Valitus hovioikeuteen

Tietoa kaipaava

Jos valittaa käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen niin minkälaisia kustannuksia asianosaiselta on nähtävissä hovioikeudessa vastaajalle mikäli ei voita. Käsitelläänkö samat asiat samanlailla uudestaan, onko todistajat myös uudestaan paikalla vai kuunnellaanko asiat nauhalta. Asianosainen ja vastaaja eri mieltä asioista. Onko käsittelyajat samanlaiset hovioikeudessa kuin käräjäoikeudessa, eli siten kustannukset olisi samaa tasoa. Esim. jos käräjäoikeuden käsittely on ollut 4000 euroa onko hovioikeudesta odotettavissa samanverran lisää, eli yhteensä oikeudenkäyntikuluja 8000 euroa.

13

11377

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokenut

      Eli Hovioikeudessa käydään tismalleen samat asiat läpi. Toki Hovioikeus kuuntelee käräjäoikeuden nauhat läpi etukäteen ja valmistelee asian. Hovioikeutta ennen asiassa ei enää pidetä valmisteluistuntoa, jollainen ennen käräjäoikeudenkäyntiä. Kustannukset Hovioikeudessa kutakuinkin samansuuruiset kuin mitä käräjäoikeudessakin. Itse olen kokenut molemmat oikeusportaat kahdessa eri asuntoriita-asiassa.
      Molemmissa asian vieminen Hovioikeuteen on tullut vastapuolelle hyvin kalliiksi. Oikeusturvavakuutukset kun eivät yleensä kata kuin n. 8500e, joka voi tulla vastaan jo käräjäoikeudessa. meillä näin oli molemmissa tapauksissa. Häväjä velvoitetaan maksamaan sekä omat, että vastapuolen oikeudenkäyntikulut
      mahdolliset muut kulut. Sovintoratkaisuissa myös kuluja voidaan sovitella taikka jakaa niin, että molemmat maksavat omat kulunsa.

      • riita-asiasta

        Esimerkkisi koski riita-asian hovioikeuskäsittelyä.
        Rikosasioissa on hiukan toinen meininki. Siellä esim. rosvon omat kulut maksaa veronmaksaja, -kun se saa maksuttoman oikeudenkäynnin, mutta ei niitä, joita rosvo määrätään vastapuolelle korvaamaan. Tosin näissäkin se vastapuoli jää nuolemaan näppejään, koska useinkin rosvo on varaton.


      • kanne
        riita-asiasta kirjoitti:

        Esimerkkisi koski riita-asian hovioikeuskäsittelyä.
        Rikosasioissa on hiukan toinen meininki. Siellä esim. rosvon omat kulut maksaa veronmaksaja, -kun se saa maksuttoman oikeudenkäynnin, mutta ei niitä, joita rosvo määrätään vastapuolelle korvaamaan. Tosin näissäkin se vastapuoli jää nuolemaan näppejään, koska useinkin rosvo on varaton.

        IS: "Hovioikeuden ratkaisu tietää sitä, että koulutytön, nykyisin nuoren naisen on suoritettava kaupungille yli 9 000 euron korvaukset oikeudenkäyntikuluista."

        Kyllä näissä oikeuskäynneissä yksityisen ihmisen mahdollisuudet valittaa hovioikeuteen ovat huonot vaikka riita tai rikos asia olisi epäselvä ja syyllisyys niin ja näin kun kustannukset ovat täysin käsittämättömillä tasoilla. Suuryritykset, kunnat ja kaupungit voivat vapaasti valittaa kun niillä on rahaa millä mällätä. Lakimiehet kanssa näköjään voivat veloittaa ihan mitä tahansa.

        Suomi ei täten ole tasa-arvoinen eikä oikeudenmukainen kaikille yksityishenkilöille. Ei monilla yksityishenkilöillä ole varaa maksaa tuollaisia summia. Oikeusmurhia kyllä tapahtuu.


      • eikuunneella

        Hovioikeus EI kuuntele käräjäoikeuden tallenteita kuin aivan poikkeustapauksissa.


    • riitapuoliksi

      Aivan totta, kulut ovat menneet mahdottomiksi. Riita asioissa pitäisi ainakin olla niin, että automaattisesti kun toinen voittaa joitan ja toinen jotain (vaikka summat eri suuruisiakin), niin kulut pitäisi silloin olla kumpikin omalta osaltaan. Ihan ehdottomasti. Sillä riita on usein aika hankalasti tuomittavissakin jne., jne.

    • Sopusopu

      Usein juristit puhuvat ns. aineellisen oikeuden saavuttamisesta, ja on tunnettu tosiasia, että etenkin riita-jutuissa se harvoin on ihan selvää, muutenhan ei riitaa varmasti olisikaan. Siksi olisi todellakin oikein, että riitajutuissa kulut kantaisivat molemmat omalta osaltaan, ja etenkin jos kummatkin "voittavat" jotain. Tämä kuluriski saattaisi myös hillitä "turhia" oikeudenkäyntejä.

    • huihaihommaa

      En suosittele kenellekään esim. keskipalkkaiselle oikeuksiensa ajamista. Päätökset ovat kuin tuulesta temmattuja ja todellakaan hovi ei lue käräjän päätöksiä eli EI PEREHDY AISIOIHIN KUNNOLLA. Itse maksellut kohta 12 vuotta kuluja ja ajautunut arvojen menetyksen kautta masennukseen. Oikeudessa eivät voita kuin juristit ja epärehelliset röyhkimykset.

      • rahojenpalautus

        Eli monesti se syyllinen sitten on maksumiehenä todellisuudessa.


      • Maalaisjärki on kaukana meidän oikeuslaitosessa.
        Oikeuslatos toimii meillä prikulleen samalla tavalla kuin Venäjällä !


    • tatu-o
      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Ja kannattaako?
        Tuossa puhutaan 500 eurosta.
        https://yle.fi/uutiset/3-8680742 (Kotimaan uutiset 18.2.2016 Päivitetty 18.2.2016 17:03)

        Mutta https://www.minilex.fi/a/oikeudenkäynnin-kustannukset-hovioikeudessa kertoo 250 eurosta.

        Lainauksia Ylen uutisesta
        "Tavallisen kansan karvalakkijutut kadonneet hovioikeuksista

        Matti Meikäläinen saa hovioikeudesta apua oikeudelliseen hätäänsä entistäkin harvemmin. Syksyllä kiristyneen lupamenettelyn takia käräjäoikeuden ratkaisun saaminen hovioikeuden tarkasteltavaksi on ison kynnyksen takana. Moni pelkää, että pienen ihmisen suuretkin periaateriidat siivotaan nyt lopullisesti pois oikeuslaitoksen silmistä – säästötalkoiden varjolla."

        "Valtion säästö- ja tehostamistalkoiden nimissä yleistä valitusoikeutta rajoitettiin ensimmäisen kerran 1.11.2011. Nyrkkisäännöksi tuli, että hovioikeuteen saa valittaa vain, jos hovioikeus myöntää siihen nimenomaisen jatkokäsittelyluvan."

        "Jatkokäsittelylupahakemusten hylkäysprosentti oli aluksi – vuonna 2011 – yli 60. Tätä nykyä hakemuksista hylätään noin 40 prosenttia.

        Pelkkä käsittelyhakemus maksaa 500 euroa, ja hakemuksen kirjoittamiseen on käytännössä pakko palkata lakimies. Valitushalukkuus on ollut ymmärrettävästi jyrkässä laskussa."

        "– Säästösyistä tehtyjen uudistusten yhteisvaikutus saattaa olla arvaamaton."


    • Anonyymi

      Monet ovat todenneet, että väärinkohdelluksi tullessa ei kannata ottaa mitään asianajajia, koska heille tietysti tärkeintä on ansiot. Lisäksi oikeudenpäätösasiakirjat ovat niin epämääräisiä ja oikeusprosessit niin omalaatuisia, että niitä ei ymmärrä muut kuin lakimihet ja hekin väärin. Summa summarum: hoida oikeutesi itse - oikeuslaitosta siihen ei tarvitse. Oikeusprosessit kuulemma vievät vain rahat ja mielenterveyden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1600
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      822
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. 42
      496
    Aihe