kysymys

Mikä oli sen sana, jolla kuvattiin sellaisia loogisia päätelmiä, joihin ei voida soveltaa Humen giljotiinia?
5243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Deskriptiivinen / normatiivinen?

Äänestä

kysymys. Oikeastaan kysykseen sisältyy paljonkin kysymyksiä.

"Humen giljotiini" on päälleliimattu määre. Hume ei tainnut vielä tietää giljotiineista. Samoin on kysymyksesi laita: se on tuollaisen määreen etsimistä, joka myöhemmin liimataan vanhan pullon kylkeen. Siinä on tietoa, jota ei ollut silloin kun sisältö purkitettiin.

Hume toi oman panoksensa kartesionismiin tekemällä syvän kahtiajaon havaittavan todellisuuden ja sisäisten, hmm, sanotaanko nyt mielteidemme väliin. Koska esim. kausaliteettia ei voida aistein havaita, sen on oltava vain omien korviemme välissä. Vaikka pyssyn liipasimen vetoa seuraa laukaus, emme näe sitä "lankaa", jolla nämä asiat kytkeytyvät toisiinsa. Niinpä emme voi väittää, että todellisuudessa sellainen yhteys olisi. Voi olla että eräänä päivänä pyssy laukeaakin ilman paukausta.

Vastaavalla tavalla Hume näkee ettei tosiasiaväitteistä voi vetää moraalisia arvostelmia. Tätä on myöhemmin ruvettu nimittämään Humen giljotiiniksi.

Uuden ajan ajattelua hallinneen kartesionismin - so. subjektin eriytymisen ja ulkomaailman objektivoitumisen - edelleen kehittyessä myös käyttämämme kieli joutui tarkastelun valokiilaan, ja kielestä tuli "väline". Esittämäsi kysymys sijoittuu myöhemmälle maaperälle, jossa lauseita tarkastellaan loogisina elementteinä. Kysymyksessäsi elävät siis monet filosofian historian kerrokset.

Looginen harrastus hämää meitä juuri tuolla tavalla: on mahdollista konstruoida nimikkeitä ja suorittaa kategorisoivia tarkasteluja, jotka ikään kuin röntgenkatseen tavoin läpivalaisevat ajatteluhistorian. Pitää muistaa, että loogisille tarkasteluille ominainen "ajattomuus" pudottaa aina kuvasta jotain olennaista.

Äänestä
  • Ottamatta kantaa siihen mitä arvot ovat tai mitä niiden tulisi olla tai ylipäätänsä mistä ne tulee, niin eikö sitten voisi ilman että tekee naturalistisen virhepäätelmän, niin tutkia moraalisia arvoja? Että eikö tosimaailmaa voi siis tutkia suhteessa näihin arvoihin ja sitä kautta kritisoida moraalijärjestelmää, että kuinka hyvin se toteuttaa käytännössä omat ihanteensa? Niin onko se sitten normatiivista päättelyä, kun ei kuitenkaan sanota pitäisi vaan osoitetaan loogisia virheitä?

    Äänestä

  • hmmm kirjoitti:

    Ottamatta kantaa siihen mitä arvot ovat tai mitä niiden tulisi olla tai ylipäätänsä mistä ne tulee, niin eikö sitten voisi ilman että tekee naturalistisen virhepäätelmän, niin tutkia moraalisia arvoja? Että eikö tosimaailmaa voi siis tutkia suhteessa näihin arvoihin ja sitä kautta kritisoida moraalijärjestelmää, että kuinka hyvin se toteuttaa käytännössä omat ihanteensa? Niin onko se sitten normatiivista päättelyä, kun ei kuitenkaan sanota pitäisi vaan osoitetaan loogisia virheitä?

    jakolinja etiikan tarkasteluissa kulkee nimenomaan "normietiikan" ja "seurausetiikan" välillä. Tällöin normietiikalla tarkoitetaan tekojen normittamista, arvottamista tekoina, ottamatta huomioon niitä yhteyksiä joissa teot tehdään. Seurausetiikka taas keskittyy arvioimaan nimenomaan niitä vaikutuksia joita teoilla on - on periaatteessa mahdollista että tekemällä "hyvän" teon saa aikaan pahaa ja päinvastoin.

    Kaikki tällaiset nimimääreet ja lokeroinnit ovat tietenkin vain käsitetienviittoja tai rajapyykkejä, joita suunnistusyrityksissämme tarvitsemme. Niiden ei pidä antaa rajoittaa tarkastelujamme. Jotta ne eivät muodostuisi itsetarkoituksellisiksi tai muutoin ajattelua kahlitseviksi, monilla filosofeilla onkin tapana suorittaa etiikan/moraalin teoretisointia hyvin elävästi kuvattujen esimerkkitapausten avulla. Kun jokin tilanne kuvataan, samalla tulevat asetetuiksi tarkasteluun sisältyvät näkökulmamääritykset, ja pohdinta tapahtuu sitten yhtä lailla sekä esitetyn esimerkkitapauksen että kuvauksessa käytetyn teorian tasolla. Hyvä esimerkki tällaisen filosofointitekniikan käyttämisestä on von Wrightin tapa kirjoittaa ko. ongelmista. Ota käteesi vaikka hänen kirjansa "Filosofisia tutkimuksia".

    Äänestä

Sen nimi on fakta. Faktaa ei voi kumota, koska se on fakta, mutta jos joku yrittää kumota reaalisen asian, niin silloin semmoinen otus ei ole reaalinen, koska mikään eikä kukaan ei voi tuhota reaalisuutta.

Logiikka ei taistele itseään vastaan; logiikalla ei voida milloibnkaan kumota loogisia juttuja, eikä taasen epäloogisia juttuja tarvitse kumota, koska ne ovat epäloogisia alunperinkin

http://www.geocities.com/sinenmaa/texts/philo.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hmmm kirjoitti:

Mikä oli sen sana, jolla kuvattiin sellaisia loogisia päätelmiä, joihin ei voida soveltaa Humen giljotiinia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu