mummo ja esikoinen

tyttären lapsi on kaikki kaikessa. Pojan kaksi lasta unohtuivat kun tyttärentytär syntyi. Saimme myöhemmin lisää lapsia, mutta anoppi tuskin muistaa heidän olemassaoloaankaan. Ikävä, että anopit ovat noin puolueellisia. Oma äitini oli hyvin tasapuolinen ja rakasti kaikkia lapsenlapsiaan yhtäläisesti, mutta ei ole nähnyt nuorimmaisiamme, koska kuoli jo noin 10 vuotta sitten. Kurjaa kun lapsillani ei ole mummia.

isoäiti näkee ja välittää kahdesta lapsenlapsestaan vain vanhemman, eli ensimmäisen (4½v), eikä nuorempaa (2½v) ollenkaan. olen hänelle huomauttanut asiasta, mutta hän tietysti kieltää niin tekevänsä. onneksi isoisä on sitten alkanut pitää pienemmän puolia, mutta ei onneksi kuitenkaan isomman kustannuksella.

se on kurjaa, mutta ei syy miksi tähän keskusteluun haluan sanoa sanasen; niin, tämä huonosti käyttäytyvä isoäiti on minun (äidin) äitini eikä aina se iso-paha-anoppi. ja haluaisin vielä huomauttaa, että se ihana oma äiti on muuten juuri sen puolison anoppi... niin että vaikka hän teidän mielestänne olisikin maailman ihanin äiti, voi hän puolisonne mielestä olla kamala anoppi, vaikkei sitä teille sanokaan! sekin on huonoa käytöstä, että vain omassa äidissä nähdään ne hyvät puolet ja anopissa huonot. miten kummassa en voi uskoa, että se anoppi aina tahtoo vain pahaa.

nimim. miniä minäkin

Meidän vanhin lapsi on meidän kaikille isovanhemmille ensimmäinen lapsen lapsi. Tietysti kaikki oli haltioissaan ensimmäisesestä ja hänet huomioitiin ylenpalttisesti siihen asti kunnes lapsen lapsia tuli lisää.

Mutta toiselle mummille tämä ensimmäinen oli edelleen ykkönen. Ei kai siinä sinänsä ole mitään pahaa, mutta tämä alkoi näkyä toisten lasten syrjintänä. Mummo supatteli esikoislapsen lapselleen kaikenlaista tarinaa siitä miten vanhin on aina erikoisasemassa ja jopa siitä miten nuoremmat sisarukset vievät häneltä mahdollisuuksia. Viimeisen useamman pävivän kyläreissun aikana mummo ei edes ottanut nuorinta lasta syliinsä, vaan kaikki huomio osoitettiin vanhimmalle.

on 2 lastenlasta.

Ensimmäistä lastenlasta jouduin hoitamaan tosi paljon heti vastasyntyneestä alkaen.

Tilanne oli sellainen että olosuhteiden vuoksi jouduin sen tekemään.

Tämä lapsi oli niin paljon hoidossani että hän oli kuin oma lapseni.

Kieltämättä siitä johtuen hän on minulle tosi rakas.
Myös minä olen tärkeä tälle lapselle.
Myöhemmin on syntynyt 2 lasta lisää, mutta täytyy tunnustaa että he ovat jääneet minulle etäämmiksi.

Pidän heistä tietenkin ja he ovat minulle rakkaita, mutta eivät niin läheisiä kuin tämä ensimmäinen.

Älä tee siitä tois arvoisuudesta numeroa, pidä sitä ihan luontevana ja normaalina, koska eri ihmiset nyt vaan pitävät, kestä pitävät, se on vaan elämää...

Itse koin saman pienenä, mutta tuskin olisin edes huomannut ellei äiti olisi toitotellut ympäriinsä...

...ja sittenhän se tuntui pahalta.

lapsenlapsena voisin sanoa saaneeni myös isoisäni huomiosta leijonan osan. En kylläkään noin räikeästi. Muita muistetaan myös ja paljon, mutta minä olen ollut aina se lellikki. Olen kai vieläkin vaikka olen aikuinen ja minulla on omia lapsia.
Olen mm päässyt monesti mukana ulkomaille, muut ei. Saan monesti huomattavasti kalliimpi lahjoja kuin muut.

luettavaa on ja vielä surullisempaa on se, että tätä tapahtuu varmasti ja paljon =/

itse ja sisareni olemme aina olleet mummun "hylkiölapsia" (isänäiti). pappa meitäkin sentään muisti ja piti sylissäkin, mutta pappa valitettavasti kuoli kun olin 6-vuotias. äidin isä on kuollut jo silloin kun äitini oli alle vuoden vanha ja äidin äiti silloin kun minä olen ollut puolivuotias. isän sisaren lapset taasen (kaksi tyttöä) ovat olleet aina kaikki kaikessa: heille on herunut täysi huomio ja lahjonta, olemme olleet sitten mummolassa yhtä tai eri aikaan. vaikka olimme siskojeni kanssa pelkästäänkin, niin joka välissä mummu muisti mainita että ei saa leikkiä sillä nukella kun se on "piian" lempinukke ja sitten sille tulee paha mieli ym... jos olimme yhtä aikaa, niin esim. karkin jako meni niin että mummu esiliinansa taskusta jakoi tädin tyttärille supatellen suut makeaksi ja meidän perheen kolme tyttöä ei saanut kuin mulkaisun.

no, vanhin sisareni on lapseton, seuraavalla on kaksi poikaa ja itselläni yksi poika ja vauva masussa. ikävästi huomaan omaan äitiini pesiytyneen samanlaisia piirteitä. (isäni kuoli ennen poikani syntymää) sisko teki omat lapsensa 10 vuotta ennen minua, mutta he kyllä ovat kaikki ne kymmenen vuotta (ja nämä 4 jälkeen) saaneet vaikka mitä: mummo on ostanut joka vuosi uusia talvikenkiä ja haalareita. on ostettu suksia, luistimia ja polkupyöriä. rahaa on tullut lähes joka kerta kun ovat mummulassa käyneet yms. oma poikani saa jouluisin villasukat. että sellaista tasa-arvoa. siskoni lapsia äitini oli ottamassa joka välissä hoitoonsa, vaikka työttöminä olivat molemmat vanhemmat. meidän poikaa hän ei ole suostunut vahtimaan EDES TUNTIA näiden neljän vuoden aikana. mihin tahansa menoon on mies joutunut pyytämään pekkasvapaata tai minä palkatonta. ja olemme käyneet mummulassakin milloin tahansa, äitini ei ole koskaan edes leikkinyt poikani kanssa. viimeiseen kolmeen vuoteen ei ole pitänyt edes sylissä =/

ei sillä, ettäkö omalta osaltani olisin katkera. olen vain poikani puolesta äärettömän surullinen. hän on mitä lumoavin nelivuotias, kiltti ja yhteistyöhaluinen, sekä kaipaa mummua ja mummun läsnäoloa. onneksi sentään mieheni vanhemmat ovat aina hellineet meidänkin poikaamme vaikka heillä kaksi lastenlasta on ollut jo ennestään.

Vaikka ikää on "jo" 20-vuotta, jään aina isäni äidille kakkkoseksi. Isoveljeni kuulumisia kyllä kyselee ja pyytää häntä käymään. Viime jouluna jäin ilman joululahjaa, veli kyllä sai. Täytyy sanoa, että se kyllä riipaisi, itkin koko joulupäivän: joulukirkossa, ruokapöydässä sekä illalla kun muu perhe lähti haudoille. Aivan kuin minua ei olisi olemassa.

Äitini, eli mummani miniä on saanut häneltä samanlaista kohtelua, ehkä pahempaakin. Äiti ymmärtää minua, isä taas ei. Sanoo vain, että minun pitäisi käydä mummani luona, koska mummo ei elä enää kauan. Väittää myös mumman muka arvostavan minua. Mutta minä en enää ikinä aio nähdä häntä, en pysty, kuten en pysty pitämään häntä isoäitinäni.