Olisi tarkoitus laittaa veneen maston nokkaan videokamera, jossa olisi kunnollinen zoomi. Voisiko sen kameran vakauttaa niin, että asentaisi sen lähelle kiihtyvyysanturit (2 tai 3) Näiltä antureilta menisi tiedot PClle sellaiselle ohjelmalle, joka niiden perusteella säätäisi hydrauliikkaventtiileitä ja sen kautta kahta (kolmea?) hydraulista kamerankääntäjää, jotka väpättäisivät kameraa niin että veneen keinunta ja tärinä kompensoituisivat. Mitä mieltä olette tällaisesta virityksestä?
Onko ideassa järkeä?
Pikku apulainen
6491
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Teoriassa toimii, mutta on kyllä aika säätämistä :O
MyOrigon -puhelimissa on joku tollanen idea..
Edellinen kirjoittaja osui asian ytimeen. Toimii toki, mutta sen säätö saattaa vaatia aika paljon tekemistä.
Yksinkertainen mekaaninen keino saattaisi olla helpompi. Eli laakeroi kamera kahdella akselilla vapaasti heiluvaksi ja aseta alle vastapaino. Painovoima stabiloi kameran, eikä kuva heilu.
Elikkä kamera heilurin nokkaan ja punnus alas. Saattaisi olla hyvä laittaa punnus vaikka öljy- taikka vesiämpäriin, jolloin neste vaimentaisi ehkä sopivasti ylimääräistä heilahtelua. Kokeilukysymys.
Toinen vaihtoehto on laittaa kamera gyroskoopin (kaksiakselinen) sisälle. Hyrrävoimat pitävät kameraa paikallaan maapallon painovoimakentässä veneen heilumisesta riippumatta. Hyrrähän tunnetusti pyrkii säilyttämään suuntansa.
Ja kolmas vaihtoehto on se, että gyroantureilla ohjataan jotain sähköisesti ohjattavaa toimilaitetta, joka pitää kameraa paikallaan. Tähänkin löytynee valmiita komponentteja esimerkiksi teollisuuselektroniikan alueelta. Muun muassa erilaiset jalustojen vakautuslaitteet (öljynporauslautat yms. vastaavat). Myös helikoptereissa käytetään sähköistä vakautusta ja sieltä löytyy joukko kytkentöjä ja laitteita. Helposti kallis ja massiivinen projekti.
Vähimmällä taitaa päästä, kun ostaa suoraan sellaisen kameran, josaa on sisäinen elektronisesti ohjattu kuvan vakautus.
elektroninen vakautus auttaa pikkuvärinöihin mutta ei enää jos on vaikka krapulassa, ja kädet tutaa oikein kunnolla.
Taitaisi olla paras yhdistää tuo heilurisysteemi ja elektroninen vakautus. Vesiämpäriä sinne ei kyllä oikein voi laittaa, niin että joku muu vaimennussysteemi pitäisi kehittää. Saisi ne isot heitot kuriin. Sitten elektroninen vakautus hoitaisi tärinät (vaatii aika kalliin kameran eli sellaisen, jossa kennosta käytetään varsinaiseen kuvaan vain pieni osa).
Monissa laitteissa asennon- ja liiketunnistimia käytetään kaikenlaiseen vakauttamiseen.
Hydraulisesti et tuota saa ikinä toimimaan, sähköisilla servoilla ehkä.
Herkkiin, tarkkoihin´, pientä voimaa vaativiin liikkeisiin löytyy huomattavasti parempia ratkaisuja kuin hydrauliikka.
Gyroskooppi on yleisin ratkaisi mainitsemaasi ongelmaan. Kotikonstein mainitun hyrrän tekeminen on köytännössä liian hankalaa.
Kuitenkin tietokoneen kiintolevyn pyörimisnopeus ja massa ovat jo sitä luokkaa, että niissä esiintyy jo merkittäviä hyrrävoimia. Tästä saa ihan kirjaimellisesti kouriintuntuvan käsityksen, kun ottaa pyörivän kiintolevyn käteen, ja yrittää kallistella sitä. Eli kannattaa ihan kokeilla ennen muihin toimiin ryhtymistä.
Itse yrittäisin ratkaista ongelmaa seuraavalla tavalla:
Kiinnittäisin vanhan tietokoneen kiintolevyn suoraan kameran pohjaan. Näin saadun systeemin laakeroisin painopisteestään kummankin vaaka-akselin ympäri Näin kamera pääsisi kiertymään vapaasti kaikkien muiden, paitsi pystyakselin ympäri. Uskoisin tällaisen laitteen olevan lyhyellä ajanjaksolla tarkasteltuna kohtuullisen vakaan. Kuitenkin pidemmällä ajanjaksolla ei ole sellaista voimaa, joka asettaisi kameran nimenomaisesti vaakatasoon, vaan näin asennettuna kamera voi olla yhtä hyvin sekä vinossa, että osoitta liian ylös tai alas.
Periaatteessa kamera saataisiin suoraan kiinnittämällä em. tavalla nivelöityyn systeemiin painopisteen alapuolelle massan kääntämään systeemin suoraan. Pieniä ongelmia kuitenkin tulee, koska mastossa on mitä ilmeisimmin suuria sivuttaiskiihtyvyyksiä sen heiluessa puolelta toiselle. Näistä johtuen sama massa joka pitää kameraa suorassa pyrkki taas sivuttaiskiihtyvyydestä johtuen heiluttamaan sitä.
Eli jos massaa halutaan käyttää, niin sen tulisi olla vain juuri ja juuri niin suuri, että se saa kameran kääntymään suoraan. Näin varsinainen vakautus jäisi "gyron" tehtäväksi.
Luultavasti olisi parempi käyttää ko. paketin asemoimiseen mahdollisimman löysiä jousia. ( silloin kamera pyrkisi asettumaan aluksen rungon mukaan suoraan)
Oli miten oli, nii joka tapauksessa on hyötyä siitä, että kiinnität levyaseman kameran pohjaan. (siis pyörivän sellaisen; En ainakaan nyt kykene kuvittelemaan sellaista tilannetta, jossa siitä olisi alkuperäistä tarkoitusta ajatellen haittaa)