä ystävyys, vaikka salainenkin, olisi ehkä paras jatko sielunkumppanisi kanssa.
Nykyinen suhteesi tarvitsisi perusteellisen 2v vuosihuollon! Se vaatii molemmilta paljon. Silloinkin riski, että tuo toinen juttu jää kiusaamaan mieltäsi.
Ehkäpä parasta olisi, että eläisit vähän aikaa ihan yksin. Ehkä sinulle "se oikea" on kuitenkin joku muu. Tai tauon aikana toteat, että nykyisesi on sinulle juuri se oikea. Mutta onko hän sitten vielä käytettävissä...
Kuullostaa laskelmoivalta, mutta elämä on...