Ei tee hyvää, kun isä on sekä sukuunpäin suuntautunut että väkivaltainen paska. "Sukuunpäin suuntautunut" voi olla silti, vaikkei lääppisikään omaa tytärtään jatkuvasti. Pelkkä katse jo riittää kertomaan. Sellainen piinaava tuijotus. Ja ihan kaikkea en kehtaa edes kertoa, miten välillä käy, kun kuljen ohitse. Hyi olkoon.
Olen miettinyt tässä sitä, että mitä jos keskittyisi kokonaan naisiin. Minua on haukuttu jo vuosikaudet (kaverini & äitini), että olen epäviehättävä enkä kuulemma saa miestä. Alkaa ottaa päähän, kun kukaan muu mies ei minua ihaile kuin oma isäni! Tekisi mieli unohtaa koko miessukupuoli. Minua on sen verran loukattu.
Niin, ajattelin vain sitä kysyä, että miten siinä käy kun on tyttärestään seksuaalisesti kiinnostunut isä? Tuleeko tyttärestä myöhemmin lesbo vai kuinka siinä käy?
En enää asu kotona, vaan olen muuttanut n. 2 kk sitten. Olen ollut laiska viemään tavaroita uuteen kotiini ja nykyään edelleen käyn täällä hakemassa tavaraa. Pitäisi pistää vähän vauhtia koko touhuun, niin säästyisi ihailevilta katseilta ja isän jännittyneeltä hengitykseltä.
Olen miettinyt tässä sitä, että mitä jos keskittyisi kokonaan naisiin. Minua on haukuttu jo vuosikaudet (kaverini & äitini), että olen epäviehättävä enkä kuulemma saa miestä. Alkaa ottaa päähän, kun kukaan muu mies ei minua ihaile kuin oma isäni! Tekisi mieli unohtaa koko miessukupuoli. Minua on sen verran loukattu.
Niin, ajattelin vain sitä kysyä, että miten siinä käy kun on tyttärestään seksuaalisesti kiinnostunut isä? Tuleeko tyttärestä myöhemmin lesbo vai kuinka siinä käy?
En enää asu kotona, vaan olen muuttanut n. 2 kk sitten. Olen ollut laiska viemään tavaroita uuteen kotiini ja nykyään edelleen käyn täällä hakemassa tavaraa. Pitäisi pistää vähän vauhtia koko touhuun, niin säästyisi ihailevilta katseilta ja isän jännittyneeltä hengitykseltä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
http://www.tukinainen.fi/maksuton_kriisipaivystys.html
Voit soittaa sinne nimettömänä ja keskustella aiheesta. Vaikka seksuaalinen kiinnostus omaan tyttäreen ei yltäisi tekoihin, se on silti syvästi traumatisoiva. Apua saat varmasti, jos sitä haet. Suurin kynnys on häpeän tunne (kokemuksesta puhun ja/vaikka kyseessä ei itselläni ollut isä). Häpeä ei kuulu sinulle vaan isällesi. Tuon opit ymmärtämään terapiassa ja se vapauttaa. Yksin on vaikea ylittää tämän kaltaisia juttuja. Mutta, sinulla on mahdollisuus kaikkeen hyvään ja terveeseen itserakkauteen. Voit oppia rakastamaan ja arvostamaan itseäsi, s.o sinä olet rakkauden arvoinen.
..olet joutunut omien vanhempiesi taholta huonosti kohdelluksi.
Ensinnäkin se, että äitisi on sanonut sinua epäviehättäväksi on jo omaan persoonaan kajoamista ja samaa kuin henkinen väkivalta.
Tottakai jos sitä hoetaan koko lapsuuden ja nuoruuden niin tulee tunne että "no, ehkä minä sitten olenkin tällainen epäkelpo".
Isäsi käytös on todella paheksuttavaa, hyvä että sinulla on oma asunto, pääset omaan elämään ja uuteen alkuun!
Ota nyt etäisyyttä lapsuudenkotiisi ja ala ajattelemaan vain itseäsi.
Tuossa tulikin edellä hyvä vinkki mihin voit soittaa kun oikein ahdistaa..voimia sinulle ja muista että elät parhainta aikaa nuoruudessasi ja sinulle on kaikki ovet avoinna:-)
Se on kuin lottovoitto minulle, etten asu enää kotona.
Kiitos linkistä. Jos tilanne alkaa todella paljon ahdistaa, otan yhteyttä. Mainitsen sen, että isäni ei ole kertaakaan koskenut minuun. Eikä äitini ole koko ikääni minua haukkunut. Kaikki hänen haukkumisensa alkoivat siitä, kun menin lukioon (kateus). En puolustele heitä ollenkaan, kunhan täsmensin. Enkä häpeä tilannetta. Jos isä on sairas, sitten on, ei se Minuun liity mitenkään. Kiitos vastauksistanne!
Minusta kasvoi harmaa hiiri. Olen jo keski-ikäinen, mutta en uskalla olla naisellinen ja viehtättävä, koska lapsuudessani äitini oli mustasukkainen minusta isän nähden. Yritin siis jo silloin olla mahdollisimman huomaamaton, etten aiheuttaisi lisää ristiriitoja...
...miltä sinusta tuntuu, itse tuollaista myös saan kestää ja välttelen vanhempieni luo menemistä. Kun olen siellä olen lähinnä omissa oloissani pois muiden katseilta.
Minä vain tunnen hirveää syyllisyyttä kun ajattelen tai kirjoitan jotain vähänkin negatiivista omista vanhemmistani. Tuntuu kuin olisin itse jotenkin mieleltäni sairas ja vain liioittelisin asioita.. Tunnen syyllisyyttä, koska kuitenkin rakastan isääni. Hän ei ole väkivaltainen eikä luonteeltaan ilkeä. Mutta silti pelkään häntä.
Eihän sellaiset katseet voi olla normaaleja? Ja sitten kun tulee vielä vihjailevat sanat mukaan... Tuntuu niin ällöttävältä. Mutta koskaan ei ole minuunkaan koskettu (paitsi kerran pepusta nipistetty teini-ikäisenä, onko tuo normaalia?)
Minä en ole lainkaan naisista kiinnostunut seksuaalisesti, ja minulla on ihana poikaystävä.. En vaan ikinä voisi kertoa näistä ajatuksista hänelle, tai kenellekään muullekaan muuta kuin anonyymisti..
Näen usein painajaisia lapsuudenkodistani ja isästäni. Tämä asia on vaikuttanut todella vahvasti persoonallisuuteni kehittymiseen, sillä sitä on jatkunut n. 12-vuotiaasta lähtien (tai silloin tajusin sen).
Haluaisin ihailla isääni niin kuin useimmat ystäväni tekevät..
sinä voisit päästä ja nähdä totuuden. Ei ne takapuolesta nipistelyt kuulu isälle. Toki voit rakastaa isääsi, mutta vihakin kannattaisi löytää. Onhan hän omalta osuudeltaan pilannut elämääsi rankemman kautta.
Anonyymisti voit soittaa linkkiin, jonka ensimmäinen vastaaja antoi, eikä terapiaakaan kannata poissulkea. Vaikka myöhemmin (taidat olla aika nuori vielä)... Nämä asiat kun tuppaavat tulla sitten myöhemmin esille muodossa tai toisessa, vaikka fyysisen sairastumisen kautta. Ja jos joskus saat lapsen, saatat alkaa neuroottisesti tarkkailla lapsen isää ja nähdä joka puolella sitä samaa mitä omassa lapsuudessasi/nuoruudessasi koit. Suosittelen avautumista johonkin suuntaan, omien tunteiden läpikäymistä turvallisessa seurassa... syyllisyyden ylittämistä.
Ei se helppoa ole, mutta ei ole helppoa salata koko ajan asioita ja ikään kuin vetää koko ajan kivirekeä perässään.
Voimaa Sinulle. Se että olet noin hyvin jo selvinnyt, kertoo rohkeudesta (uskallat esim. olla parisuhteessa).
Itse olen lapsena rikkirevitty fyysisestikin, silti eheä ja kokonainen tänä päivänä. Kiitos loistavan terapian ja haluni selviytyä. Tekemättömiä ei saa tekemättömiksi, mutta oman arvonsa voi oppia tuntemaan ja löytää. Syyllisyyttä ja häpeää en enää tunne, ja olen jättänyt tapahtuneista kaiken vastuun raiskaajilleni.
-Elämä on toivoa täynnä-
Isäsi on ihminen siinä missä me muutkin. Jos hän on/vaikuttaa olevan sinusta kiinnostunut, niin anna olla. Hän kuitenkin ilmisesti myös rakastaa sinua ja se on myös tärkeää. Ja jos hän ei ole kuitenkaan mitään tehnyt, niin asia on oikeastaan samantekevää... ja siitäkin huolimatta.
Torjut vain lähentelyt ja elät omaa elämääsi. Hanki poikaystävä. Rumakin voi löytää seuraa laittamall itseään ja korostamalla hyviä puoliaan.
Mielestäni asiaa paisutellaan tarpeettomasti.
Nyt meni överiksi. Tottakai se on sairasta, että OMA ISÄ himoitsee TYTÄRTÄÄN!
mistä kaltaisiasi idiootteja sikiää?
..että tuo on isällesi luultavasti vähintäänkin yhtä suuri ongelma. Ei isältäsi ole kysytty mielipidettä, kun hänelle tällainen kiinnostus lykättiin.
Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä, kuten aina ja kaikessa.