Olen jo pitemmän aikaa pohtinut mikä on perusmuoto suomen kielen kutiamista ilmaisevasta verbistä. Eli minä kutian, sinä kutiat, hän kutiaa...vaikkapa jalkapohjasta. Mutta miksi perusmuoto tälle verbille tuntuu niin vaikealta vääntää..? Ei minun kielikorvani ainakaan ehdota mitään kovin järkevää. Osaako täällä joku auttaa? :)
ei saa KUTITTAA! :)
Stella*
131701
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Suomen kielen perussanakirjan mukaan tuo verbi on "vaillinainen, infinitiiviä ja menneen ajan muotoja ei käytetä".
Suomen kielen opettajani ei varmaan ihmettele, jos tämä on hölmö kysymys. Miksi ei menneen ajan muotoja käytetä? Kyllä minä ainakin viime kesänä kutisin, kun itikat purivat, suorastaan kutisutti käsivarsia.
Minä kutian ja minä kutisen ilmeisesti eri asia. Esimerkkisi preesens olisi kai "minä kutisen, kun itikat purevat, suorastaa kutisuttaa käsivarsia".
Mainitun verbin I infinitiivi on *kudita. Muoto on hypoteettinen sillä sitä ei tunneta aktiivisessa käytössä.
Ongelmana on tietenkin että tuo sama infinitiivi voi taipua myös: kuditsen, kuditset...
Topias esitteli täällä jokin aika sitten netistä löytyvän verbien taivutuskoneen. Panin kokeeksi koneen tavittamaan verbin "kudita". Tällaista jälkeä tuli:
minä kuditsen
sinä kuditset
hän kuditsee
me kuditsemme
te kuditsette
he kuditsevat
minä olen kudinnut
sinä olet kudinnut
hän on kudinnut
me olemme kudinneet
te olette kudinneet
he ovat kudinneet
minä kuditsin
sinä kuditsit
hän kuditsi
me kuditsimme
te kuditsitte
he kuditsivat
minä olin kudinnut
sinä olit kudinnut
hän oli kudinnut
me olimme kudinneet
te olitte kudinneet
he olivat kudinneet
minä kudinnen
sinä kudinnet
hän kudinnee
me kudinnemme
te kudinnette
he kudinnevat
minä lienen kudinnut
sinä lienet kudinnut
hän lienee kudinnut
me lienemme kudinneet
te lienette kudinneet
he lienevät kudinneet
minä kuditsisin
sinä kuditsisit
hän kuditsisi
me kuditsisimme
te kuditsisitte
he kuditsisivat
minä olisin kudinnut
sinä olisit kudinnut
hän olisi kudinnut
me olisimme kudinneet
te olisitte kudinneet
he olisivat kudinneet
(sinä) kuditse
(hän) kuditkoon
(me) kuditkaamme
(te) kuditkaa
(he) kuditkoot
() olkoon kudinnut
() olkoot kudinneet
kuditessa
kuditen
kudittaessa
kuditsemassa
kuditsemasta
kuditsemaan
kuditsemalla
kuditsematta
kuditseman
kudittaman
kuditseminen
kuditsemista
kuditsemaisillani
Piti kirjoittamani: "Panin kokeeksi koneen taivuttamaan...", mutta nakkisormeni saivat näppäimistöllä vahingossa aikaan uuden verbin "tavittaa". Tavituskone osaisi epäilemäti tavittaa senkin.
Kutka? Kutina?
Kutkuttavalla ja kutittavalla on mielestäni melko selkeä vivahde-ero. En puhuisi kutittavan vaan kutkuttavan jännittävästä dekkarista, kun taas jalkapohjien hively tuottaa ennemminkin kutittavan kuin kutkuttavan tunteen. Kutittaminen kohdistuu mielestäni (ihon) tuntohermoihin ja on siis suoranainen fyysinen aistimus, kun taas kutkuttava tunne syntyy jossakin mielen syövereissä.
Kutka ja kutina? Pilailuvälinepuodeissa kai on ollut kaupan kutkapulveria, mutta kutinapulverista en ole kuullut puhuttavan. Toisaalta en ole kuullut myöskään kenenkään ennustajan sanovan: "Minulla on sellainen kutka munissa, että..." vaan tässä fraasissa käytettävä sana on ehdottomasti kutina. Niin synonyymejä kuin sanat kutka ja kutina ovatkin, on niille kummallekin muodostunut oma vakiintunut käyttöalueensa.
'kutka' (muun kuin suoran kosketusärsytyksen aiheuttama) iho- t. limakalvoaistimus, joka pakottaa hankaamaan t. raapimaan kyseistä kohtaa, kutiseminen, kutina, kutkutus, syyhyäminen. Syöpäläisten aiheuttama kutka. Vesirokkoon liittyvä kutka.
'kutkuttaa' kutittaa. Yskä kutkuttaa kurkkua. Kutkuttava ihottuma. Kämmentä kutkuttaa.
Kuv. kiihottaa, innostaa, yllyttää, hivellä. Kutkuttava tilanne. Kutkuttaa jkn turhamaisuutta. Mieltä kutkuttaa.
'kutkuta' tavallisemmin: kutista, syyhytä.
'kutista' kutkan aistimuksesta. Päänahka kutisee.
'syyhytä' kutista. Iho, selkä syyhyää. Kovasti syyhyävä ihottuma.
Kuv. Sormeni syyhyävät [= haluan kovasti] päästä työhön käsiksi.
'kutina' kutiseminen, kutka.
'kuti' kutitettaessa toistettuna käytettävä hellittelysana.
'kutiaa' vaill. (I infinitiiviä ja menneen ajan muotoja ei käytetä)
1. ihoa (määräpaikoista) kosketeltaessa aiheutuvasta aistimuksesta, joka us. saa aikaan naurunkikatusta. Hän kutiaa herkästi kainaloista. Herkkä kutiamaan.
2. kutkan aistimuksesta: kutisee, syyhyää. Kädet kutiavat. Kutiava ihottuma. ?
Tuleepa mieleen Lapista kotoisin oleva varusveijari yli 30 vuoden takaa. Meitä alokkaita oli vannotettu olemaan hiirenhiljaa ollessamme järjestäytyneinä suljettuun muotoon (neliriviin). Tämän mainion kaverin suu ei pysynyt kiinni tässäkään vaiheessa, vaan hänen suunnastaan kuului vaimeaa jupinaa: "Perkele, kun munia kutistaa!" Hän siis ilmaisi kutiamisen/kutisemisen verbillä, jonka merkitys viittaisi kaiketi useimpien korvissa anatomisten ulottuvuuksien pienenemiseen.
Täi on otus, joka käy yli ihmisen ymmärryksen. Satiainen on vähän samaa sorttia, käyskenteleiksen vain jossakin muualla kuin ihmispolon ymmärryksen yläpuolella. Vaan entäpä kutiainen - millainen elikko löytyy tämän sana takaa? Edesmenneen pilapiirtäjäprofessori Kari Suomalaisen henkilögalleriaan ainakin kuului katontekijä Hiski Kutiainen. Yksi aasinsilta hänestä johtaa vanhaan kunnon Rautarouva Margaret Thatcheriin - mutta ei etu- eikä sukunimestä, vaan ammattinimikkeestä: thatcher kun tarkoittaa olkikaton tekijää.
Kusiaisen, puutiaisen, talitiaisen ja jopa rautiaisenkin pystyn joten kuten hahmottamaan. Myös kuumiainen on tällä palstalla selitetty jokunen viikko sitten (sehän on se englannin "hottie"). Mutta kutiainen on edelleen arvoitus! Kenpä kertoilisi?
Kudita.
Kyllä se on näin.
"kudita; kutian, kutiat, kutiaa... "