Olen mies ja täytin vastikään 41 ja rakastettuni on 19. Outoa? Mutta totta. Vanhempansa ovat iloisia että tyttärensä viikonloput viettyvät huomattavsti terveellisemmin kuin mitä aiemmin)(olen raitis ja urheilullinen).
Itse kannan vastuun suhteessa kuten kelpo mies yleensä. Olen hyvin nuorekas ja elämää aikalailla kokenut työssä käyvä mies. Mistä tämä ikä-erorasismi johtuu? Kenties vanhenevien naisten katkeruudestako? Miksi yhteiskunnassamme ei sallita asiaa, jossa nuorella naisella on kokenut rakastaja joka osaa pitää hänestä hyvää huolta ja rakastajakin kokee olevansa "hänelle se maailman tärkein" ja sama tietenkin myös toisinpäin. Olisiko kuitenkin tärkeää että nuoret naiset saisivat alentavia ja loukkaavia kokemuksia nykyajan nuorilta miehiltä niin seksuaalisesti kuin naiseuttaan kohtaan yleensäkkin?
Nyt kaivataan muidenkin kuin "vanhenevien ikuista ikäkriisiään potevien katkerien naisten ja kaksinaismoralistien" mielipiteitä sekä kokemuksia aiheesta :)
Ilmeisesti sama ikäero ei suhteella 51 ja 29 ole enää lainkaan kummastuttavaa/"huolestuttavaa" tietyn ihmistyypin mielestä.
Itse kannan vastuun suhteessa kuten kelpo mies yleensä. Olen hyvin nuorekas ja elämää aikalailla kokenut työssä käyvä mies. Mistä tämä ikä-erorasismi johtuu? Kenties vanhenevien naisten katkeruudestako? Miksi yhteiskunnassamme ei sallita asiaa, jossa nuorella naisella on kokenut rakastaja joka osaa pitää hänestä hyvää huolta ja rakastajakin kokee olevansa "hänelle se maailman tärkein" ja sama tietenkin myös toisinpäin. Olisiko kuitenkin tärkeää että nuoret naiset saisivat alentavia ja loukkaavia kokemuksia nykyajan nuorilta miehiltä niin seksuaalisesti kuin naiseuttaan kohtaan yleensäkkin?
Nyt kaivataan muidenkin kuin "vanhenevien ikuista ikäkriisiään potevien katkerien naisten ja kaksinaismoralistien" mielipiteitä sekä kokemuksia aiheesta :)
Ilmeisesti sama ikäero ei suhteella 51 ja 29 ole enää lainkaan kummastuttavaa/"huolestuttavaa" tietyn ihmistyypin mielestä.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Ole nyt ihmeessä niin kauvan onnellinen, kun hän pysyy sun luonasi ;) sekin aika koittaa, että lähtee nuoremman mukaan. Elämä on !
En usko että toisen matkaan lähteminen on kirjoittajan tapauksessa yhtään yleisempää ikäerosta johtuen.
Eikös nykyään n.puolet lähde nuoremman tai vanhemman matkaan muutenkin parisuhteista.
Kirjoittajalle voin sanoa että nauttikaa ihmeessä rakkaudestanne ja jättäkää muiden puheet huomiotta.
Aina on rakastuneista kateellisia ja hiukankaan vallallaolevien suhdetyyppien poikkeavista muodoista kahta kauheammin.
Elämä on=nuori ja kaunis.
pulma kaikin tavoin. Voihan tolla teorialla että, kaikki jotka on erimieltä on vaan kateellisia, omaa oloaan helpottaa mutta totuus on että pirun friikkiä tuo on. Muutama vuosi alaspäin niin saisit syytteet pedofiliasta.
19-vuotias on vielä lapsi sinuun verrattuna ja elämä on edessä. Te olette aivan erilaisessa elämäntilanteessa ja sillä se ei ole sopivaa. Minä olen 34v ja pidän sinua itsellenikin melkein liian vanhana, puhumattakaan melkein lapsesta.
Kun pariskunta näyttää isältä ja tyttäreltä (Minun lapsella ja hänen isällä on ikäeroa 20v) tai äidiltä ja pojalta niin se on liian ellottavaa katsellakkaan. Ison ikäeron suhteet ei kyllä kauaa kestä.
Toi 51-29 kuulostaa sillä paremmalta kun nuorempikin on jo aikuinen mutta ei sekään hyvä silti ole.
Minun mielestä sellainen /-10v on sopivin haarukka mutta en olekkaan tiukkapipoisemmasta päästä :D
Miksi haluat "mielipiteitä" ? Etkö itsekään usko liittoosi?
Otat esille ikäkysymyksen haluten sille tukea ja samalla itse tuomitset "vanhenevat naiset ikuista ikäkriisiään poteviksi ja jopa vielä katkeriksi"!!!!
Mietiskele hetki mistä oma epävarmuutesi johtuu.
Sinäkään et ymmärtääkseni nuorru joten olet vanheneva mies, tämäkö sinua painaa, että kymmenen vuoden päästä olet jo Todella keski-ikäinen kun taas nainen on oikeasti vielä nuori....
Olen itse seurustellut toistakymmentä vuotta nuoremman miehen kanssa. Ikä ei ollut syy mennä yhteen eikä myöskään eroamiseen. Niin kauan kuin kaikki oli hyvin, se oli ja nautin siitä, tee sinä samoin. Ihmiset eroavat tänä päivänä niin paljon että suurimmat syyt varmasti löytyvät muualat kuin iästä.
Ikäerolla ei ole silloin kun on rakastunut mitään tekemistä suhteen kanssa. Jos suhde, jossa pariskunnalla on ollut suuri ikäero epäonnistuu, kuvitellaan, että se oli se ikä joka sen aiheutti. Itse olen seurustellut itseäni huomattavasti vanhemman miehen kanssa, eikä suhteemme kaatunut ikään. Nyt seurustelen itseäni nuoremman kanssa. Ei se rakkaus katso ikää.
Samalla tavalla meillä on eri ikäisiä ystäviä. Ihmiset tulee ottaa vastaan ihmisinä.
On totta että elämäntilanteenne voivat olla hyvinkin eri lähtökohdissa, mutta sama voi olla myöskin samanikäisillä ihmisillä.
Niinpä.Mitä silloin on väliä muiden mielipiteillä?
henkisellä ikäerolla on. Itse olen runsas kolmikymppinen nainen ja aviomieheni on minua tasan kolmekymmentä vuotta vanhempi. Meidän suhteessamme ja liitossamme ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia, perhe ja ystävät tukevat liittoamme, eikä ympäristökään ole asettanut siitä minkäänlaisia paineita ... olemme luultavasti melkoisen onnekkaita siinä suhteessa!
Ja kumppanini on molempia vanhempiani hieman vanhempi.
Ymmärrän että mieltäsi askarruttaa ikä-eronne mutta älä välitä tuomitsevista mielipiteistä. Naurettavin oli tuo "jos hän olisi muutaman vuoden nuorempi saisit syytteen pedofiliasta". Tyttö-ystäväsi on täyttänyt 18-vuotta ja on näin ollen lain mukaan aikuinen ja saa päättää omista asioistaan.
Sensijaan on ihme että vanhempansa hyväksyvät sinut, niin vaikeita kun ne anoppi ja appi-ukkosuhteen ovat muutenkin.
Maailmalla on tutkittu näitä ilmiöitä missä nimenomaan mies on parikymmentä vuotta vanhempi naistaan.
Ilmiö on vaikea pää-asiassa "miehen ikäisille" naisille ja esim. yhdysvalloissa on terapeutteja jotka ovat erikoistuneet hoitamaan naisia jotka kokevat nuoremmat naiset niin paljon uhkaksi, että oman elämän hallinta katoaa.
Perheterapeuttinen termi aiheesta oli muistaakseni Alice-ilmiö.
en villeimmissä unelmissakaan vois kuvitella olevan jonku 60.vuotiaan äijän kanssa ite olen nyt 38.v.ällöttääkin jo pelkkä ajatus.jotain rajaa sentään ikä erossakin olla taitaa naises olla isä hahmoo vailla,kun ton ikäsen kanssa viittii pyöriä.ja eikä ole sullakaan kaikki kotona mietihän vähän itekin mitä oot tekemäsä.eti oman ikänen akka eläkä pikku kersoja kulettele mukanas.oot säälittävä tapaus.
aina sitä, mitä päällepäin näyttää!
samanlaisesta suhteesta. Mieheni oli 15 v vanhempi. Ei toimii, koska nimenomaan naisen olleesa vielä niin nuori (19 v) hän ei ole henkisesti aikuinen. Ja jos sinä olet aikuinen ja tyttösi ei mitäköhään se muistuttaa...
ovat tuon ikäisenä paljon muita samanikäisiä kypsempiä henkisesti. Vähättelylinjalle ei sinun kannata mennä! ... ihan kaikella ystävyydellä sanon.
...nelikymppiset miehet henkisesti taas ikäisiään epäkypsempiä... :)
Vakalle kansi nääs!
Kuitenkaan sen paremmin ihmisiä tuntematta, emme voi ajatella heistä heti pahinta mahdollistakaan ... todellisuudessa voivat olla fiksuja ja asiallisia jne. Ei meillä ole oikeutta tuomita ketään. Jokaisella on omat vajavaisuutensa ja jokainen meistä on ihmisenä keskeneräinen. Eikö ole kuitenkin tärkeintä, että heillä on hyvä olla keskenään ja tulevat toimeen ... voiko sitä muuta vaatiakaan! :)
Kypsymisessä menee jokin raja, ja minusta 19-vuotias on vielä varsin lapsi vs. 41-vuotias mies. Eikö sinusta sitten kuulosta omituiselta 37-vuotiaan miehen ja 15-vuotiaan tytön suhde?
Toki, puhut rakastajasta. Kaiketi seksiä voi harrastaa, mutta syvällisempi suhde on mahdotonta?
...lähinnä sitä, miten voisin suhtautua, jos oma 19-v tyttäreni seurustelisi 41-v miehen kanssa.
Ja rehellisesti sanottuna ensimmäinen ajatus on 'yök'. Joku puolet vanhempi ukko vonkaamassa nuorta tytärtäni, puistattaa ajatuskin...
onni kovinkaan tärkeää ... pääasia, että omat kasvonne säilyisivät, jos tuonkaltainen tilanne eteenne joskus tulisi?
Ensinnäkin minun mielestä toi vanha mies nuori nainen on helppo juttu suomessa ja ihan yleisesti hyväksytty juttu verrattuna siihen et on vanha nainen ja nuori mies.
Siitäkös se elämä nousee(niminerkki kokemusta on)
Silloin älähtää etenkin koko tuttavapiirin vanheneva mies kaarti.Tiedä sitten ovatko vanhat miehetkin kateellisia naisten tavoin???
Mut ihan omat likka kaverini saavat takiani kuunnella omien miestensä marinaa siitä kuinka hekin kohta vaihtavat varmaan nuorempaan kuten minä ja meillä ikäeroa alle 10 vuotta.
En tiedä huomasitko itse mut kornia kirjoituksessasi oli kun peräät ymmärtämystä ja pauhaat ikä rasismista mut sorrut siihen itse.Vai miltä kuulostaa,:Olisiko kuitenkin tärkeää että nuoret naiset saisivat alentavia ja loukkaavia kokemuksia nykyajan nuorilta miehiltä niin seksuaalisesti kuin naiseuttaan kohtaan yleensäkkin?
Harrastat sitä nyt nuoria miehiä(tyttösi ikäisiä) kohtaan.
Miksi juuri nuoret miehet olisivat niin huonoja rakastajia ja naiset samassa iässä hyviä????
Luulen et vertailet mielessäsi tätä juttua kaiken aikaa ja pointtisi on et olet kilpailijoita kokeneempi,ehkä?
Olen kanssasi samaa ikäluokkaa ja myös kaikki ex kumppanini enkä halua sinua masentaa tai olla pahansuopainen mut kyllä meidän ikäluokka on aika mielikuvituksettomasti ja estoisesti kasvatettu nuorempaan materiaaliin verrattuna.
Jotka ovat sinut itsensä ja seksuaalisuutensa kanssa murkuista asti niin ei se sun" pimeessä peitonalla "kokemus ainakaan näitä 30siä miehiä pese mennen tullen.
Selvyyden vuoksi vielä tarkennan etten tarkoita suinkaan 4kymppisten miesten nyhräävän yhä pimeessä peitonalla vaan heidän varhais kasvatus ja nuoruus osuu aikaan jolloin vielä niin oli.(siitähän sinunkin kokemus on karttunut)
Seksi kun ei mielestäni ole kokemusta vaan näkemystä.
Ps.käytin tahallani sanaa" vanha mies" sillä näin sanotaan aina naisista jos kyseessä vastaava tilanne.
1. Millä tavalla ilmenee "ettei yhteiskunnassa sallita suhdettasi"?
2. Kuka sinua rasistisesti kohtelee?
3.Miksi nuori nainen saisi erityisesti nuorilta miehiltä "alentavia ja loukkaavia kokemuksia "
4.Ovatko nämä ikäisesi = vanhenevat(?) naiset jotenkin loukanneet sinua?
5.Mikä on tämä mainitsemasi "tietty ihmistyyppi" ?
Heti aluksi haluan kiittää kaikista kommenteista.Jokainen on laittanut ajattelemaan asiaa myös uusista näkökulmista.
Valoitampa hieman suhteemme alkua.
Tapasimme ulkomailla erään konfliktin aikana ja totta on, että "tyttö-ystäväni" alun alkaen turvautui minuun ja me ystävystyimme.En olisi voinut kuvitellakkaan häntä seksuaalisena objektina tuttavuutemme alkuvaiheessa, joka sinänsä on kummaa sillä kukapa ikäiseni mies ei fantasioisi toisinaan ikäisestään seksikumppanista.Tätä näkökulmaa suhteessamme ei siis alkuaikoina ollut ja kummallakin meillä oli omat petikumppanimme.Kävimme sähköpostein ja puheluin melkein puoli vuotta yhteydenpitoa kunnes hän palasi jälkeeni suomeen.Aloimme tapailemaan ja viihdyimme toistemme seurassa lopulta paremmin kuin muiden, joten lopulta löysimme toisemme kaikesta vapaa-ajassa,luopuneina suuresta osaa kumpaakin syöneestä "entisestä elämästä". Toki ystävät jäivät jäljelle, hänelle tärkeimmät samoin kuin minulle.
Ajattelen siitä paljon puhutusta isähahmon hakemisesta että kukapa nainen ei hakisi miehestään isällisiä hoivaavia puolia(hänellä on loistava isä jonka olen tavannut useita kertoja ja vähänhän se on hassua istua samassa teepöydässä ikäisteni kanssa kun äiti pyytää pitämään tyttärestään hyvää huolta isän nyökkäillessä samaan henkeen sanoen, että ei ole nähnyt tytärtään koskaan noin onnellisena), samoiten kuin mies naisestaan äidillisiä huolehtivia piirteitä.Numeroleikkejä voi leikkiä moneenkin suuntaan: Kun olen n70 hän on n50, kun olin n30 hän oli n5 jne.
Halusin ottaa asian esille siksi että aihe näyttäisi olevan tässä yhteiskunnassa aikalailla tabu.Asia joka halutaan mieluusti nähdä hyväksikäyttönä taikka vajaa-älyisen aikuisen ihmisen vastuuttomuutena.Vastuuttomuutena pitäisin näin jälkikäteen ajateltuna sitä, että kun ymmärsin olevani hänelle kaikki-kaikessa, olisin ottanut sen paljon puhutun järjen käteen ja alkanut puhumaan omia tunteitani vastaan ja näin loukannut häntä ja itseäni hyvinkin syvästi.
Loppusanoiksi rohkaisen vastaavanlaisissa tilanteissa painiskelevia ihmisiä kysymään itseltään: Mitä tämä ihminen minulle syvimmiltään merkitsee sekä pohtimaan onko kysymyksessä kuitenkin sukuvietin toteuttaminen n.s. rakkauden nimissä vaiko päinvastoin.Tällaisessa asetelmassa jos missä olen löytänyt itseni kyselemästä itseltäni kysymyksiä joita en olisi uskonut koskaan tekeväni(enkä edellisissä suhteissani tehnyt)ja huomannut vastaavani niihin lailla, jolla voin katsoa peiliin joka päivä ja hymyillä ajatellen:"Minun tarkoitukseni tässä elämässä on juuri tuo nainen, olla hänen luottamuksensa ja rakkautensa arvoinen".
Kun omat seikkailut on seikkailtu,seksi ja muut mielihyvät moneen kertaan saatu ja koettu niin jäljelle jää näköjään vain yksi tarve: Olla jollekkin se kaikkein tärkein ja samalla välähtää ymmärrys elää myös sen mukaan,olla sen arvoinen.
Tämä on meidän valintamme ja olemme kumpikin hyvin onnellisia näin, kuten myös muut läheisemme:)
Ei se katso ikää.
^
Meillä on 4 kappaletta 16-24 vuotiaita lapsia,
^
nuorin on poika.
^
Keskustelimme tämän aiheen pohjalta mieheni
^
kanssa koska aihe on puhuttanut meitäkin(21-35).
^
Jos olet sanojesi mittainen mies niin itse
^
äitinä hyväksyisin täysin sinut vävykseni.
^
Olitpa sitten 52 taikka 21.
^
Etusijalla ajattelemme lastemme onnea ja
^
kommenttisi tyttöystäväsi vanhemmista kertoivat
^
heidän tosiaankin aistivan tilanteen ja
^
hyväksyvän suhteenne.
^
Niin tekisimme mekin!
^
Se kenelle tuo lienee ongelma on ilmeisesti vain
^
omat ajatuksesi ja luulot siitä mitä muut
^
ajattelevat.
^
Mietippä mitä pahaa kukaan kuitenkaan saisi
^
onneenne aikaan vaikka ei hyväksyisikään.
^
Myös tuon ajatteleminen saattaa avata sinulle
^
uusia näkökulmia suhteeseesi.
^
Yhden neuvon annan: Pidä hänestä hyvää huolta.
Oma mielipiteeni asiast oli ennen niin, että jokainen rakastuu kehen rakastuu eikä siinä katsota ikää. Mutta...isälläni (50v) on nykyään minua vuoden nuorempi (eli nyt 21v) tyttöystävä. Ovat olleet yhdessä kolme vuotta. Uskokaa vaan kuinka minua inhottaa tämä!!! Minusta isäni ja tämä TYTTÖ ovat sairaita! Isälläni ei edes ole rahaa minkä perässä kannattaisi juosta, mutta silti kai tyttö on päättänyt olla hänen kanssaan tyyliin loppuelämänsä.
Aluksi vielä valehtelivat tytön olevan viisi vuotta vanhempi, että kai itsekin häpesivät suhdettaan.
Nykyään olen oppinut elämään asiaan kanssa, mutta en siltikään hyväksy asiaa (vaikka eihän minun sitä kuulukkaan hyväksyä).
kuin itseänsä varten. Aikuisilla lapsilla on myös oma elämänsä. Toisaalta taas kurjaa sinun kannaltasi, jos ette tule toimeen keskenänne ...
Mulla taas sellanen tilanne että tyttöystäväni on mua 15 vuotta nuorempi ja olen myös isä häntä vain 3-vuotta nuoremmalle tytölle. Tyttäreni ei aluksi hyväksynyt suhdettamme koska olivat olleet mm.samassa koulussa ja tanssikoulussa samanaikaisesti.
Kerran sitten puhuin tyttöni kanssa asiat halki ja kerroin ajatelleeni asiaa hänen kannaltaan useaan otteeseen.Niinkuin teinkin koska mm kaverinsa olivat "kuittailleet" isällään olevan ikäisensä tyttöystävä.Me emme liiku esim. kaupungilla yhdessä vaikka asummekin suuressa kaupungissa.Katsoin näin kunnioittavani tyttäreni"ikää"joka tuntuu olevan hyvinkin kriittinen tällaisille asioille.
Tämä on kuitenkin kahden täysi-ikäisen ihmisen tunne-asia joka ei kuulu kenellekkään kolmannelle osapuolelle.Ei edes tyttärelleni vaikka häntä hyvin paljon rakastankin.
Tämä on sentään minun elämäni tämä minun elämäni, vaikkei aina siltä tunnukkaan.
mikä siinä on sairasta!?
Anna mennä vaan äläkä vittuakaan välitä kateellisten marinoista sillä niitähän tässä maassa riittää.
Hylättyjä ja parisuhteisiinsa kyllästyneitä luusereita jotka hyvin mielellään moralisoivat muiden onnea.
Ja syitähän aina löytävät, ikäerot ehkä suosituimpia.
Onnea ja menestystä nuoreen suhteeseen"
t:Jore
Nimimerkki utelias esitti hyviä kysymyksiä, minäkin haluaisin kuulla vastauksesi niihin, vastaathan?
Kerro millaisia kokemuksia teillä tästä "rasismista" on? Kirjoitat ikävään sävyyn ikäisistäsi naisista, ovatko nämä rasistit nimenomaan sinun ikäisiäsi naisia?
Mielenkiinnosta; mitä mieltä olet nelikymppisen naisen ja parikymppisen miehen seurustelusta? Olisiko se sinusta outoa? Epäilisitkö että siinä on takana jotain muuta kuin rakkautta?
Kirjoituksestasi saa sen käsityksen, että pidät nuorempia miehiä huonompina rakastajina. Höpöhöpö. Ihania ihmisiä ja k-päivä ovat sekä vanhat että nuoret. Ei ikä aina tuo viisautta ja hyvyyttä.
Itselläni on myös vanhempi seurustelukumppani, ikäeroa ei tosin ole yhtä paljon kuin teillä ja olen itse reippaasti parinkympin paremmalla puolella. Kerran seurustelun alkuvaiheessa satuin kuulemaan vahingossa kun pari mieheni ystävää keskustelivat minusta. Korvaan tarttui lause "onhan se vähän nuori." Se on ainoa yhtään negatiiviseksi luonnehdittava kommentti jonka olen suhtestamme kuullut, ja sekin tuli miehen suusta, joten en syyttelisi nelikymppisiä naisia "rasismista".
Teillä ikäero on jo aika merkittävä ja tyttöystäväsi on vasta aikuiselämänsä alkutaipaleella. Ehkä se provoisoi joitakin ihmisiä. en kuitenkaan usko että kyse olisi nimenomaan nelikymppisistä naisista, vaan ihmisistä yleensä.
visaus karttuu aina iän ja elämänkokemuksen myötä. Toisilla enemmän kuin toisilla :)!