harjoitella vaikka sen jlk metronomin kanssa? EARMASTER on yksi TODELLA hyvä ohjelma mutta siinä ei ole kyseistä toimintaa?
Onko ohjelmaa mihin voi skannata nuotit ja
sen jlk
1339
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tähän kovin vaikea kenenkään vastata. Ainakaan minä en täysin ymmärrä kysymystä. Miksi nuotit pitäisi skannata koneelle, että niitä voisi harjoitella? Mutta yritän arvata.
Käytän itse Sibeliusta. Joskus säveltämiseen ja sovittamiseen. Useimmiten kirjoittelen siihen opiskeltavien laulujen pianosäestyksen, jolloin saan tietokoneesta harjoituspianistin. Ne nuotit voi syöttää siihen myös skannaamalla. Koneella olevat nuotit voi sitten tallettaa myös aiffiksi levylle poltettavaksi. Olenkin tehnyt säestys-CD:itä lauluharjoituksiin ja eräälle klanetistille.
Tietokone soittaa kovin konemaisesti, joten hengityksen huomioimiseksi tempoa pitää hieman peukaloida.
On tehty myös varsinaisia säestysohjelmia, jotka kuuntelevat soittajaa/laulajaa ja muuttavat tarvittessa tempoaan. En muista ohjelman nimeä. Enkä tiedä miten sitä on saatavilla.
Jonkilainen "säestysohjelma" on myös Wienissä museossa oleva virtuaaliorkesteri (suuri videokuva). Se ei kuuntele vaan seuraa tahtipuikkoa ja soittaa ohjauksen mukaan. Siinä on huomioitu kaikki vaihtoehdot. Jos vierailija huitoo kovin huonosti, niin yksi soittajista ponnahtaa seisomaan ja sanoo saksaksi: "ei tätä voi soittaa"