Meillä on ollut riitoja ja pahempia riitoja, vuosia.
Nyt olen jo pidemmän ajanjakson halunnut erota ja noin kolmevuotta sitten ensimmäisen kerran asiasta vaimolleni sanoin, hän piti sitä vain uhkailukeinona riidan tullen. Sitäpä se sitten taisi olla, tosin kerroin hänelle syynkin miksi haluan erota, hän vähätteli ja haukkui.
Syy miksi en ole vain lähtenyt on lapsemme ja se että haluaisin erota sovinnossa ja molempien tajutessa että emme olleetkaan toisillemme se oikea.Näin lapsetkaan eivät kokisi asiaa niin pahaksi ja elämä jatkuisi suht normaalina.
Miksi naiset eivät pysty eroamaan ilman riitaa ja toisen syyllistämistä?
Itse en halua syyllistää vaimoa enkä ottaa syytä vaan haluaisin hänen tajuavan meidän "kasvaneen" erilleen ja että molemmille löytyy varmasti se oikea.
MIKÄ SIINÄ ON NIIN VAIKEAA?
Jokin aika sitten otin jälleen asian puheeksi ja heti alkoi huutaminen ja tavaroiden paiskominen, minä poistuin ulos ja omille teilleni.
Nyt hän halusi puhua asiasta ja ensimmäisenä tiedusteli olenko mielenvikainen? olenko löytänyt toisen jne. oikeastaan ei mitään järkeviä kysymyksiä, olisi kysynyt MIKSI, ja kuunnellut mutta ei....huutoa huutoa huutoa......riitaa toisen perään....
Kait ainoa vaihtoehto on hakea eroa yksin ja lähteä vain?

Vastaukset 8
Vanhimmat
tuskissaan. Hän kärsii tilanteesta niin paljon, ettei enää osaa keskustella asioista rauhallisesti. Mitä jos ehdottaisit avioliittoneuvontaa asiantuntijan avustuksella. Siellä saa asiat puhua puhki rauhallisemmin ja todeta sen jälkeen, onko vielä edellytyksiä jatkaa vai onko ero parempi ratkaisu. Erouhkaukset vain kärjistävät tilannetta entisestään ja vaikeuttavat asioista puhumista.
On hyvä lasten kannalta, että haluat ratkaista asian rauhallisesti.
Kyseistä neuvontaa/terapiaa saa monelta taholta, maksullisena ja jopa ilmaisena.
Vaimoni ehdotti tuota avioliittoneuvontaa mutta valitettavasti itse en näe asioista ulospääsytietä.
En itse voi unohtaa niitä asioita joita vaimo on tehnyt,sanonut ja mitä hän on mieltä asioista, enkä samoja tekoja itsenikään tekemänä.
mitään pettämistä ei ole sattunut kummallekaan.
Olemme vain monta vuotta jo kasvaneet (ehkä olimmekin jo alussa?) niin erilaisiin ajatuksiin,harrastuksiin,tekemisiin jne. että meillä vain ei ole yhteistä kuin lapsi ja kiinteä omaisuus, todellinen intohimo ja "alussa" ollut rakkaus on loppunut jo muutamia vuosia sitten.
nyt häntä ärsyttää jo esim. puhetapani (ainakin luulen niin) kun olemme ihmisten ilmoilla saan huomautuksia kuinka minun tulisi puhua ja mistä....???
harrastukseni tulisi lopettaa "turhana" ja aikaa vievänä? n.4 tuntia vko.....moottoriurheilua.
yhdessä olemme olleet nyt 14 vuotta....sinä aikana kaikki on muuttunut välillämme, kuitenkin olen ollut se sama ihminen ja harrastanut samaa harrastusta ennen häntä ja hänen kuvioon tulonsa jälkeen, miksikään en halua muuttua enkä muutu.
viestini. Avioliittoneuvonta ei ole vain avioliiton pelastamista, vaan myös eron sopuisuuden turvaamista. Siellä voitte puhua "erotuomarin" avulla asiallisemmin ja johdonmukaisemmin kuin kotona ja saada vielä asiantuntijan näkemyksen omien, kenties hiukan puolueellisten näkemystenne avuksi.
Kannatan tätä vaimosi ajatusta jo ihan lastenne vuoksi; kuten itse totesit, sopuisa ero on lasten kannalta parempi, sitähän sinä halusit.
rehellisesti sanoen olen sitä mieltä et eroa!!
ei ne asiat välttämättä siitä korjaudu vaikka kuinka yrittäisitte!!! jos sinun on pahaolla naisesi kanssa
eihän kenenkään ole pakko! ja jos naisesi huutaa niin eroa ja ota sellainen joka ei huuda!! ei selvinpäin eikä humalassa!!! on niitä sellaisiakin naisia olemassa jotka osaavat käyttäytyä!!!!
Hyvää alkavaa Syksyä sinulle ja jaksamista olipa edessä mitä tahansa!!!
hän ei ole valmis eroon, mutta jos sinä olet niin lähde pois. naiset osaa kyllä erota siistiskin, meillä se oli ainakin mies joka rupesi temppuilemaan. se joka vielä rakastaa on hankalampi eron tullessa.
"Itse en halua syyllistää vaimoa enkä ottaa syytä"
Syyllistävän kuitenkin tunnut. Miksi et tajua minua, miksi et halua eroa. Samalla lailla vaimosi syyllistää sinua: miksi haluat erota. Asiat kun eivät yleensä ole niin mustavalkoisia ja yksinkertaisia, että vain erottaisiin totaalisessa yhteisymmärryksessä. Kyllähän sitäkin tapahtuu mutta harvemmin.
"haluaisin hänen tajuavan meidän "kasvaneen" erilleen ja että molemmille löytyy varmasti se oikea."
Ehkäpä asia on niin että vaimosi ei ajattele näin? Ehkä hän haluaa teidän vielä yrittävän ja jatkavan ja rakastaa sinua?
"MIKÄ SIINÄ ON NIIN VAIKEAA?"
Tajuta että sinä olet oikeassa?
Puhukaa joskus muutenkin aiheesta kuin riidan aikana. Kysy mitä hän suhteelta yleensä haluaa, onko hän onnellinen, miksi hän on kanssasi. Näihin kysymyksiin saatujen vastausten kanssa on varmaan helpompi asiaa pohtia.
Tärkeintä tässä on, jos eroatte, hoitaa asia niin ettei se vahingoita lapsianne. Kyllä vaimosikin luulisi tajuavan sen. Mutta on erittäin naiivia kuvitella, että voisi erota ilman minkäänlaista mielipahaa kellekään.
kommentteja. Jos tosiaan haluat vaimosi suhtautuvan asiaan yhtä viileästi kuin sinä, on sinun odotettava että hänenkin tunteensa ovat kuolleet.
On todellakin naivia kuvitella, että voisi erota niin ettei kukaan saa mielipahaa.
Olet päätöksesi tehnyt, älä peräänny siitä. Vaimosi kuitenkin näyttäisi tarvitsevan ulkopuolista apua, kypsyäkseen eroon. Ehkä se avioliittoneuvojalla käynti olisi ihan hyvä idea.
Hienoa, että haluat erota sovussa. Mitä yli päätään odotat vielä. Sitäkö, että vaimosi käytös muuttuisi sellaiseksi kuin sinä haluat ja puheenaiheet ja kysymykset sellaiseksi kuin sinä haluat? Miksi kuvittelet, että sinun halusi ovat jotenkin oikeammat kuin vaimosi? Sinä haluat vaimosi tajuavan, että olette kasvaneet erilleen? Tiedätkä mitä vaimosi haluasi sinun tajuavan? Epäilen, ettet tiedä vaikka niin kauniisti tänne kirjoititkin. Jos haluat sopueron, ala kuunnella vaimoasi ja ehkä pieni ymmärryskin on paikallaan. Äläkä viitsi yleistää "miksi naiset eivät pysty eroamaan..jne" jos tuo on mielestäsi OIKEA tapa keskustella ja tehdä johtopäätöksia, olet hakoteillä! Älä valita vaimosi käytöksestä vaan muuta omaasi!