Olen tehnyt saman havainnon kuin jokin muukin tällä palstalla, että yli 50v miehet ovat liian äijiintyneen näköisiä. En tarkoita etteikö saisi olla vanha, se on meillä kaikilla edessä, vaan sitä, että katseesta ja ulkomuodosta näkyy laiskiintumisen merkit. Itse menin vasta kesän lopulla treffit palstalle ja tositarkoituksella odotin vastausta ikäisiltäni tai muutaman vuoden minua vanhemmilta miehiltä. Tulihan niitä, mutta miksi te miehet ette pidä huolta itsestänne?
Haluaisin ehdottomasti henkisesti saman ikäistä seuraa. Olen hämilläni kun minua aika monta vuotta nuoremmat miehet ovat ottaneet yhteyttä. Ihan kiva, mutta ei sellainen suhde kuitenkaan ole pysyvä. Olen perinyt sellaiset geenit, että näytän nuoremmalta, mutta sisus on kuitenkin ikää jotakuinkin vastaava.
Ja miksi te miehet ette laita kuvaanne palstalle?
Haluaisin ehdottomasti henkisesti saman ikäistä seuraa. Olen hämilläni kun minua aika monta vuotta nuoremmat miehet ovat ottaneet yhteyttä. Ihan kiva, mutta ei sellainen suhde kuitenkaan ole pysyvä. Olen perinyt sellaiset geenit, että näytän nuoremmalta, mutta sisus on kuitenkin ikää jotakuinkin vastaava.
Ja miksi te miehet ette laita kuvaanne palstalle?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Yleishavaintona on sanottava että itestään huolta pitävät ihmiset alkavat olla vähemmistönä kaikissa ikäryhmissä sukupuoleen katsomatta. Alkoholi ja roskaruoka yhdistettynä liikunnan puutteeseen saavat parikymppistenkin keskuudessa aikaiseksi melkoisia vaurioita. Vanhemmiten tämä vain korostuu.
suomalaiset naiset, siis jo aivan nuoret, ovat ihan kauhean näköisiä ja roikkuvat jonkun kammottavan näköisen jätkän kainalossa. Molemmat ovat kuin lumppurin pussista pudonneita. Naisella usein housut putoamispisteessä ja aluspaita näkyy puseron alta. Tukat hapsottaa ja
naamassa maskia puoli kiloa ja nuutuneet värittömät kasvot tällä naisenhentukalla. No, todettakoon lopuksi: vakka on löytänyt ainakin hetkeksi kantensa ja seksi luistaa, koska silmät tuskin pysyvät auki. Onnea!
yli 50-vuotiaista naisista juuri samalla tavalla..Ihan mummoontuneen näköisiä.
Yksikään nainen ei enää tuossa iässä näytä hyvältä.
näet paremmin. Mistäs tiedät vastaantulevan naisen iän? Viisikymppistä ystävätärtäni luullaan 26-v:ksi, niin hyvän näköinen se on, myös kasvoista
Olen siis mies ja samaa mieltä, itse 52v ja ikuinen nuorukainen, pidän itseni kunnossa, ja toimin koko ajan...;)
Minullakin on kavereita, jotka osa nuorempia, mutta 60-kymppsen oloisia ja näköisä, juna meni jo, pojat jäi asemalle. Nykyään kun ei ole edes resiinoita:)))
Täytyy kyllä myös sanoa, että joillakin hyvin säilyneillä naisillakin on mennyt ´päähän `.
...ja Tampereella ollaan
Se miten itse näkee itsensä ja miten muut näkevät minut, siinä voi olla tosi suuri ero..
Nettideittailussa tämä korostuu vahvasti, viimeisin deittini kehui itseään maasta taivaaseen alusta asti, mikä herätti heti epäluuloja ja hän tivasi moneen kertaan myös minun "nuorekkuuttani". Miehen profiilissa ikä oli 50v, mutta todellisuudessa hän olikin 54v ja kun sitten sain kuvan tästä omasta mielestään nelikymppiseltä näyttävästä miehestä, olisin luullut hänet liki 60v.
Näytin kuvaa parille ystävälleni ja kysyin arviota iästä. Ilman etukäteistietoja hekin arvioivat iäksi 58-62v, että se siitä nuorekkuudesta..
Realistisempi ote omaan itseensä olisi tervetullutta jokaiselle, joka mainostaa itseään nuorekkaaksi ja 10v ikäänsä nuoremman näköiseksi. Mieli voi ollakin nuorekas, mutta ellei se näy kuvasta ja ulkoisesta olemuksesta, on turhaa mainostaa suureen ääneen itseään juuri sillä. Tämä pätee niin naisiin, kuin miehiinkin.