Informaation siirto induktion avulla.

Tämä ehkä on myös lääketiedettä mutta tämä on niin radikaali hypoteesi että laitoin sen tänne koska täällä se saa parhaimman vastaanoton.

Olette ehkä kuulleet jostain ihmisistä joilla on nk. "kuoleman takaisia kokemuksia" eli esim yksi nainen oli ollut isossa leikkauksessa missä hän siis oli tavallaan "kliinisesti kuollut" mutta muisti kumminkin leikkauksesta osan (taisi olla jonkun poran ulkonäön, on ollut dokumetti tv:ssä tästäkin)

noniin itse hypoteesiin:

Elikkä olen ajatellut että olisikohan ilmiön aiheuttajana elektromagneettinen induktio.

Hermo voi varmaankin toimia johtimena, niin että tieto siirtyy esim. leikkaavalta lääkäriltä potilaaseen, koska potilaalla on aivotoiminta niin matalalla tasolla hän voi "tulkita" näitä pieniä häiriöitä.
Tämähän edellyttää että lääkärillä ja potilaalla on samanlainen "impulssien tulkitseminen" mutta tuo on aika todennäköistä tuskin ihmiselle kumminkaan montta erillaista tiedon tulkitsemistapaa ole syntynyt.

Noniin mitä luulette tuosta hypoteesista, itse en tunne hyvin mitään informaatioteorioita enkä sitä millä tavalla informaatio tulkitaan aivoissa.

P.S ei sitten sotketa mukaan mitään teististä uskontoa ;)

3

344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sähkömiäs

      asiasta, on että ei ole mahdollista.

      Vaikka teoriassa "aivojen signaalit" lähtevätkin ulos päästä väkisinkin, on aivoissa niin paljon sähköisiä signaaleja yhtäaikaa, että ulos lähtevä säteily on tavallaan kohinaa ja kohinasta taasen ei erota informaatiota millään.

      Sitten jokapaikassa on myös taustakohina, joka sekin hukuttaa heikot signaalit oli ne sitten lähtöisin aivoista tai muualta.

      Herkkää elektroniikkaa suojataan mm. taustasäteilyltä jne. koska jos niin ei tehtäisi laite ei toimisi oikein.

      Eli jos aivot pystyisivätkin tulkitsemaan signaaleja toisen päästä jollain ihmeellä kaiken yo. asioista huolimatta, se häiritsisi aivotoimintaa, jos esim. kaksi henkilöä on lähekkäin.

      Luin juuri vähän aikaa sitten vanhasta tieteen kuvalehdestä, että syöttämällä aivoihin matalaa jännitettä tiettyihin kohtiin, potilas muistaa kehosta irtautumis kokemuksen.
      Muista kohdista ilmaantuu mm. kuulohavaintoja ja tuntohavaintoja.

      • Signaalien "koodaus" on todennäköisesti suurinpiirtein samanlainen kaikilla ihmisillä, tuskin mitään suurempia poikkeuksia on.

        Tuo taustakohina taitaa olla niitä eniten häiritseviä tekijöitä.

        "se häiritsisi aivotoimintaa, jos esim. kaksi henkilöä on lähekkäin."

        Tuohon olin ajatellut sitä että kun potilas on "kliinisesti kuollut" hän on alttiimpi vastaanottamaan heikkoja singnaaleja, jos potilas on hereillä nuo signaalit hukkuvat normaaliin aivotoiminnan singnaaleihin?


      • Sähkömiäs
        filosofia kirjoitti:

        Signaalien "koodaus" on todennäköisesti suurinpiirtein samanlainen kaikilla ihmisillä, tuskin mitään suurempia poikkeuksia on.

        Tuo taustakohina taitaa olla niitä eniten häiritseviä tekijöitä.

        "se häiritsisi aivotoimintaa, jos esim. kaksi henkilöä on lähekkäin."

        Tuohon olin ajatellut sitä että kun potilas on "kliinisesti kuollut" hän on alttiimpi vastaanottamaan heikkoja singnaaleja, jos potilas on hereillä nuo signaalit hukkuvat normaaliin aivotoiminnan singnaaleihin?

        Tarkoittaa, että sydän on pysähtynyt, aivot toimii vieläkin.

        Se on sitten eriasia jos on aivokuollut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      252
      2308
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1694
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      48
      1367
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1045
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      15
      827
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      778
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      776
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe