Kärsitkö/oletko kärsinyt työuupumuksesta?

"Että tässä esimerkkiä, mitä minä saan kokea sairaan työtoverini taholta: hän on niin sairas, mutta työyhteisö suojelee häntä ja on palkannut minut muun muassa tukemaan hänen työtään ja kohta tässä voi käydä, että olin terve tullessa ja sairas sijaisuuden päättyessä. Sijainen saa sitten tavallaan siirtymän sairaan henkilön psyykestä ja sairas paranee tilapäisesti, kunnes tarvitsee uuden uhrin. En aio siihen suostua, olen jo hakemassa muuta työpaikkaa ja aamuisin psyykkaan itseäni kristillisen meditoinnin avulla vahvaksi."

KIITOS VIESTISTÄSI, tämä on juuri sitä mitä tarvitsen tuekseni omassa päätöksessäni!! Minäkään en halua sairastua.

voimia sinulle, kirjoitti:

"Että tässä esimerkkiä, mitä minä saan kokea sairaan työtoverini taholta: hän on niin sairas, mutta työyhteisö suojelee häntä ja on palkannut minut muun muassa tukemaan hänen työtään ja kohta tässä voi käydä, että olin terve tullessa ja sairas sijaisuuden päättyessä. Sijainen saa sitten tavallaan siirtymän sairaan henkilön psyykestä ja sairas paranee tilapäisesti, kunnes tarvitsee uuden uhrin. En aio siihen suostua, olen jo hakemassa muuta työpaikkaa ja aamuisin psyykkaan itseäni kristillisen meditoinnin avulla vahvaksi."

KIITOS VIESTISTÄSI, tämä on juuri sitä mitä tarvitsen tuekseni omassa päätöksessäni!! Minäkään en halua sairastua.

Lue lisää

Hieman syyllistävää tekstiä. Meillä ala on vaativa ja pitkät sairaslomat psyykenperäisistä syistä sääntö kuin poikkeus. En ole havainnut, että lomalta palanneet olisivat negatiivisia, vaikka paha burnis ei esim 1,5 vuoden sairaslomalla paranekaan.

Ainakin minä olen huomannut työyhteisössäni seuraavan vinoutuman:

tiimissä on neljä työtätekevää ja yksi työnjohtaja, joka jatkuvasti, lähes viikottain vahtii muiden tiimin jäsenten toimintaa ja laatii heille työsuunnitelmat, työtunnit, seurantalistat, kertoo heille vaatimuksista jne. Sitten hän lähes viikottain käy jokaisen luona huomauttelemassa erilaisista korjaus ja parannustavoista, miten työtä pitäisi paremmin tehdä. Jos joku väliaikaisista uskaltaa tehdä parannusehdotuksen, niin saa kuulla, ettei mahdollisesti tämän henkilön palveluksia tarvitakaan jatkossa tai voidaan tehtäviä supistaa jollakin tavalla. Palkanmaksukriteerit ovat hämärän peitossa, samoin kirjallista työsopimusta ei ole tehty pyynnöstä huolimatta. Kuukausipalaverissa jokainen tiimiläinen näyttelee jaksavansa, vaikka ovat ihan loppu ja kyllästyneet tähän showhun. Muu työyhteisö kuvittelee, että osastolla on kaikki hyvin, tosin siellä väliaikaisesti käyvät saattavat huomata, että varsinkin väliaikaisten työntekijöiden arvostus on nollassa, koska heitä nolataan ja häiritään jatkuvasti, niin että työ olisi mahdollisimman henkisesti raskasta ja epämielekästä. Kuitenkin puolet ryhmästä on vakinaisia ja he ovat delegoineet näille väliaikaisille kaikkein ikävimmät ja työläimmät tehtävät ja jatkuvasti väliaikaiset elävät paineen alla, mahtaako työ enää jatkua sijaisuuden jälkeen, lisäksi yksi vakinainen purkaa jatkuvasti turhautumiaan väliaikaisiin työntekijöihin. Eikö ole hyvä maaperä burn outille? Hakisitko tähän työpaikkaan töihin???

Olen ihan samaa mieltä delegoinnista, itse olen niin uupunut etten edes jaksa kummemmin kirjoitella, tulee vaan ennestään huonompi olo. Kotonakin mies kyllästynyt valitukseeni työyhteisön ongelmista....! Olen ihan hukassa ja niin väsynyt kaikkeen, on toki parempiakin päiviä: onnekseni. Tänään mies viimeksi valitti mun valittelustani, että sitä samaa sä jaksat päivästä toiseen. Se siitä tuesta. Omahan on ongelmani, mutta silti aina kuvittelen, että olisi jossain joku turvallinen olkapää nojattavaksi. Myönnän, että stressini on raskasta katseltavaa ja kuunneltavaa....silti, en haluaisi hakea sairauslomaakaan, tuntuu heikolta ihmiseltä sellainen, joka ei jaksa kantaa taakkansa, en sellaista haluaisi myöntää edes itselleni. Tiedän tarvitsevani vahvan ja itseäni viisaamman ihmisen tukea, vaan mistä sellaisen löydän?

burnoutistakin kärsivä kirjoitti:

Olen ihan samaa mieltä delegoinnista, itse olen niin uupunut etten edes jaksa kummemmin kirjoitella, tulee vaan ennestään huonompi olo. Kotonakin mies kyllästynyt valitukseeni työyhteisön ongelmista....! Olen ihan hukassa ja niin väsynyt kaikkeen, on toki parempiakin päiviä: onnekseni. Tänään mies viimeksi valitti mun valittelustani, että sitä samaa sä jaksat päivästä toiseen. Se siitä tuesta. Omahan on ongelmani, mutta silti aina kuvittelen, että olisi jossain joku turvallinen olkapää nojattavaksi. Myönnän, että stressini on raskasta katseltavaa ja kuunneltavaa....silti, en haluaisi hakea sairauslomaakaan, tuntuu heikolta ihmiseltä sellainen, joka ei jaksa kantaa taakkansa, en sellaista haluaisi myöntää edes itselleni. Tiedän tarvitsevani vahvan ja itseäni viisaamman ihmisen tukea, vaan mistä sellaisen löydän?

Lue lisää

Myös uupumuksen tai miksi sitä kutsutaan läpikäyneen miehen kanssa tosissasi niin olen valmis juttelemaan. Ehkä löydämme neuvoja yhdessä.

Ainakin itse olen saanut apua.

t.Hannes

burnoutistakin kärsivä kirjoitti:

Olen ihan samaa mieltä delegoinnista, itse olen niin uupunut etten edes jaksa kummemmin kirjoitella, tulee vaan ennestään huonompi olo. Kotonakin mies kyllästynyt valitukseeni työyhteisön ongelmista....! Olen ihan hukassa ja niin väsynyt kaikkeen, on toki parempiakin päiviä: onnekseni. Tänään mies viimeksi valitti mun valittelustani, että sitä samaa sä jaksat päivästä toiseen. Se siitä tuesta. Omahan on ongelmani, mutta silti aina kuvittelen, että olisi jossain joku turvallinen olkapää nojattavaksi. Myönnän, että stressini on raskasta katseltavaa ja kuunneltavaa....silti, en haluaisi hakea sairauslomaakaan, tuntuu heikolta ihmiseltä sellainen, joka ei jaksa kantaa taakkansa, en sellaista haluaisi myöntää edes itselleni. Tiedän tarvitsevani vahvan ja itseäni viisaamman ihmisen tukea, vaan mistä sellaisen löydän?

Lue lisää

Sepä se, uupunut ei haluaisi jäädä sairaslomalle vaan yrittää puskea viimeisillä voimillaan hampaita kiristellen. Todennäköisesti työn tulos ei ole enää lähelläkään hyvää ja kaikki luovuutta vaativa on mahdotonta.

Ensinnäkään et pääse eteenpäin ellet myönnä tilannettasi. Työssä tai sinussa on nyt jotain vialla. Se vaatii pysähtymistä, terapiaa ja uudelleen arviointia.

Toiseksi: puoliso ei ole terapeutti. Miehesi on aivan oikeassa, kun sanoo, ettei jaksa katsoa valittamistasi. Hän on tosissaan. Jatkuva valittaminen, samojen asioiden vatvominen on paitsi hyödytöntä myös raskasta lähiomaiselle, joka alkaa pian tuntea itsensä neuvottomaksi ja epätoivoiseksi. Vain sinä voit tehdä asioillesi jotain ja tähän tarvitset ammattiapua. Miehesi tehtävä on vain olla puolisosi.

Kolmanneksi: mitä pitempään sinnittelet sitä vaikeampi prosessi on edessä. Kuinka huonosti sinun on voitava, että voit myöntää uupumuksesi? Pitääkö tulla paljonkin fyysisiä oireita tai suoranaista sairastelukierrettä?

Siinä olet oikeassa, että uupumus merkitsee heikkoutta. Sitä vain on meissä kaikissa aika ajoin, halusimme tai emme. Heikkona oleminen on hyvä asia, se muuttaa elämää, vie eteenpäin. Vuosien päästä opit arvostamaan omia tarpeitasi ja voimavarojasi enemmän, etkä ryöstöviljele niitä tarkoituksiin, jotka eivät anna sinulle mitään. Mutta tätä sinä et huomaa, ellet pysähdy ensin miettimään.