Aspermia?

Osaako joku kertoa siitä jotain kun googlesta löytyy niin vähän tietoa. Siis mistä johtuu, mikä aiheuttaa, onko mitään tehtävissä?
2454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nähtävästi siis sait latinankiel. termin merkityksen selville eli kyvyttömyys siemennesteen tuottamiseen tai ejakulaatioon, muttet kertonut, kumpi on kyseessä.

Siittiöt muodostuvat kiveksissä, lyhykäisesti sanottuna kyseessä on hormonaalinen tapahtuma. Jos niitä ei synny, kannattaa otattaa testosteronipitoisuus. Verikokeen valmistuminen kestänee n. 2 vkoa.

Jos kyseessä on kyvyttömyys ejakulaatioon, vaikka erektio onnistuu, voi siemenneste päätyä virtsarakkoon.

Joka tapauksessa urologilla käynti lienee paikallaan, joten luuri käteen maanantaina!

Äänestä
  • Kysymys on miehestäni.Olemme olleet yhdessä kolme vuotta ja olen aina ihmetellyt seksin jälkeen, kun tuntuu ettei spermaa paljoa ole. Nyt asian otti puheeksi hän itse, kun kertoi ettei häneltä tule spermaa. Hän ei myöskään ole kovin aktiivinen seksuaalisesti. Erektio on todella kova ja hän saa orgasmin, mutta spermaa ei tule. Onko tila jotenkin vaarallinen. Lapsia me emme ole hankkimassa, joten sikäli asia ei ole ongelma. Onko tästä jotain terveydellistä haittaa? Kiitos jos voit vielä vastata.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ååsa kirjoitti:

Osaako joku kertoa siitä jotain kun googlesta löytyy niin vähän tietoa. Siis mistä johtuu, mikä aiheuttaa, onko mitään tehtävissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu