ihminen kuollessaan kuolevansa? Mikä on tällöin potilaan oma oikeus päättää hoidostaan? Saako hän vaikuttaa oman hoidon kulkuunsa? Miten hoitohenkilökunnan käytös? Olisiko jotain kirjavinkkejä?
Tajuaako
Kiitoksia jo etukäteen
8319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
eutanasiasta Suomessa lakia.
sitten artikkelin, jossa käsiteltiin rehellisesti sitä, että ketä kannattaa nykyaikana hoitaa. Onko hoidosta hyötyä vai kärsiikö potilas lopunelämänsä, palataanko aina hengenmenetyksen uhkaan? Toisaalta voi taas ajatella, ettei potilaan ole kannattavaa päättää kaikista asioista, koska hänellä ei ole ammattitaitoa. Mutta kuinka esim. tehohoidossa, vahvassa lääkityksessä oleva potilas voi analysoida kuulemaansa, pyytää toisia mielipiteitä, tutkia asiaa monelta kannalta?
kaikkeen aina sopeutua?
Toi eutanasia asia. Mulle tulee ainakin mieleen, että pitääkö lapsen osata ajatella, et hänellä on oikeus tappaa itsensä, jos hän on parantumattomasti sairas? Miten käytäntö on maissa, joissa eutanasia on sallittua? Kuka päättää lapsen puolesta, vaikka onnettomuuden sattuessa? Tilastot toivottuja.
Kuolleet eivät ole palanneet vastaamaan tähän kysymykseen. Mutta kyllä moni silti aavistaa loppunsa lähenevän. Tällöin usein oma aivojen fysiikka hoitaa homman sillä tavalla, että henkilö ei sanottavasti "häiriinny" tilanteesta.... ns. shokki tms. tila.
Usein kuoleviin pumpataam morfiinia (sairaalassa) riittävästi, jotta rajan yli meno olisi kivutonta ja hauskaa.
Usein kuoleminen on suremaan jääville omaisille paljon rankempaa kuin itse kuolevalle!
että elämää ei keinotekoisesti pitkitetä, jos ihminen terveenä ollessaan on kaavakkeen täyttänyt. Saa nukkua rauhassa pois, jos ei halua tehohoitoja, ruokintaletkuja silloin, kun toivoa paranemisesta ei enää ole.
Kaavakkeita saa mm. apteekista.
Se etä tajuaako kuoleva kuolevansa, on niin, että äkkitapauksessa ehkä ei ehdi tajuta, mutta hitaammassa tapahtumassa varmaan sen olossaan tuntee....moni toivoo kipujen ja kärsimyksen jo hellittävän vihdoin...
itse en ole nähnyt muita kuin elinsiirtotestamentteja. Niissäkin harvoissa tapauksissa lähiomaiset viime kädessä päättävät ja varmasti usein suostuvat. Elämä tavallaan jatkuu vielä. Itse en lähiomaisena kehtaisi kieltäytyä tuollaisesta pyynnöstä.
sairaalle. Ei tarvitse kärsiä. Helpottaa varmaan monia