Muutettiin juuri "pojan" kanssa yhteen..
Olemme molemmat 17 ja ensimmäinen lapsi tulossa.
Emme vielä virallisesti asu yhdessä, mutta tänään tuli riita jostain pussista ja raskauden takia tietenkin olen hieman tunteellinen ja herkkä joten rupesin itkemään yksikseni... Jätkä tulee ja kysyy mikä on.. mä kerron sille et itken sen takia että me vasta muutettiin ja nyt jo riidellään tollaisista..
Tämä vastaa siihen, että "olisko parempi jos mä menisin takaisin kotii"
Sitten heitin sen ulos komerosta ja jatkoin itkemistä.. Sillä aikaak un olen yksin komerossa tää puhkeutuu ja lähtee klo 11 illalla kävelylle.
Mä en tahdo et nyt me ei yht' äkkiä muutetakaan yhteen kun ollaan tätä jo niin kauan suuniteltu ja odotettu ja kaikki saatanan sossu jutut käyty tuhanteen kertaan läpi.
Mitä mun kannattaa tehdä kun olen kuitenkin aika hermoileva ja suuttuvaiknen ihminen...
Ja kanssa on väärin että mulla on vähän tästä asumiseta sellainen tunne että mä tahdon tähän taloon minun sääntöni koska tämä on veljeni asunto (joka harvoin asuu täälä) ja olen itse perheeni kanssa asunut täälä aikaisemmin joku 8 vuotta ennen kuin perhe ja minä muutettiin pois ja veli jäi tänne. Ja silti jätkä ja mun veli aina sanoo jätkä: se kuka ei tykkää se lähtee, veli: jos ei sovi tos on ovi...
En kuitenkaan tahdo pojan lähtevän.. Mutta haluan kanssa että hän kunnioittaa mun sääntöjä jotka on ollut ennenkin täälä. Ja että hän tottuu minun ausmis tavoilleni. Pikku jutut tekee kaikesta niin suurta mm. hän tahtoo että keitiössä on käsi saippua.. Mä en ole koskaan kuullut sellaisesta enkä tahtoisi nytkään sinne sellaista...
Ja uskonto on kanssa ihan kamala asia.. Tämä on ateisti ja minä uskon jumalaan.
Hän sanoi että lapsen kaste tilaisuus on ok, mutta hän ei itse aio olla läsnä.. Ja kirkkohäät ei tule kuuloonkaan..
Mua loukkaa se että se sanoo tuollaista ja ei kunnioita mun uskontoa lainkaan.
mitä mulle jää tehtäväksi?
Pahoittelen kirjoitus virheitä ja välimerkkien puutteita.
Olemme molemmat 17 ja ensimmäinen lapsi tulossa.
Emme vielä virallisesti asu yhdessä, mutta tänään tuli riita jostain pussista ja raskauden takia tietenkin olen hieman tunteellinen ja herkkä joten rupesin itkemään yksikseni... Jätkä tulee ja kysyy mikä on.. mä kerron sille et itken sen takia että me vasta muutettiin ja nyt jo riidellään tollaisista..
Tämä vastaa siihen, että "olisko parempi jos mä menisin takaisin kotii"
Sitten heitin sen ulos komerosta ja jatkoin itkemistä.. Sillä aikaak un olen yksin komerossa tää puhkeutuu ja lähtee klo 11 illalla kävelylle.
Mä en tahdo et nyt me ei yht' äkkiä muutetakaan yhteen kun ollaan tätä jo niin kauan suuniteltu ja odotettu ja kaikki saatanan sossu jutut käyty tuhanteen kertaan läpi.
Mitä mun kannattaa tehdä kun olen kuitenkin aika hermoileva ja suuttuvaiknen ihminen...
Ja kanssa on väärin että mulla on vähän tästä asumiseta sellainen tunne että mä tahdon tähän taloon minun sääntöni koska tämä on veljeni asunto (joka harvoin asuu täälä) ja olen itse perheeni kanssa asunut täälä aikaisemmin joku 8 vuotta ennen kuin perhe ja minä muutettiin pois ja veli jäi tänne. Ja silti jätkä ja mun veli aina sanoo jätkä: se kuka ei tykkää se lähtee, veli: jos ei sovi tos on ovi...
En kuitenkaan tahdo pojan lähtevän.. Mutta haluan kanssa että hän kunnioittaa mun sääntöjä jotka on ollut ennenkin täälä. Ja että hän tottuu minun ausmis tavoilleni. Pikku jutut tekee kaikesta niin suurta mm. hän tahtoo että keitiössä on käsi saippua.. Mä en ole koskaan kuullut sellaisesta enkä tahtoisi nytkään sinne sellaista...
Ja uskonto on kanssa ihan kamala asia.. Tämä on ateisti ja minä uskon jumalaan.
Hän sanoi että lapsen kaste tilaisuus on ok, mutta hän ei itse aio olla läsnä.. Ja kirkkohäät ei tule kuuloonkaan..
Mua loukkaa se että se sanoo tuollaista ja ei kunnioita mun uskontoa lainkaan.
mitä mulle jää tehtäväksi?
Pahoittelen kirjoitus virheitä ja välimerkkien puutteita.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Mua kanssa loukkaa että tämä pilkkaa ja on todella epäkunnioittava mun perheen tapoja kohtaan ja mun henk. koht. tapoja kohtaan.. niinkuin miten minä teen asiat ja miten minä suhtaudun mihinkin ja käsittelen minkäkin asian.
tarkastaa omaa asennettasi. Yhdessäasuminen tarkoittaa välttämättä kompromisseja ja yhdessä uusien elämäntapojen hiomista ja selvittelyä. Muuten ei onnistu, ja tiet eroavat. Myöskään siihen ei voi aina vedota, kuka asunnon omistaa. Omistaa kuka vaan, niin yhdessähän te siellä asutte ja vain te voitte keskenänne saada arjen sujumaan. Arki ei voi sujua, mikäli toinen ei tunne oloaan kotoisaksi tai tervetulleeksi.
Onko se käsisaippua keittiössä oikeasti niin kohtuuton asia, että sen takia kannattaa erota?
olenhan minä yrittänyt niin paljon tehdä kaiken molempien hyväksi.. uskonnosta kyssen ollen luovuin kaikista mistä olin unelmoinut (mm. kirkkohäät ja ristiäiset)
Yritän tehdä kompromissejä minkä kerkeän mutta pointti oli siis se että jätkä ei kunnioita yhtään mun tekemisiä.. ja se "eletään mun ehdoilla" juttu ei ollut miltä se saattoi kuulostaa. Siis meinasin että joitakin talon sääntöjä voi jättää ja olen avoimella mielellä ottamassa hänenkin ehdotuksia...
Mutta hän on valmis haastamaan pienestäkin väärinkäsityksesta riitaa...
minkäänlaista tulevaisuutta keskenänne. Olette liian lapsellisia molemmat kasvattamaan lasta.
et kyllä itsekään taida mitään kompromisseja tehdä, jos et suostu laittamaan saippuaa keittiöön.
Jos kerran yhteen muutatte, niin et sinä todellakaan voi sanoa että minä asuin täällä ensin, minä määrään..
Kuulostaa todella siltä, että te ette todellakaan ole valmiita muuttamaan yhteen, tai edes asumaan ilman vanhempianne..
Tyttö hyvä. Olet aivan hakoteillä. Kun kaksi ihmistä muuttaa yhteen tuovat he molemmat mukanaan omat elintapansa ja sääntönsä. Molempien tavat ovat yhtä arvokkaita. Yhdessä sitten sovitte kompromissin ja luotte perheenne yhteiset säännöt. Se ei sitten tarkoita sitä, että sinä sanelet.
naiivilta! parisuhde ei ole tuollaista "mä haluun et eletään mun ehdoilla" ja "se ei kunnioita mun uskontoa" juttuja!
ekanaki.. jos asutaan yhdes niin ne säännöt luodaan yhdessä. Sinä olet itserakas jos ajattelet että eletään sun ehdoilla. Se ei ole syy että oot asunu siinä kämpässä joskus tai et se on sun veljen. Parisuhtees ei käy tollaset pelisäännöt. Jos jatkat tota, ei teidän suhde tule kestään. Se on varmaa.
Toiseks.. Selitit ettei se kunnioita sun uskontoa. Kunnioitatko sinä hänen uskontoaan? ET!!! Älä leiki marttyyria kun et ole. Oisit kasvanut aikuiseksi ennenkuin lapsen teet. Olet aika itserakas.
sillä ei ole uskontoa.. aina kun mainitsenkin jonku jumala-jutun niin tää rupee pilkkaamaan, mä en valita mistään sen tekemisistä.. ja se eletään mun ehdoilla juttu ei tosiaan oo sitä että mä sanelen kaikki ehdot.. mä teen meidän parisuuhteessa KAIKKI kompromissit ja luopumiset että sillä olis hyvä olla.. voi helvetin kuustoista.. tajuan että ehkä teksti jonka kirjoitin saattoi kuulostaa täysin väärältä kuin mitä minä tarkoitin..
mun pointti oli se kun tahdon edes keskustella kompromissistä niin tää ei tule vastaan mun ehdotuksiin, ei sanele omia vaan rupee väittelemään vastaan ja siitä aina syntyy riita.. en enään edes uskalla keskustella sen kanssa...
Hän on hieman lapsellinen tietyissä suhteissa kanssa... Tämä suuttuu jos olen jossain oman äitini kanssa ja en puhu sen kans tarpeeksi pitkään niin siitä syntyy kauhea haloo ja se on jo muuttamassa pois..
onko tosiaan asia niin että kaikki on mun syytä?
Jos on ja ootte todella sitä mieltä niin antaa kuulua vain
mä muutenkin kulutan kaikki aikani syyllisyyden tunteessa koska kaikki paska mitä meille tapahtuu tuntuu oleva n mun syytä.. ja alku tekstissä jo mainitsin että musta on väärin eli mulla on paha olo siit että ajattelenkin niin että tahtoisin asioiden menevän mun tavalla JOTKA EIVÄT MENE EIVÄTKÄ TULE MENEMÄÄN!!
ottaa itseäsi niskasta kiinni. Kuulostat siltä, että sua hyväksikäytetään etkä itsekään tiedä mitä haluat. Sun talossa saa olla sun säännöt ja sinä saat olla sinä. MUTTA sun pitää ottaa vastuu siitä vauvastasikin. Tässä tapauksessa kun kuulostaa että kärsit poikaystäväsi takia (ja hän uhkailee jättävänsä eli vallankäyttöä suhun myös) muuttaisin takaisin kotiin jos äitisi ottaa. Vauva on iso vastuu ja sä kuulostat joko naivilta 17 vuotiaalta tai sitten sä olet epätoivoinen.
Tsemppiä elämään silti, tee omat ratkaisusi.
ehkä olen epätoivoinen...
en voi muuttaa takaisin kotiin vaikka äiti ottaisin äidin mies ja talon isäntä ei...
Tahdon asua pokaystäväni kanssa.. Mutta tahdon kanssa että kaikilla olisi hyvä olla...
En kuitenkaan, vaikka kuinka yritän, saa aikaiseksi mitään hyvää..
siis sä puhut ihan levottomia. Eka valitat et se ei kunnioita sun uskontoa kun ei halua kirkkohäitä ja nyt sä sanot et se pilkkaa sun uskoas jumalaan. voit sanoa hänelle nätisti ettei se sanois asiasta mitään. Ja sinä kunnioita toista ateistina etkä yritä pakottaa häntä kirkkohäihin. Itse olet tasan yhtä paha jos sen teet.
Ja kyllä sinä itsekin kuulostat aika lapselliselta joten turha kait sitä sun poikakaveria on yksin syyttää. Jos sä haluut elää sen kans niin elä sit. Mut me ei voida asialle mitään jos se poika ei haluu keskustella asioista aikuismaisesti.
sen voin sanoo, et jos te jo nyt elätte/ tappelette tohon tahtiin, nii ei ole paljon helpotusta luvassa. Ja kun poikasystäväsi täyttää 18, hän todennäköisesti alkaa viihtymään baareissa ja sinä istut lapsesi kanssa yksin kotona. Niin se vain on!
Moi!
Voisitko ajatella, että varaisit yksin tai mieluummin yhdessä poikaystäväsi kanssa ajan esim. perheasiain neuvottelukeskukseen tai kriisikeskukseen, jotta voisit/voisitte jutella asioista?
-minä vaan
Hei, ei millään pahalla, mutta te olette kyllä kirjoitustesi perusteella todella lapsellisia kumpikin. Ja ihmekös tuo: 17 vee...Se suuttuu ja mä suutun ja kuka vielä...Koittakaas nyt aikuistua, kun kerran lapsikin on tulossa. Muuten teitä on kohta kolme siellä suuttumassa.
Olette vain molemmat vielä keskenkasvuisia.
Minun vaimoni oli hiukkasen samanlainen kuin sinun poikaystäväsi, kun aloitimme yhdessäolon. Kyllä se tavoille oppi. Mutta kyllä minä hänen annoin omia tapojaankin tuoda mukanaan.
Meillä tosin ei ollut lasta tulossa ja ikääkin oli melkein puolenkymmentä vuotta enemmän kuin sinulla nyt.
Tuo kuulostaa todella huolestuttavalta, että hän on mustasukkainen siitä, jos puhut äitisi kanssa pitkään. Voipi olla, että poikaystäväsi on luonnevikainen manipuloija - toivottavasti ei.
Millaisia sitten nämä sinun sääntösi ovat, mitä poikaystäväsi ei kunnioita?
Älä suostu olemaan ainoa, joka tekee kompromisseja. Yritä vaan yrittämästäkin päästyäsi saada hänet keskustelemaan.
eikö olisi ensin itse kannattanut elää oma nuoruus, kasvaa aikuiseksi ja sitten vasta alkaa penskoja tekemään. Onhan niitäkin teiniäitejä, jotka ovat kypsiä äidiksi. Mutta anteeksi vain sinä et sellaiselta kuulosta. Sääliksi käy tulevaa lasta!!
Ps. tapella nyt käsisaippuasta keittössä, käsittämätöntä...
alkaa valmistautua siihen ,että ero tulee ennemmin tai myöhemmin.
Mitä aiemmin sen parempi,koska olet raskaana ja siihen tarvitaan voimia,niin henkisiä kuin fyysisiäkin, ja jos parisuhteen tila on tuo,että poikaystäväsi on vielä lapsi,et jaksa kauaa,
olet myös itse kovin nuori ja koko kasvusi ja kehityksesi aikuisuuteen on kesken,saatikka ,että alat myös kasvattamaan uutta elämää ja ihmistä.
Et voi kasvattaa samaan aikaan kolmea,
eli poikaystäväsi on se tehtävä itse.
Muutoin löydät itsesi muutaman vuoden kuluttua hyvin repaleisena nuorena naisena,
jonka tulevaisuuden kuva on aika sekaisin.
Molempien on itsenäistyttävä joskus,
siihen kuuluu mm. toisen kunnioittaminen,epäitsekkyyteen pyrkiminen ja asioista aikuismaisesti keskustelu,jos ei keskenään pysty,niin ammattiauttajan avulla.
Valitettavasti harvoin 17 vuotias nuori pystyy toimimaan siten ,mitä nykyinen tilanteesi vaatisi,
eli erittäin kypsästi ja valmiina antamaan lapselle 24h turvallisen kodin,jossa kaksi vanhempaa rakentaa lujaa parisuhdetta ymmärtäen ja hoivaten toisiaan,
sekä opettaen lapselleen kunnollisia arvoja ,
ja kestämään elämän tuovat karikot selviytyen niistä yhdessä,tukien ja luottaen kumppaniinsa,
ei kinastellen käsisaippuasta..=(
Näinhän siinä käy kun lapset alkavat leikkimään kotia. Voi saatana. Onneksi on veronmaksajat, jotka viimekädessä kustantavat tämänkin lystin.
apua jollain palstalla, niin sitä kanssa kannattaa antaa, eikä ruveta tuomitsemaan ihmisiä iän tai minkään muun perusteella.. Tuosta tekstistä päättelin tytön olevan "eksyksissä" ja aikaisemmistakin kokemuksista tiedän, että kukaan silloin ei kaipaa ketään tuomitsemaan tai haukkumaan!
Eikö teidän vanhemmat opettaneet että jollei teillä ole mitään hyvää sanottavaa, älkää sanoko mitään!
Kuvitelkaa itsellenne joku ongelma, johon haette apua joltain palstalta ja teille tullaan sanomaan että olette lapsellisia yms yms.
Ja haukutte tätä tyttöä lapselliseksi?!
Aikuistukaa itse.
Ja sinulle tyttö hyvä.
lnf, jos sinulla on ongelmia poikasi kanssa, sinun kannattaa rauhallisella hetkellä pyytää tätä keskustelemaan kanssasi ja jakamaan omia mielipiteitänne sopien, että mitä tapahtuikin, ette riitele.
puheeksi, sano ettet tiedä mistä saat apua.
Ne ohjaa sut sossuun esim, saat oman nuorisoasunnon jonne tuolla tallukkapojalla ei ole mitään asiaa. Sä olet niin yksin ja omillasi ja mitä tekee tuleva isä?
Sinä kannat vastuuta siitä vauvasta lopun ikääsi, sinä olet sen perhe.
heti. Ei yhteinen lapsi ole mikään riittävä syy perheen perustamiselle, jos keskinäinen kunnioitus ja yhteiset päämäärät puuttuu. Kirjoituksen perusteella en näe yhtään syytä miksi muuttaisit asumaan kyseisen pojan kanssa...ai niin ja olette muutenkin liian nuoria. Ihminen ei ole 18v aikuinen kuin paperilla, ja tehän ette ole edes sitä!
aivan kakaroita ja lisää tulossa!!!
Jos meinaatte kohta olla pienen lapsen vanhempia ni koittakaa nyt hyvänen aika aikuistua. Mitä sit jos toinen haluaa saippuaa keittiöön? Eikö sillon jos pistetään elämät yhteen ni tartte ottaa huomioon molempien mieltymykset! Varsinki jos on noin pienstä asiasta kii ku saippua!
Et voi tosissas sanoo ettet ole tienny sen olevan ateisti ennen yhteenmuuttoa!!??? Ja jos itse uskot Jumalaan niin uskot myös että Hän voi sinua tässäkin asiassa auttaa!!!!! :)
Jos on ateisti ja uskova saman katon alla niin siitä ei voi tulla mitään jos molemmat on vakaumuksellisia!!!
Kiitos kaikille vastauksista!
Ja muutamalle hyvistä neuvoista!
Kaikki nyt on parempaan päin!
Istuin, keskustelin ja puhuttiin että molempien on tehtävä kompromissejä yms yms.
Päätettiin keskittyä nyt enemmän miten me voidaan elää niin että vauvallakin olisi kaikki kunnossa.
Ajattelin vain ilmoittaa että tämä keskustelu on loppuun käsitelty ja ihminen ei ole aikuinen ennen kuin itse tuntuu siltä. Minä voin sanoa.. Koska kukaan ei voi pelkän yhden tekstin perusteella tuomita ihmistä mihinkään suuntaan, voin vapaasti sanoa olen mitä olen, olen silti valmis.
Olisko kandennut leikkiä kotileikkiä vaikka leikkipuiston leikkimökissä ja muovi-mollalla?
Sä oot liian nuori miettii mitään uskontoasioita ja sun poikaystävä on myös, jos oli 17v. hänkin? oot tosi nuori synnyttää ja kasvattaa lasta, mutta kaikki sujuu jos sulla on hyvät välit vanhempiisi, jotka auttaa varmasti lapsen kanssa....
Ehkä poikaystäväsi käyttäytyminen kielii hänen epävarmasta olostaan tulevana isänä? Pelottaako vastuu?
Olen itsekin poikaystäväni kanssa nuori vanhempi. Meillä on ihana 10 kuukautinen poika-vauva.Odotusaikana meillä molemmilla kävi ties minkälaisia tunteita ja myllerryksiä (tarvitseeko minun edes erikseen mainita omista
myllerryksistäni, mielessä ja mahassa?!).
Vastuu pelotti, huoli siitä pärjätäänkö. EIkä meillä ollut edes omaa asuntoa, pyörittiin molempien vanhempien nurkissa vuorotellen. Se osasi olla stressaavaa aikaa, kun ei ollut omaa pesää jota rakentaa, ystäviä joilla oli vain omat intressinsä, ei rahaa, ei ammattia (opiskelut jäi kesken) jne jne...vastoinkäymisten listaa voisin jatkaa pitkään, enkä nyt puhu pelkästään itsestäni vaan myös poikaystävästäni.
Mutta ystäväni, tämän halusin sinulle sanoa: kun saa lapsen silloin väistämättä pitäisi aikuistua, jonka seurauksena näet maailman ja sen ihmiset eritavalla. Näin kävi meille. Ajattelutapa muuttuu, maailmakuva muuttuu, KAIKKI MUUTTUU!!! Mikä hienointa, sinusta tulee äiti, pienen ihmisen tärkein ihminen. Sehän on tärkeintä, eikös vaan?
Ehkä poikaystäväsikin maailma valaistuu ja aikuistuu ennen pitkää (toivottavasti), viimeistään silloin kun saa pienen vauvanne syliin...Tsemppiä!!
En nyt lukenut kaikkia viestejä ja vastauksia, mutta jo tuon ensimmäisen viestin perusteella sanoisin, että älkää muuttako yhteen. Olette AIVAN liian nuoria. Isä voi ja pystyy osallistumaan arkeen niinkin, ettette asu yhdessä.
Jotta suhteenne voisi toimia teidän on kasvettava ihmisinä, sillä teillä ei ole nyt ihan perusasiatkaan kunnossa. Tarvitsette paljon aikuisten tukea lapsen kanssa ja parisuhteen perustamisessa ei kannata kiirehtiä. Pilaatte suhteenne jos muutatte yhteen. TAI menkää PERHENEUVOLAAN. Menkää jonnekkin juttelemaan ongelmista.
Uskonto on jokaisen oma henkilökohtainen asia. Sitä ei tule tyrkyttää eikä sitä tule halventaa. Se että luovut unelmistasi tuollaisen lapsellisen pojanklopin takia, ei ole hyvä idea. Tulet katumaan ja raskaasti tuota päätöstäsi. Jos poika ei suostu kompromisseihin niin anna olla.
Se, että olette jo pitkään suunnitelleet asiaa ei ole hyvä syy jäädä huonoon suhteeseen. Siitä ei tule kuin sanomista. Toki olet herkkänä raskauden takia ja tämäkin tulisi selvittää vaikka neuvolassa miehellesi, koska hän ei selvästikään ymmärrä kun ei edes aikuiset miehet aina ymmärrä.
Paljon on teillä oppimista, koittakaa ottaa rauhallisesti älkääkä ryntäilkö hätäisiin päätöksiin. Teillä on koko elämä aikaa.