Kokeilen kirjautuneena galleristina. Ei oo aiempaa kokemusta.
Tämän tähtitaivaan alla, sillä ainahan se on, päivälläkin ja pilvisellä, kauempana siis.
Luen Brian Greenen kirjaa säieteoriasta, nimi muistaakseni kätketyt ulottuvuudet.
Greene kirjoittaa jonkinlaista enemmistöläistekstiä, mitä tulee kvanttimekaniikan ja suhteellisuusteorian paikkansapitävyys-oikeinoivallettuuteen. Lopultakin noita aatemaailmoita pitää samoina objekteina ymmärtää suuremmalla herkkyydellä ja vähäisemmällä urautuvaisuudella. Olla valmis kääntämään monesta kadun kulmasta toisen suuntaan.
Maapalloihminen on urautunut ja kuin laajalle montulle painunut, aikojen saatossa, tämäntyyppisiiin virheisiin.
Jos en tiedä, että kadunkulman takana on metrinen kuorittu keitetty kananmuna, mutta saan siitä aavistuksen. Ja koukkavartisella toistametrisellä kauhalla, munaa näkemättä, onnistun kauhasemaan siitä tilsan valkuaisita tarkasteltavakseni. Niin voin olla varma, että ainakin nyt on syytä jatkaa kauhomista.
Juuri näin saamme suhteellisuusteoriankin, sekä kvanttimekaniikan, toisinolemisesta, kuin kadunkulman takaa, koukkakauhalla pieniä näyte-eriä. Ja silloin tiedämme, että ei pidä lyödä kintaita tiskiin, vaan jatkaa koukkimista, kunnes se/ne selviää.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Politiikan ja tieteen avioliitossa tiede katoaa ja politiikka lihoo.
Tieteen ei ole tarkoitus olla kilpaapakottautumisen masokismirata. Sen ei ole tarkoitus olla stuntmanismia rahasta. Tiede ei sovi korvistakuulemis-ihmisille, paitsi tieteen kuluttajuuden osa sopii korvistakuulemis-ihmisille.
Meillä ei ole sellaisia väestöluokkia, joista pitäisi tulla erisuuruisia tieteilijöitä. Ikäänkuin litran tehoiset aivot pakolla valettaisiin tuhannen litran tehoisten aivojen muottiin.
Tiede hyötyy edistyksekkäiden yksilöiden vilpittömistä töistä. Mutta sellaiset teokset eivät koskaan kumartele politiikalle, koska ovat ja edustavat, asiantuntemusta, pätemistä, osaamista, ymmärtämistä, tietämistä ja loistamista, eli juuri kaikkea muuta kuin politiikkaa.
Poliittisesti tiede on:
- puolueeton
- neutraali
- ja välinpitämätön
Välinpitämättömyys tekee sen, että se ei ole jökökään keskitien kulkija poliittisen alueen yli liikkuesaan, vaan sikäli vapaassa ja rennossa liikkeessä.
Ihmiselle, otukselle, tiede taas on yksi hänen, tämän, monista menestysvälineistä, sellainen, jota voi käyttää koko ajan, tauotta.
Ihmiskunta. Loput humanoidit. Otuskunta. Todellisaatio, paratiisisaatio, paratiisi. Ateistinen, uskonnoton.