Outo maakerrostuma

Olin kaivamassa koekuoppaa kesämökin imeytyskenttää varten todetakseni maan sopivan jätevesien imeytykselle tai suodattamiselle.
Ensin oli n. 1.metrin kerros hienoa hiekkaa joka
muuttui syvemmälle mentäessä saven sekaiseksi.
Yllättäen n.2 metrin syvyydessä tuli vastaan ikään kuin uusi maanpinta jossa oli jääteitä puusta ja jonkinlainen multakerros.Tuli sellainen tunne että maan pinta on joskus ollut sillä korkeudella, mutta milloin ja millä tavalla nämä uudet kerrostumat ovat syntyneet vanhan maanpinnan päälle?
31228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En tosiaankaan ole asiantuntija, mutta voisiko tuo olla niin, että jääkauden lopulla olisi käynyt niin, että alue olisi ollut kuivilla jonkin aikaa ja kasvanut puuta. Sitten alue olisi joutunut jälleen veden alle, esim ancylus-transgression johdosta. Hiekka- ja savikerrokset olisivat muodostuneet silloin. Ancylus-transgressio nosti veden pintaa etelässä ja kaakossa n. 10 900 - 10 300 vuotta sitten.

Missä päin Suomea mökkisi sijaitsee ja millä korkeuksilla meren pinnasta?

Äänestä

Kyse lienee vedenpinnan korkeuden vaihtelusta. Ajan kohdasta en osaa sanoa, mutta ilmeisesti jääkauden jälkeen tapahtunut, yllätys yllätys :) .Ensin veden pinta ollut alhaalla, jonka jälkeen veden pinta noussut johtuen jään sulamisesta tai nopeasta veden purkautumisesta altaaseen. Tällöin kasvit, puut ja muu maa-aines jäi veden alle. Ajan kuluessa kyseisen kerrostuman päälle kerrostui savea ja muuta hienoainesta. Hiekka vuorostaan kerrostui veden pinnan laskun johdosta edellisen kerroksen päälle. Hiekkakerros on tyypillinen rantamuodostumille, savea/muu aines yleensä kerrostuu syvemmällä altaassa.

Äänestä

Eli siis mistä tämän löysit? Päijänteen rannalta vai rannikolta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jole kirjoitti:

Olin kaivamassa koekuoppaa kesämökin imeytyskenttää varten todetakseni maan sopivan jätevesien imeytykselle tai suodattamiselle.
Ensin oli n. 1.metrin kerros hienoa hiekkaa joka
muuttui syvemmälle mentäessä saven sekaiseksi.
Yllättäen n.2 metrin syvyydessä tuli vastaan ikään kuin uusi maanpinta jossa oli jääteitä puusta ja jonkinlainen multakerros.Tuli sellainen tunne että maan pinta on joskus ollut sillä korkeudella, mutta milloin ja millä tavalla nämä uudet kerrostumat ovat syntyneet vanhan maanpinnan päälle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu