Uusi Maailmanjärjestys - Novus ordo Seclorum

Uuteen aikakauteen saavuttaessa tapahtuu myös seuraavaa. Salaisissa Loosi-istunnoissaan Vapaamuurarit ovat alkaneet kartoittaa ihmisten taustoja. Maailma on ylikansoitettu ja pian ruokaa ei riitä kaikille eikä töitä. Ihmiskunta lisääntyy räjähdysmäisesti kasvaen potenssinomaisesti. Nyt Salaiset Valaistuneet Mestarit istunnoissaan arvioivat ihmisten taustoja jotka ovat kelvollisia jatkamaan elämää tällä planeetalla. Tulevaisuudessa alhaisesti koulutetut, Huonosti menestyvät tai muuten ylijäämäihmiset tullaan karsimaan planeetaltamme. Ainoastaan ne jotka ovat hyvien geenien omaavia tullaan säilyttämään. Työttömyys ja alhainen koulutus on merkki ihmisen epäkelpoisuudesta tähän maailmaan. Siksi sellaiset yksilöt tulee tuhota rasittamasta ekosysteemiämme. Siksi nyt paraikaa salainen Loosi tutkii ketä ihmisiä tulee säilyttää ja ketkä hävittää. Myöskin luonnossa on se laki että epäkelvot yksilöt eivät elä..niin myös ihmiskunnassa on tehtävä. Onneksi itse olen korkeasti koulutettu,fiksu.filmaattinen,pitkä,tumma,komea,lihaksikas,älykäs ja lisäksi miljoonia muita erinomaisia ominaisuuksia omaan. Siksi ansaitsen että sukuni tulee jatkumaan ja hyvät geenit siirtyvät eteenpäin. Toista on taas niillä jotka omaavat huonot geenit. Valitettavasti teidän tulee alistua osaanne ja tulla meidän ylikävelemäksi!!
1403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Syntyvyys on dramaattisessa laskussa ympäri länsimaiden (USA:ta lukuunottamatta), ja tämän lisäksi valkoisten miesten sperman laatu on heikentynyt vielä tuotakin dramaattisemmin, koska tämä Nintedo-läppäri-Nokia -sukupolvi on säteilyttänyt aivonsa ja kiveksensä käyttökelvottkomiksi vain muutamassa vuosikymmenessä.

Vapaamuurarit ja laminaatit saavat pähkäillä pimeissä kammioissaan vaikka mitä, mutta ei auta, kun samaan aikaan idän uuden sukupolven korpokratistit Kiinan ja Intian johdolla jyräävät länsimaalaiset sairaalloiset ali-ihmiset sukupuuttoon, ihan vain siksi, että meitä on jo aivan liikaa ja me kulutamme vielä sitäkin enemmän arvokkaita luonnonvaroja pitääksemme valkoisen ja sisäsiittoisen ihmispopulaatiomme edes jotenkin voimissaan.

Afrikasta sen sijaan muodostuu tulevaisuudessa maailman arvokkain geenipoolivarasto aasialaisille orjuuttajillemme, jonka ansiosta tulevaisuuden ihmiset eivät sairasta ja ovat henkisen voimakkuuden lisäksi fyysisestikin äärimmäisen hyväkuntoisia.

Tämä korkean älyn ja fyysisen voiman geneettinen symboosi yksinkertaisesti syrjäyttää meidät länsimaalaiset, jotka omaamme keskinkertaisen älyn ja maailman surkeimman fyysisen kunnon.

"Mc Donald's - I'm lovin' it"

Voi olla, että meitä tarvitse edes tappaa.

Teemme sen nopeammin itse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Annuit Oceptis.. kirjoitti:

Uuteen aikakauteen saavuttaessa tapahtuu myös seuraavaa. Salaisissa Loosi-istunnoissaan Vapaamuurarit ovat alkaneet kartoittaa ihmisten taustoja. Maailma on ylikansoitettu ja pian ruokaa ei riitä kaikille eikä töitä. Ihmiskunta lisääntyy räjähdysmäisesti kasvaen potenssinomaisesti. Nyt Salaiset Valaistuneet Mestarit istunnoissaan arvioivat ihmisten taustoja jotka ovat kelvollisia jatkamaan elämää tällä planeetalla. Tulevaisuudessa alhaisesti koulutetut, Huonosti menestyvät tai muuten ylijäämäihmiset tullaan karsimaan planeetaltamme. Ainoastaan ne jotka ovat hyvien geenien omaavia tullaan säilyttämään. Työttömyys ja alhainen koulutus on merkki ihmisen epäkelpoisuudesta tähän maailmaan. Siksi sellaiset yksilöt tulee tuhota rasittamasta ekosysteemiämme. Siksi nyt paraikaa salainen Loosi tutkii ketä ihmisiä tulee säilyttää ja ketkä hävittää. Myöskin luonnossa on se laki että epäkelvot yksilöt eivät elä..niin myös ihmiskunnassa on tehtävä. Onneksi itse olen korkeasti koulutettu,fiksu.filmaattinen,pitkä,tumma,komea,lihaksikas,älykäs ja lisäksi miljoonia muita erinomaisia ominaisuuksia omaan. Siksi ansaitsen että sukuni tulee jatkumaan ja hyvät geenit siirtyvät eteenpäin. Toista on taas niillä jotka omaavat huonot geenit. Valitettavasti teidän tulee alistua osaanne ja tulla meidän ylikävelemäksi!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu