voiko sairaan sanoa irti koeajalla

niin onko laillista työnantajalta päättää työsuhde kun koeajalla oleva työntekijä on sairauslomalla?
auttakee, jos teillä on tietoa asiasta. kiitos.
112348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

et pysty irtisanomaan työntekijää. Lisäksi työntekijän sairastuminen ei ole syy irtisanomiseen. Pitää olla jokin muu syy siihen kuten tahallinen vahingonteko yhtiötä vastaan. Syyksi ei riitä se, että pomo ei nyt tykkää työntekijästä....

Äänestä

hän ei edes ajattele tulla takaisin vaan irtisanoutuu ihan itse.

Äänestä

"Luonnehäiriöinen on kuin cobra, sitä vastaan on turhaa taistella, mutta sen käytöstä on turvallista seurata tarpeeksi pitkän välimatkan päästä.
Näin olen ymärtänyt asian aiheeseen liittyvistä eri artikkeleista.

Usein nämä henkilöt eivät tunne mitään, ei iloa, ei surua, ei rakkautta, ei edes vihaa, kaikki on vain pään sisällä pyörivää "peliä" ja sen voittamista keinolla millä hyvänsä.
Sekä kaiken mahdollisen hyväksi käyttämistä tämän "pelin" tavoitteen saavuttamiseksi.
Kaikki on sallittua, valehtelu, mustamaalaaminen, savustaminen, henkinen ja fyysinenkin väkivalta, uhkailu, kiristäminen.

Yleistä on "hovin" kerääminen, eli porukalla hiillostetaan sitten yhtä, joka on ilman tukea.
Asiat käännetään pitkäaikaisella "myyräntyöllä" niin, että uhri on syyllinen, jo ennen, kuin uhri edes tajuaa olevansa uhri.
Mutta mikäli kiusaaja/luonnehäiriöinen itse joutuukin toimenpiteiden kohteeksi, voi hän alkaa esittää marttyyriä, eli taas käännetään asiat itselleen parhaiten sopiviksi.

Kiusaajalta puuttuvat kuitenkin todisteet, eli mitään faktaa ei valheiden ja panettelun lisäksi löydykkään.
Kuitenkin, liian usein faktoja ei edes yritetä selvittää, vaan asian ensin kertoneen tarinat uskotaan, tähän "myyräntyöllä" juuri pyritään.

Manipuloivan ihmisen ajatuksissa "peli" käynnistyy jo silloin kun ensimmäistä kertaa joudut tämän henkilön kanssa kosketuksiin.
Alkaa arviointi, seuraaminen, lyöttäytyminen kaveriksi, yksityisasioiden utelu ja hyvin varhaisessa vaiheessa.
Tämä on tiedon keruuta, tiedon, jota myöhemmin tullaan käyttämään valehteluun, mustamaalaamiseen, selän takana puhumiseen ja iskun odottelua.
Arvioinnin aikana selvitetään myös kuinka suuri uhka olet luonnehäiriöiselle, vai voiko sinut liittää "hoviin".
Jos olet uhka alkaa suunnitelman toteutus.

Kun uhri havahtuu kiusaamiseen, että kaikki ei ole nyt oikein ja alkaa puolustautua, uhrin käytös muuttuu totutusta ja työyhteisössä kummastellaan ennen niin mukavan ja rauhallisen työtoverin purkauksia.
Kiusaajalla on selitys valmiina ja se on kerrottu kaikille jo "pelin" alusta alkaen.
Uhrilla on ongelmia kotona tai elämässään, uhrin elämä, ystävät, puoliso on kiusaajan mielestä usein uhrin "käyttäytymisen" takana ja tämän kiusaaja uskottelee valheellisesti muille.

Siis kun uhri havahtuu/puolustautuu, on jo liian myöhäistä.
Työpaikan asenteet uhria kohtaa on muokattu jo aikaa sitten, puolustautuminen tulkitaan väärin työyhteisössä, koska kiusaaja on aloittanut manipuloimaan ihmisten mielipiteitä jo heti "arvioinnin" jälkeen, itselleen oikeaan suuntaan.

Tästä johtuu mielestäni se, että uhri nähdään ongelmana työpaikalla, ei kiusaaja.

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa..."

Löytyi toiselta sivustolta...

Äänestä
  • Taitaa olla niin, että jokaisessa työpaikassa on noita riidankylväjiä. Kun oma elämä on tyhjää, niin pelataan toisen elämällä. Ei käy päivä pitkäksi nääs.

    Meidänkin osastolla on töissä moinen.
    Esittää kaikkien kaveria, utelee kaikkea ja on hyvin sympaattisen oloinen. Mutta kun toinen pääsee äänenkantaman päähän, niin voi luoja... Sieltä tulee heti myrkyllinen tilitys siitä mitä toinen on tehnyt tai sanonut. Kauhea kaksinaamainen ämmä. (Siskonsakin sanoi häntä sellaiseksi.. Aika kaksinaamaista sekin ;)
    Luultavasti kateellinen nuoremmille ja hoikemmille eevan tyttärille.

    Äänestä

Koeajalla olevan työntekijän irtisanominen on täysin laillista ilman perusteita.
Koeajalla ei ole irtisanomisaikaa, mutta sairaslomalla olevan koeaikaisen työsuhde päättyy sairasloman loputtua.

Sairaus ei tietysti saa olla syy, mutta kun koeajalla ei tarvitse syytä olla, milläs sen todistat.

Äänestä
  • Koeaikana työsuhteen saa päättää myös sairasloman aikana. Työsuhdetta ei vain saa päättää sairasloman vuoksi.

    Äänestä

  • ilman syytä koeajalla?

    Äänestä

  • irtisanoutua kirjoitti:

    ilman syytä koeajalla?

    asiallisia perusteita. hehheh
    Olet tuomittu olemaan ta:n orjuuttamana loppun ikääsi.

    Käytännössä niin työntekijä kuin työnantajakin voi koeajalla päättää työsuhteen juuri tähän koeaikaan vedoten. Työsuhdetta päätettäessä ei pidä mainita mitään muuta kuin koeaika, jotta ei synny spekulointia epäasiallisiin syihin nojaavasta purkamisesta. Näin sanotaan irtisanojan oppaassa. (kurssimateriaali)

    Äänestä

Työsopimuksen voi purkaa koeajalla ilman syytä eli työnantaja katsoo ettei työntekijä ole sopiva kyseiseen työhön...ja sitä syytä ei tarvitse kertoa muutenkuin viitata koeaikaan. Sairauslomalla olevaa ei voi sanoa irti ennenkuin työntekijä palaa töihin, jolloin voipi sanoa sitten irti.

Äänestä

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010055

Työsopimuslaki 26.1.2001/55 sanoo

1 luku 4 § 3 mom. sanotaan

"Koeajan kuluessa työsopimus voidaan molemmin puolin purkaa. Työsopimusta ei saa kuitenkaan purkaa 2 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetuilla tai muutoinkaan koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteilla. Työnantaja ei myöskään saa purkaa työsopimusta laiminlyötyään tämän pykälän 3 momentissa säädetyn ilmoitusvelvollisuutensa"

2 luku 2 § 1 mom. sanotaan

"Työnantaja ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa työntekijöitä eri asemaan iän, terveydentilan, vammaisuuden, kansallisen tai etnisen alkuperän, kansalaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen, kielen, uskonnon, mielipiteen, vakaumuksen, perhesuhteiden, ammattiyhdistystoiminnan, poliittisen toiminnan tai muun näihin verrattavan seikan vuoksi."

Eli vaikka olisit sairaslomalla koeaikana ei työsopimustasi saada purkaa ainakaan sillä perusteella. Katso 7 luvusta, mitkä ovat asiallisia perusteita irtisanomiselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taikatassu kirjoitti:

niin onko laillista työnantajalta päättää työsuhde kun koeajalla oleva työntekijä on sairauslomalla?
auttakee, jos teillä on tietoa asiasta. kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu