kaksi luentoa ihmiselle

Pöhölökustaa

.....Ja aika on nykyään se mikä maksaa.

Nykyään kaiken täytyy olla niin tehokasta, että ihmiset eivät ehdi edes nukkua
riittävästi. Monet palavat loppuun. Elämä maanpäällä on loppujen lopuksi todella lyhyt
aika. Ihmiset vaan painavat sokeasti eteenpäin, mutta kuolema voi tulla koska vaan,
ja kaikki päättyy kertaheitolla, paitsi että sielu erkanee ruumiista, ja iankaikkisuus alkaa.
Elämän tarkoitus on löytää tie takaisin Jumalan yhteyteen. Kaikki muu on aivan turhaa.

Itse uskon vakaasti tähän asiaan, vaikka myönnän että en ole asiaa itsekään
sisäistänyt niin hyvin kuin pitäisi.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

"Otsasi hiessä pitää sinun syömän leipäsi"

Häpeän, koska kyllä minäkin pystyisin jotain tekemään toistenkin hyväksi.

Mutta se on myös faktaa, että kulutan huomattavasti vähemmän kuin nykyihmiset keskimäärin. Nykyään ihmiset kuluttavat niin paljon, että heidän on pakko raataa itsensä uuvuksiin, että tulot yltäisivät edes
kuluttamisen tasolle.

Fakta tämäkin: "Ellet tee tuottavaa työtä, josta maksaisit veroa, tulee sinun tyytyä pääasiassa
esim. kierrätystavaraan/-vaatteisiin sekä ruuassa halpamerkkeihin ja jopa päiväysvanhaan
ruokaan. Ym...ym..."
Jos joutuisin tekemään oikeaa duunia ja maksamaan veroa, niin takuulla ostaisin esim. kaikki
vaatteet kaupasta.

Tiedän tapauksen, jossa opiskelija/työtön nuori mies vaati esim. uudet vaatteet sekä ruuassa
ns. trendimerkit, ym. Seuraus oli se, että laskut jäi maksamatta, ja mies maksaa palkastaan todennäköisesti vieläkin velkojaan.

1

430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Köyhimys

      37,5 tuntia työtä.
      130,5 tuntia vapaa-aikaa, viikossa.

      Minusta tuo on vielä aika hyvä suhde.

      Olisi hieno juttu, jos Jumala olisi olemassa, mutta minulla on epäilykseni asiasta, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää nauttia ajasta jo "iäisyyden" tällä puolen. ;)

      Mitä tuohon kuluttamiseen tulee, niin taidan olla enemmänkin ns. "huono kansalainen", kun en sitten millään jaksa kuluttaa mihinkään turhanpäiväisyyksiin vaan laitan melkein kaiken säästöön, jos vaikka oman talon joskus.. Ja perheen.

      Sen verran optimisti täytyy kuitenkin aina olla, ettei keskity pelkästään siihen "worst case scenarioon".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      89
      2523
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1413
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe