Miksi väsyttää urheilusuorituksen jälkeen?

Oon 20 -vuotias tyttö/nainen. Olen noin 5 vuotta käynyt kuntosalilla kerran tai kaksi viikossa ja juossut myös viitisen vuotta ja kaksi-neljä kertaa viikossa 30 min- 1h 30 min kerralla ja usein muina päivinä käyn kävelylenkillä, mutta tuon kaiken teen vain omaksi iloksi eli en kilpaile.

Nyt ihmettelen miksi nyt vähän ajan sisällä (2 kk) jokaisen lenkin tai salillakäynnin jälkeen väsyttää päivän tai pari. Puuttuuko jotain vitamiineja vai mistä mahtaisi johtua? Huomasin kuukauden sisällä laihtuneeni noin 3 kg. Olen kyllä ihan tarkoituksella seurannut mitä syön, mutta tarkoitus on ollut syödä terveellisesti ja säännöllisesti. Valitettavasti lihatuotteiden syöminen on kuitenkin vähentynyt. Maitotuotteita käytän kuitenkin melkein enemmän kuin ennen.

Voiko se johtua siitä että en ole syönyt niin paljon lihatuotteita kuin ennen? vai onko laihtumisellani asian kanssa tekemistä?

Lihakset harvoin edes tulee kipeiksi ainakaan kunnolla, mutta tunnen elimistöni muuten palautuvan hitaasti. Esimerkiksi kävin tänä aamuna juoksemassa n. 45 min ja oon siitä asti ollu ihan valmis menemään nukkumaan ku koko ajan väsyttää.
Toivoisin saavani jotain vinkkiä mitä vitamiineja, proteeinia tms minulta puuttuu tai mikä auttaisi väsymykseeni...

jos on apua niin oon 166 pitkä ja painoa noin 63 kg.
7690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kuinka kauan nukut yöllä?

Äänestä
  • en huomannut tuosta mainitakaan. Nukun kyllä mielestäni ihan riittävästi 8-10 tuntia yössä. Yleensä sen mukaan minkä verran väsyttää.

    Toinen mistä unohdin mainita että mielestäni osaan kyllä pitää myös taukoja välillä etten tee mitään, tai teen eri lihaksille jotain kuin edellisenä päivänä. Yhtenä päivänä juoksen, toisena käyn salilla tekemässä käsille, vatsalihaksille, selälle tms jotain.

    Äänestä

Oiskos ylikuntoa? Salilla, lenkkeillen yms. Toinen tietenkin se , että saatko tarpeeksi proteiineja? Juotko palautusjuomaa urh. suorituksen jälkeen?

Itse vedän sellaista vitamiinijuomaa, missä on kaikki vitamiinit. 1tl päivässä riittää. jotain 1500% C vitamiinia päivän tarpeesta jne. Kalliitahan ne on , mutta mielestäni hyviä. Et maininnut sairasteletko paljon? Onko tullut sellainen pitkäkestoinen "nuha". Hakkaako sydän aamulla normaalia nopeampaa?


Proteiinien lähteeksi suosittelisin protskujuomaa, heraa, jos yrität laihduttaa. Vaikka laihduttaisitkin niin voisit myös kokeilla syödä esim. kanaa, vähärasvaista jne.

Äänestä

Kannattaa pitää ekaksi muutaman päivän tauko ja katsoa oliko vaikutusta. Kunto kun nousee välillä lepäämällä, ja antaa voimia, vaikka kuulostaa itsestään selvyydeltä.Tämä toimii ainakin minulla.
En ole terveyden asiantuntija, mutta olen ollut kuulevinani, että esim. jokin kilpirauhasen vajaa tai oliko se liika toiminta antaa tuontapaisia väsymis ja laihtumis oireita joillekkin. Mutta, niistä kannattaa keskustella oikean ja asiantuntevan lekurin kanssa ja sopia ehkä joistain kokeista. Ei varmasti ole mitään huolestuttavaa, saa asian pois mielestä kun tutkituttaa.

Äänestä

myös käydä tarkistuttamassa hemoglobiiniarvot. Raudanpuute aiheuttaa mm. väsymystä. Täällä lisää tietoa siitä:

http://www.rautainfo.fi/

Äänestä

Olet alkanut huomaamattasi syömään vähemmän kaloreita päivässä ja syöt nyt alle kulutuksen, kun aikaisemmin söit kulutusta vastaavan määrän. On aivan normaalia että laihiksella ollessa treeni väsyttää normaalia enemmän. Ala syömään enemmän niin viikossa alat piristyä. Jos olet lihaa vähentänyt, niin lisää vaikka sitä. Lihaa, kalaa, kanaa...

Äänestä
  • no nytpä sitten tulin sairaaksi niin tulee tauko jokatapauksessa. Mutta en mä uudelleen lihoa halua joten en mä enempää halua syödä. Proteiinia vois kokeilla kyllä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


väsynyt kuntoilija kirjoitti:

Oon 20 -vuotias tyttö/nainen. Olen noin 5 vuotta käynyt kuntosalilla kerran tai kaksi viikossa ja juossut myös viitisen vuotta ja kaksi-neljä kertaa viikossa 30 min- 1h 30 min kerralla ja usein muina päivinä käyn kävelylenkillä, mutta tuon kaiken teen vain omaksi iloksi eli en kilpaile.

Nyt ihmettelen miksi nyt vähän ajan sisällä (2 kk) jokaisen lenkin tai salillakäynnin jälkeen väsyttää päivän tai pari. Puuttuuko jotain vitamiineja vai mistä mahtaisi johtua? Huomasin kuukauden sisällä laihtuneeni noin 3 kg. Olen kyllä ihan tarkoituksella seurannut mitä syön, mutta tarkoitus on ollut syödä terveellisesti ja säännöllisesti. Valitettavasti lihatuotteiden syöminen on kuitenkin vähentynyt. Maitotuotteita käytän kuitenkin melkein enemmän kuin ennen.

Voiko se johtua siitä että en ole syönyt niin paljon lihatuotteita kuin ennen? vai onko laihtumisellani asian kanssa tekemistä?

Lihakset harvoin edes tulee kipeiksi ainakaan kunnolla, mutta tunnen elimistöni muuten palautuvan hitaasti. Esimerkiksi kävin tänä aamuna juoksemassa n. 45 min ja oon siitä asti ollu ihan valmis menemään nukkumaan ku koko ajan väsyttää.
Toivoisin saavani jotain vinkkiä mitä vitamiineja, proteeinia tms minulta puuttuu tai mikä auttaisi väsymykseeni...

jos on apua niin oon 166 pitkä ja painoa noin 63 kg.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu