Tein tällaista...

täällä kun kysellään aina reseptejä, niin tällaisesta tuli hyvää (säästökuurilla kun ollaan niin piti säveltää sen mukaan mitä kaapeista löytyi):

ainekset:
- puolikas kaali (melkoisen pieni)
- puolikas kukkakaali
- kaksi punasipulia
- kolme valkosipulin kynttä
- paprika
- 1-1,5 desiä amaranttia
- mausteita (currya, kurkumaa, soijakastiketta, sokeria, suolaa jne)
- kolme pientä chilipalkoa
- pikkupurkki tomaattipureeta
- purkki kuorittuja tomaatteja
- purkki tai puolikas kookosmaitoa

Kaikki muuta paitsi kukkakaali ja paprika laitetaan Kenwoodiin ja jauhetaan tahnamaiseksi.
Korkeareunaisessa pannussa kuumennetaan öljy, laitetaan sekaan kukkakaalinnuput sekä sokeri ja hetken päästä muu vihannes"tahna", pilkottu paprika ja amarantti. Freesaillaan, lisätään tomaattipure ja mausteet. Hetken päästä lisätään kuoritut tomaatit ja annetaan poreilla n. puoli tuntia.
Lopuksi lisätään kookomaito ja annetaan hieman hautua lisää.

Amaranttia sattui olemaan kaapissa (parasta ennen yli puoli vuotta sitten), yleensä käytän näissä sörsseleissä täysjyväriisiä.
2386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

en ole vannoutunut kasvissyöjä mutta joskus on myös mukava tehdä pelkkää kasvisruokaa.

Vuohenjuusto kesäkeitto

peruna 3 kpl
kukkakaalia puolikas
porkkanaa 2 kpl
juurisellerin pala
sipuli 1
fenkoli yksi “siipi ”
herneitä kourallinen esim pakaste
pitkiä vihreitä papuja kourallinen pakasteesta
purjosilppua pakasteesta
vehnäjauhoja 1 ½ rkl
kasvisliemikutioita 2
öljyä
vuohenjuusto palanen pyöreästä tangosta n 3 cm
mustapippuria
maitoa


Kuullota kattilassa silputtu sipuli öljyssä ja lisää suikaloitu porkkana. Anna paistua hetken että porkkanasta irtoaa makeutta, mutta älä ruskista. Laita mukaan vielä sellerisuikaleet ja pienitty.fenkoli. Lisää vehnäjauhoja reilu ruokalusikallinen ja pyörittele sekaan. Paloittele perunat ja kukkakaali kattilaan ja kaada päälle maitoa että ainekset peittyvät. Lisää kasvisliemikutiot ja pakasteesta herneet, pavut sekä purjonpalat. Mikään ei estä käyttämästä myös tuoreita. Liikuttele ja kaavi puulastalla kattilan pohjaa koska joudut pitämään levyä kuutosella. Kun keitto alkaa kiehua, ota vähän lientä isoon teemukiin ja sekoita vuohenjuuston pala sauvasekoittimella hienoksi liemeen. Kaada takaisin keittoon ja sekoittele. Mausta pippurilla. Kun perunanpalat ovat pehmenneet keitto on valmista. Älä säikähdä vahvaa vuohenjuuston hajua. Maku on hyvin aromikas.

Äänestä

Mitä on amarantti?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NoJust kirjoitti:

täällä kun kysellään aina reseptejä, niin tällaisesta tuli hyvää (säästökuurilla kun ollaan niin piti säveltää sen mukaan mitä kaapeista löytyi):

ainekset:
- puolikas kaali (melkoisen pieni)
- puolikas kukkakaali
- kaksi punasipulia
- kolme valkosipulin kynttä
- paprika
- 1-1,5 desiä amaranttia
- mausteita (currya, kurkumaa, soijakastiketta, sokeria, suolaa jne)
- kolme pientä chilipalkoa
- pikkupurkki tomaattipureeta
- purkki kuorittuja tomaatteja
- purkki tai puolikas kookosmaitoa

Kaikki muuta paitsi kukkakaali ja paprika laitetaan Kenwoodiin ja jauhetaan tahnamaiseksi.
Korkeareunaisessa pannussa kuumennetaan öljy, laitetaan sekaan kukkakaalinnuput sekä sokeri ja hetken päästä muu vihannes"tahna", pilkottu paprika ja amarantti. Freesaillaan, lisätään tomaattipure ja mausteet. Hetken päästä lisätään kuoritut tomaatit ja annetaan poreilla n. puoli tuntia.
Lopuksi lisätään kookomaito ja annetaan hieman hautua lisää.

Amaranttia sattui olemaan kaapissa (parasta ennen yli puoli vuotta sitten), yleensä käytän näissä sörsseleissä täysjyväriisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu